kylmafuusio.fi
kylmafuusio.fi
Tuli, pyörä ja sähkö ovat jo kaikille tuttuja mutta nyt on uutta luvassa. Ongelmatonta energiaa rajattomasti. Ja lähes ilmaiseksi!
Kylmäfuusio 2021  -  Cold Fusion 2021 /
LENR  -  Low Energy Nuclear (or Nanoscale) Reaction /
Rossi Effect
E-Cat The New Fire  (registered trademark)
See this column further down for reaction details.

Energiaa saadaan suuria määriä pienestä määrästä nikkeliä, litiumia ja vetyä. Reaktion eli ns. 'Rossi-ilmiön' teoreettinen puoli on toistaiseksi epäselvä. Andrea Rossi tosin arvelee selvittäneensä sitäkin jo melko pitkälle.
"E = Ni + Li + H"

Tapahtumia ja uutisia


11.3.2022:
E-Cat SKLep -laitteiden tuotanto on jo aloitettu sekä USA:n että Euroopan tehtailla. Toimitukset alkavat kun miljoonan kappaleen tilausmäärä on kasassa, kerrotaan. Näin saadaan nopeammin kaikki tilatut laitteet jakeluun.

3.2.2022:
Tällainen se myynnissä oleva kapistus nyt sitten on. Yksi watti sisään vaikka akusta ja sata wattia tulee ulos. Kulkee mukana ja kestää 100 000 tuntia ilman mitään polttoaineen tms. lisäystä.

10.12.2021:
Esittelytilaisuus oli eilen illalla. Siinä testattiin E-Cat SKLed (LED) ja E-Cat SKLep (sähköä tuottava pieni kuutio). SKLedin tehokkuutta on liioiteltu valovoiman laskemisvirheen takia eikä se ole tavallista tehokasta lediä parempi. SKLep saattaa olla tehokaskin, mutta avoimempia mittaustilaisuuksia tarvittaisiin. - SKLep toimii siten, että tehokas LED tms. valaisee kuution alla olevaa pientä aurinkopaneelia, jonka ulostuloteho on huomattavasti suurenpi kuin lediin tarvittava sähköteho. Asiasta lisää täällä sekä YouTube-video demosta täällä.

8.4.2021:
E-Cat SKLed -esittelytilaisuus pidetään marraskuun 25. päivänä jonkin ruotsalaisen firman tiloissa. - Päivitetty 2.9.2021: Tilaisuus siirretty joulukuun 9. päivään.

20.3.2021:
Jonkin verran on taas tapahtunut. Rossi aikoo tuoda ensimmäiseksi markkinoille valaisimen E-Cat SKLed (SK LED), jossa on E-Cat-reaktori ja valaisin integroituna. Esitteen pitäisi tulla julki noin 10 päivän kuluttua ja esittelytilaisuuden aika ja paikka julkistetaan samalla. Myynti alkaa syksyllä eikä ole paha hintakaan, vain joitain kymmeniä euroja. Varauksia voi tehdä heti ja niitä tuleekin tuhansittain. Lämmittimet, sähkögenerattorit ym. tulevat myöhemmin markkinoille.

2.11.2020:
Onnistuneiden testien jälkeen ainakin yksi Rossin partnereista on perustamassa tehdasta E-Cat SKL -valmistusta varten. Valmistajia tulisi siis olemaan muitakin kuin Rossin oma Leonardo Corporation.

22.10.2020:
Andrea Rossin uudet yhteistyökumppanit sekä virallinen sertifioija ovat viime aikoina testanneet E-Cat SKL:ää ja olleet kuulemma tyytyväisiä tuloksiin ja sopimuksia on niiden perusteella tehty jatkotoimenpiteistä. Laitteen esittely on vieläkin pitämättä. Tuotteen markkinoinnissa on tarkoitus edetä laajalla rintamalla eri teollisuuden aloilla ja monissa maissa.

11.8.2020:
Andrea Rossi lienee vielä Euroopassa ja pyrkii pitämään uusimman E-Catin (4 kW E-Cat SKL, tilavuus 100 cm³, jäähdyttimen kanssa 20x20x20 cm³, paino 1 kg) esittelytilaisuuden vielä tämän vuoden aikana ja todennäköisesti Ruotsissa. Laite siis tuottaa sähköä 4 kW ja hieman hukkalämpöä. Se tarvitsee 12 voltin akun käynnistyäkseen eikä sen jälkeen mitään lisäenergiaa.

4.5.2020:
Andrea Rossi on yhä Euroopassa ja testauksia tehdään etänä asiakkaiden kanssa, jotka ovat Amerikassa, Euroopassa, Aasiassa ja Afrikassa. Asiakasyritykset voivat jo tehdyn sopimuksen mukaan valmistaa ja toimittaa E-Cat SKL -laitteita omilla alueillaan. Yritysten E-Cat SKL -käyttökohteita ovat mm. energia omiin prosesseihin, sähkön tuottaminen verkkoon ja sähkökulkuneuvot. Varsinaiset yhdessä määritellyt testit tehdään jossain vaiheessa fyysisesti ja esittelytilaisuus pidetään niiden jälkeen. Niitä odotellessa arvuutellaan laitteen teknisiä ominaisuuksia ja lähimmäksi arvannut kutsutaan tilaisuuteen mukaan. Muuten, E-Cat SKL on Rossin mukaan suunnilleen käden lämpöinen kun se on käynnissä!

13.4.2020:
Aikataulu on venynyt jo koronaepidemiankin johdosta eikä uusia arvioita ole siitä annettu. Andrea Rossi tuli Eurooppaan jonkin aikaa sitten ja on jumittuneena täällä jossain, ei kuitenkaan Italiassa hänen mukaansa. Ehkä Ruotsissa? Asiakas testaa yhtä laittetta, joka on Rossin hallussa koko ajan. Samalla haetaan hyväksyntää viranomaisilta myyntiä varten. Valmistus on yhä suunnitteilla ABB:n roboteilla. Yksi E-Cat SKL mahtuu vieläkin tilaan 10 cm x 10 cm x 10 cm, mutta sen lopullisesta tehosta ei ole annettu tietoja. Yksi ohjainyksikkö pystyy ohjaamaan useita tällaisia sähkö- plus lämpöreaktoreita.

9.1.2020:
Näillä näkymin E-Cat SK Leonardon (E-Cat SKL) esittely tapahtuu helmikuun 2020 aikana Tukholmassa. Tarkempia tietoja odotellaan kunhan laite on saatu testatuksi. - Päivitys 27.1.2020: Jonkinlaisia ongelmia on esiintynyt, mutta Rossi arvioi, että viimeistään maaliskuun aikana laite esitellään.
 

26.11.2019:
Itse asiassa suurin osa tuotetusta energiasta on sähköä (70...80 %) eikä sen generoimisesta lähde minkäänlaista ääntä. Tammikuun lopulla on odotettavissa tunnetun testaajan kanssa järjestettävä esitelmä saavutuksista. Mullistava uusi laite on nimeltään 'E-Cat SK Leonardo', joka tuottaa sähköä suoraan plasmasta. Sen ansiosta markkinointistrategia menee uusiksi. Se saattaa olla kotikäyttöönkin sopivampi vaihtoehto ja pystyy mm. lataamaan sähköauton akkuja autoon integroituna ainakin puoli vuotta yhteen menoon.

25.11.2019:
Viimeaikoina Rossi on puuhannut sähköntuotannon parissa. Tavoitteena on ollut että E-Cat pystyisi lämmön ohella tuottamaan sähköä sen verran, että sillä voitaisiin käyttää sekä ohjainyksikköä että itse E-Cat-reaktoria. Nyt hän kertoo, että kahden viime viikon kestäneen uuvuttavan ponnistelun jälkeen hän on tiiminsä kanssa tässä onnistunut ja pääsee nyt päiväksi lepäämään. Nyt seuraavien riippumattomien testien jälkeen olisi Rossin mukaan luvassa tämän vallankumouksellisen saavutuksen esittely. Tuloksena olisi siis lämpöä ja sähköä tuottava saastuttamaton laite, joka ei tarvitse sähköverkkoa toimiakseen. - Rossin julkaisema teoreettinen tutkimus on ollut vuoden alusta esillä ResearchGate.net-sivuilla ja on jo saanut kymmeniätuhansia lukijoita.

15.4.2019:
Nyt kun 'ilmastovaalit' on pidetty ja vähäpäästöisistä energianlähteistä väitelty kyllästymiseen asti, olisi vihdoin aika tehdäkin jotain asian eteen. Voitaisiin esimerkiksi tilata HydroFusionilta täysin päästötön kylmäfuusiovoimala ja laittaa se töihin vaikka vain koemielessä. Energia-alalla on kyllä rahaa palanut kaikenlaiseen aiemminkin. Joitain vuosia sitten Brillouin-yrityksen edustajat kävivät informoimassa mm. Haavistoa näistä uusista mahdollisuuksista joten asia lienee päättäjillä jo tiedossa.
 

4.3.2019:
Kovin pieniä voimaloita ei vielä toimiteta vaan lämpöenergian tarvetta pitää olla vähintään 1 MW. Systeemi koostuu tuolloin 50 kappaleesta 22 kW reaktoreita ja siihen ilmeisesti tarvitaan 5 ohjausyksikköä. Vuosittainen latausten vaihto sujuu minuuteissa. - Jatkokehityksen yksi prioriteetestä on saada E-Cat pyörittämään turbiinityyppisiä sähkögeneraattoreita.

1.2.2019 (päivitetty):
Siellä niitä lämmittimiä on nyt sitten tilattavissa teollisuuskäyttöön joidenkin viikkojen toimitusajalla. Suomeen laitteita kannattanee kysellä yrityksestä Hydro Fusion Ruotsista. Hyötysuhde on hyvä, COP 57 (22kW/380W), sillä laite ottaa pistorasiasta vajaat 400 wattia ja antaa lämmitystehoja reilut 20 kW. Suurimman osan sähköstä kuluttaa ohjauselektroniikka (n.380W), jonka parantamisen varaa lienee vielä reilusti. Itse kolmituntinen demonstraatio oli melko amatöörimäinen. Lisäksi Andrea Rossi oli aika pahasti menettänyt äänensä eikä palautumisesta ole varmuutta. Ainakin logopedia kuulemma tarvitaan. Leonardo Corporationilla on tällä hetkellä yhteistyökumppanit Japanissa ja Ruotsissa joten näissä maissa toimitus onnistuu sujuvimmin. Tilauksia, ehtoja  ja hintoja voi kysellä suoraan sähköpostiosoitteesta info@LeonardoCorp1996.com. - Toinen yritys Brillouin julkaisi samana demonstraatiopäivänä lehdistötiedotteen patentista omalle vastaavalle laitteelleen, mutta hyötysuhde on vasta reilut kaksi (COP 2.25). - (Päivityksiä tehty 2. ja 17.2.2019)
 

31.1.2019:
Tänään siis klo 16:00 Suomen-aikaa alkaen on nähtävissä E-Cat SK -reaktorin tuote-esittely tässä nettiosoitteessa: www.ecatskdemo.com ellei mitään yllättävää tapahdu. 

26.1.2019:
Kylmäfuusiopiireissä laajasti tunnettu patenttialan lakimies David French kuoli joulukuussa 2018. Hän on osallistunut alan kokouksiin ja mm. selvittänyt kylmäfuusiopatentteja (LENR) coldfusionnow.org -nettisivuilla. Tässä hänen kuvauksensa Rossin US-patentista 9,115,913 kahdessa osassa: Part 1 ja Part 2. Patentista ja sen selostuksista voi kuvitella, millainen E-Catin rakenne saattaisi olla.

24.1.2019:
Andrea Rossin Leonardo Corporation on julkaissut esittelytilaisuudesta lehdistötiedotteen. Rossi on julkaissut myös dokumentin teoriatutkimuksista. Ensi torstaina esiteltävä E-Cat SK pystyy toimittamaan jatkuvalla syötöllä lämpöä asikkaalle esim. vesihöyrynä maksimilämpötilla 500-600 celciusta. Viimeaikaisessa testissä on mitattu, että 60 päivässä E-Cat SK tuotti energiaa yli 3000 kWh, mikä vastaa lähes kolmea tonnia polttoöljyä. Yksi E-Cat SK on ollut yhtäjaksoisessa toiminnassa nyt vuoden. - Seuraavassa lisätietoa esiteltävästä reaktorista (1 kpl E-Cat SK): Lämpöteho 35 kW; mitat 93x40x47 cm; reaktorin ydin voi saavuttaa lämpötilan 10 000 °C; ei käytä eikä tuota radioaktiivisia ainesosia; käyttää hyvin vähäisiä määriä vetyä, nikkeliä, litiumia ja alumiinia sekä hieman sähköä; tankataan noin kerran vuodessa; perustuu ilmiöön joka on havaittu sattumanvaraisesti sadoissa tutkimuksissa; E-Cat SK on valmistettavissa ilman ongelmia suurina määrinä; reaktori on sinetöity ja tuhoutuu jos se avataan; reaktori on ohjattavassa nopeasti päälle ja pois; reaktorista on mitattu pieniä määriä 300 ja 330 nanometrin sähkömagneettisia aaltoja (kuten radioaallot ja valo) eli hieman lyhempiaaltoisia kuin auringon UV-valo ja tämänkin pääsy reaktorin ulkopuolelle on estetty.

14.1.2019:
Rossi kertoo, että automaattinen E-Cat-tehdas on jo toiminnassa.

8.1.2019:
Demo on katsottavissa tammikuun viimeisenä klo 16:00 Suomen-aikaa tästä linkistä: www.ecatskdemo.com. Nytkin siellä on jotain!

7.1.2019:
Jaha... tässä kuussa (31.1.2019) on sitten se paljon odotettu E-Cat SK -tuotteen esittely, jossa on luvassa hyvin mielenkiintoisia asioita. Suorassa kaksituntisessa videolähetyksessä esitellään E-Cat ja aiheesta keskustellaan katsojien kanssa. Lisäksi silloin nähdään jo nyt valmiina oleva video, jossa E-Cat tuottaa lämpöä teollisuusrakennuksessa. Kamera on sijoitettu siten, että nähtävissä on myös E-Catissa välillä näkyvää plasmaa! E-Cat tuottaa myös mitattavissa olevaa sähkömagneettista säteilyä. Studiossa tulee olemaan kolme ihmistä: Rossi, apulainen ja kuvaaja 7 kameran kanssa. Linkki julkaistaneen piakkoin. Kuten aiemmin kerrottu, E-Cat SK -tuote ei sisällä radioaktiivisia materiaaleja aikä siinä sellaisia synny, silti siihen kuuluu aina säteilymittari ja neutroni-ilmaisin kaiken varalta. Kylmäfuusioilmiön taustalla oleva teoria on yhä tutkinnan alla ja siinä ollaan edistytty käytännön kokeiden myötä, mutta asiaa ei ole lopullisesti onnistuttu selvittämään.

22.10.2018:
Aikataulussa vielä ollaan ja E-Cat-tuotejulkistus tapahtuu näillä näkymin 31. tammikuuta 2019. Sen voi kuitenkin nähdä vain netissä livenä streamattuna ja siinä demotaan E-Cat SK toiminnassa. Syyksi yleisötilaisuuden perumiseen kerrotaan vaikeudet saada lupaa tehokkaan E-Cat SK:n käyttöön kokoustiloissa. Kysymyksiä saa esittää lähetyksen aikana.

10.10.2018:
Andrea Rossi tutkii yhä E-Catin taustalla olevaa teoriaa ruotsalaisen tutkijan Carl-Oscar Gullströmin kanssa. Heillä on valmisteilla siihen liittyvä testi, joka tehtäisiin marraskuun alussa. - Lisäksi tuotantoon menevä E-Cat SK on ollut testattavana ja siitä lienee saatu puristettua mm. ohjausyksikön parannuksilla enemmän tehoa kuin aikaisemmin polttoaineen pysyessä samanlaisena. Uusista testeistä huolimatta tammikuussa on tarkoitus pitää E-Cat-tuotteen esittely.

18.8.2018:
Ensimmäiset maat, joihin E-Cat-reaktoreita voidaan heti alkaa toimittaa, ovat: USA, Kanada, Meksiko, Ruotsi, Norja, Suomi, Tanska, Ranska, Saksa ja Espanja.  -  Rossin 40 MW reaktorille (E-Cat SK, tilavuus 2m x 2m x 2m) ollaan tekemässä tärkeitä testauksia syyskuun 10. päivään asti. Tämä malli lienee tällä kertaa ensimmäinen, joka tullaan rakentamaan ja toimittamaan asiakkaalle (tai sitten QX:istä kasattu). Tuotantolinja käynnistynee jo ennen tammikuun 2019 esittelytilaisuutta. Hyvällä onnella ensimmäinen voimala saattaisi olla jo tuolloin käytössä syöttämässä lämpöä ison firman teollisuusprosessiin.  -  Rossi on tiukentanut myymänsä lämpöenergian hinnoittelua siten, että edullisimpaan kilpailijaan verrattuna hinta on aina vain 20 % alempi. Enää ei puhuta murto-osahinnoista. Voimala jää Rossin firman omistukseen ja jos se myytäisiin (ei myydä), sen hinta olisi n. 20 M$.  -  Turvasertifikaattien osalta E-Cat-laitteilla on jo SGS- ja Bureau Veritas -hyväksynnät teollisuuskäyttöä varten. Saamatta ja hakematta on vielä esim. UL-sertifikaatti, jota tarvitaan myöhemmin kotitalouslaitteita varten USA:ssa.

23.6.2018:
Tilannekatsaus: Kehittelyn alla on E-Cat SK (100 kW), joka sopii vaikka suihkuturbiinikäyttöön, sekä pienempitehoinen E-Cat QX, jonka kaupallinen versio on tarkoitus esitellä arviolta tammikuussa 2019 USA:n itärannikolla myöhemmin tarkemmin kerrottavassa paikassa. Tilaisuuteen on ilmainen pääsy, mutta pitää olla sinne kutsuttu. Mahdollisen kutsun saa pyytämällä sähköpostitse.

5.4.2018:
Mahdollisesti jo tänä vuonna julkaistavasta tuotteesta on tihkunut yksityiskohtaisempia tietoja. E-Cat-yksikön teho on 1 kW ja se on kooltaan sentteinä 28 x 28 x 18 eli kenkälaatikon suuruusluokkaa. Kun polttoaine on loppu, koko boksi vaihdetaan. Laatikko on muovia ja sisältää tarpeellisen määrän pieniä QX-reaktoreita eli moduleita. Sitä ei voi avata ja siihen sisältyvät myös ohjausyksikkö ja lämmönvaihdin. Kun väsähtänyt boxi vaihdetaan, vanha on kierrätettävissä. 1 kW yksiköistä voi kasata eri tehoisia voimaloita. - Päivitys 6.4.2018: Yllättäen ensimmäinen tuote perustuisikin yhteen 1 kW yksikköön, joka ei sisältäisikään useita pienempitehoisia reaktoreita vaan yhden 1 kW reaktorin.

1.4.2018:
Andrea Rossi kehittää ensimmäistä tuotantoversiota E-Cat QX:n pohjalta ja sanoo pysyneensä tähän asti aikataulussa. Arviolta 40 % tuotantovalmisteluista on saatu valmiiksi, vaikkakaan yhtään kappaletta ei ole vielä tehty varsinaisella robottinlinjalla. Samalla kehitetään suurempitehoisia reaktoreita (E-Cat SK, 10 kW ja 100 kW), jotka tulevat tuotantoon myöhemmin. - Mats Lewanin Tukholmassa pidettävää symposiumia on lykätty siihen saakka kun E-Catin tuotantoversio esitellään eli aikaisintaan syksyyn 2018.

21.1.2018:
Homma näyttää edistyvän. Työn alla oleva QX-osasista koottu 1 megawatin lämpöä tuottava E-Cat tulee Rossin mukaan olemaan hämmästyttävän pienikokoinen. Enää on ratkaisematta esteettinen design. Muunkin kokoiset E-Catit koottaneen 4 kW yksiköistä, joissa on kussakin 100 kpl pienenpieniä 40 watin QX:iä, joiden toiminta on nyt saatu kohdalleen. 100 QX:ää (yhteensä 4 kW)  voidaan kytkeä sähköisesti aina rinnakkain ja ohjata yhdellä ohjausyksiköllä, joka on jo saatu paljon pienemmäksi kuin Tukholman-demossa nähty laatikko. Hyötysuhdettakin (COP) on pystytty lisäämään entisestään. Yksi tällainen 4 kW yksikkö voisi myöhemmin toimia perustana kotilämmittimessä, kun on käyttökokemusta ja luvat kunnossa. Rossi kertoo käyttäneensä E-Cat-kehitystyöhön jo miljoonia dollareita. - Mats Lewan pitää symposiumin Tukholmassa kesäkuussa. Se keskittyy uusien energialähteiden, varsinkin kylmäfuusion, vaikutuksiin ja sovelluksiin. Rossi ei tilaisuudessa esitelmöi.

21.12.2017:
Rossi tiimeineen on vakaasti aikeissa saada E-Cat QX markkinoille vuoden 2018 aikana. Teollisuuskäyttöön tosin toistaiseksi.

10.12.2017:
Kuva siitä, millä periaatteella Rossin reaktori toimii näyttää muuttuneen. Demon perusteella vaikuttaa siltä, että muutaman sekunnin välein lyhyt jännitepiikki (ehkä 1 kV) sytyttää plasman (ehkä Li + H2) jolloin reaktorin sisäänmenon sähkövastus (plasman läpi) tipahtaa lähelle nollaa. Plasman antaman valon syttyminen ja vähittäinen himmeneminen nähtiin demossa. Muuten reaktoriin syötettiin noin 100 kilohertsin taajuudella pätkittyä tasavirtaa. Tämä näkyi sarjaan kytketyn 1 ohmin vastuksessa 0.3 voltin jännitteenä. Aiemmin ei plasmasta juuri puhuttu vaan nikkelin pinnassa olevista rosoisuuksista.

1.12.2017:
Rossin E-Cat QX -demo ei ainakaan vakuuttanut menetelmän toimivuudesta. Ehkä jopa päinvastaisesta sillä tehosyöpön ja kuumana käyvän ohjausyksikön syöttämä pienitehoinen E-Cat QX ei varmasti sinällään kuvaa hyvää hyötysuhdetta. Tarkoitus oli kai vain esitellä laitetta teollisuudelle ja tutkijoille ja kenties saada tukea jatkokehitykselle. Apua lieneekin luvassa erityisesti ohjausyksikön parantelussa, kun vuoden 2018 aikana pyritään tuotantovaiheeseen. Yksi mahdollinen negatiivinen päätelmä demosta voisi olla helppo tehdä: Jos laite ei lopulta tuotakaan lisää energiaa, Rossi ei välttämättä yritä huijata, vaan hänellä on väärä käsitys siitä, miten paljon tehoa QX:ään lopulta syötetään AC/DC-yhdistelmämuodossa sekä lyhyiden suurtehopulssien mukana, ehkä juuri se saavutettu 20...30 W. Myöskään sisäänmenotehojen mittaus demon loppuvaiheessa ei oikein vakuuttanut Mats Lewanin suorittamalla vastusmenetelmällä Rossin samalla säätäessä ohjausyksikköä. Tämä on taas niin tätä...

26.11.2017:
Kuten asiaa seuranneille jo selvisi, varsinainen kokous olikin Tukholmassa, jossa Mats Lewanin johdolla Andrea Rossi kumppaneineen esitteli kolme E-Cat QX:ää sisältävän reaktorikokonaisuuden. Se meni muuten melko hyvin paitsi että spektrin mittaaminen ei onnistunut äkikseltään paketeista puretuilla mittareilla kun reaktoria ei uskallettu pitää päällä kuin hetken kerrallaan siinä vaiheessa kun jäähdytysvesi oli poistettu. Veden lämmittäminen sujui odotetulla tavalla. Litra vettä lämmitettiin tunnissa 21-asteisesta 41-asteiseksi. Keskimääräinen lämmitystehoteho oli noin 23 W ja hyötysuhde (COP) noin 500. Demolla ei pyritty mitään todistamaan vaan se oli lähinnä systeemin esittely. Kolmen tunnin video tilaisuudesta on katsottavissa YouTubessa.

24.11.2017:
Tänään pitäisi tapahtua paljon. Paikkoina ovat Miami ja Tukholma, jossa pidetään kokoontuminen paikassa Kungliga Ingenjörsvetenskapsakdemien klo 10:00 Ruotsin aikaa alkaen (Swedish Royal Engineering Academy conference center). Ehkä Ruotsissa seurataan demoa etänä vaikka kokous alkaakin tunteja ennen USA:n tilaisuutta. Noista alla olevista (23.11.2017) linkeistä kannattaa seurata tilannetta. E-CatWordillä on omia raportoijia paikalla ja Mats Lewan (blogi) on siellä mukana kuvioissa.

23.11.2017 (links updated):
Paljon uutta tietoa ei ole ilmaantunut ennen huomista demoa. Netissä linkit pitäisi löytyä osoitteista ECW QX, YouTube ja ecatworld.org. Kutsuttuja on arveltu olevan enemmäin kuin aikaisemmin ilmoitettu 40.

15.11.2017:
Rossi jo viestittelee demoon kutsutuille, että heidän tulisi olla paikalla klo 9:30 henkkarit mukanaan. Paikka on ilmeisesti Miamissa. Vasta puolenpäivän maissa esittely on nähtävissä netissä. Suomessa kellot ovat silloin 19:00. Linkki striimaukseen pitisi löytyä osoitteesta www.ecat.com. Joitain ominaisuuksia esiteltävästä E-Cat QX:stä paljastetaan etukäteen: COP > 50 (ainakin), yhdellä latauksella tehoa riittää 20 W vähintään vuoden, käytettäessä reaktoria vain 10% ajasta lataus kestää noin 10 vuotta, ei haitallista säteilyä. Demossa tehon määrää ilmaistaan veden lämmittämisellä.

11.11.2017:
No nyt Rossi saavutti sigma 5 -luotettavuuden E-Cat QX -reaktorilleen ja alkaa toden teolla valmistatua demonstraatioon (24.11.2017). Demo striimataan editoimatta netissä joidenkin tuntien viipeellä, ei siis suorana kuten aiemmin oli arveltu.

7.11.2017:
E-Cat QX:n demon päivämääräksi on nyt ilmoitettu perjantai 24.11.2017. Kutsuttujen (noin 40) joukossa on henkilöitä myös USA:n energia- ja/tai puolustusministeriöstä. Viestimien edustajista ei ole tietoa eikä kaupallista tuotteen julkistamispäivää ole vielä tarkoitus ilmoittaa.

1.11.2017:
Saatujen tietojen mukaan valmisteluja marraskuiseen demoon on jo tehty. Tarkoitus on esitellä marraskuun 10 viimeisen päivän aikana kolmen E-Cat QX:n rypäs lämpöenergiaa tuottamassa. Tilaisuuteen kutsutaan noin 40 henkilöä. Esittely tapahtuu jossain vaiheessa myös Ruotsissa eikä varsinaisenkaan esittelyn paikkaa ole vielä kerrottu (ehkä se onkin Ruotsissa?). Ns. sigma-5 -luotettavuusraja QX:lle on nyt hyvin lähellä. Tämän lisäksi Rossi on kiinnostunut uudelleen stirling-koneista, joissa E-Cat olisi tehonlähteenä. Nyt kun on pienten QX:ien avulla opittu lisää E-Cat:ien stabiilisuudesta, Rossi saattaa harkita uudelleen tehokkaampien isojen E-Catien kehittämistä.

25.9.2017:
Hurrikaanista selvittiin näiltä osin. Nyt Rossi on löytänyt partnerin, jonka kanssa he voivat alkaa markkinoida myös sähköä lämmön lisäksi. Lämpövoimaloiden teho tulee olemaan jälleen 1 MW. Rossilta on tiukattu, kuinka varmasti hän esittelee E-Cat QX:n marraskuuhun mennessä ja vastaus oli, että todennäköisyys marraskuun loppun mennessä on 100%. Ilmeisesti vielä on kuitenkin tavoitteena lokakuun loppu. Kaikki sujuu kuulemma hyvin ja edistystäkin on tapahtunut. Demonstraatio on luvattu streamata nettiin. Sigma 5 -luotettavuus varmistunee aivan pian.

9.9.2017:
Hurrikaani Irman lähestyessä Floridaa Rossi on päättänyt jäädä laboratorioonsa Miamiin E-Cat QX:stä huolehtimaan. Hän keroo kokeneensa pahempaakin. Myrskyn silmän arvioidaan sunnuntaina kiertävän Miamin hieman kauempaa Floridan länsirannikkoa pitkin. E-Cat QX:n esittely pidettäneen lokakuun lopulla ellei yllätyksiä satu. Tuolloin myös ns. sigma 5 -luotettavuuden pitäisi olla saavutettu. Rossi on lupautunut toimittamaan teholtaan yli 1 MW:n reaktoreita lämmöntuotantoon (100-200 °C). Varsinaisesti myydään lämpöenergiaa ja valmistus on jo aloitettu. Rossin aiemmin saama USPO:n (USA) patentti on myönnetty myös monissa muissa maissa: Kanada, Meksiko, EU, Venäjä, Japani, Australia ja Etelä-Afrikka.

24.7.2017:
(Päivitetty klo 20:20) - E-Cat QX:stä on saatu taas tarkempaa tietoa ja jopa kuva Rossin ja ruotsalaisen fyysikon Gullströmin yhdessä laatiman teoriaraportin lopussa. Pienen pieni QX (2 cm pitkä, 0.6 cm halkaisija) on kuvassa näkyvän kalorimetrin sisällä keskellä. QX:ään syötetään pelkkää tasavirtaa (DC) sisäänmenojännitteellä 100 mV eli 0.1 V. Sisäänmenoimpedanssi lienee hyvin pieni. Raportissa käytetään arvoa 1 ohmi (= 1 ohmin ulkoinen vastus + sisäänmenoimpedanssi = yhteensä n. 1 ohmi), jolloin syöttöteho on 0.01 wattia. Kun reaktorin antama lämpöteho on 20 W, saadaan hyötysuhteeksi (COP) 20 W / 0.01 W = 2000. Vielä pari vuotta sitten Rossi lupasi COP = 6, mutta nyt ollaan siis jo ihan toisenlaisissa lukemissa: COP = 2000 tai enemmän. E-Cat QX:n ohjausyksikkö toimii joko 24 voltin tasavirralla (esim. akusta) tai verkkovirralla joka tasasuunnataan. Se pystyy ohjaamaan enintään sataa 20 watin QX:ää (yhteensä 2 kW)  - E-Cat QX esitellään lokakuussa yksinkertaisella testillä. - Rossi on antanut kaksi haastattelua: Viimeksi E-CatWordille ja aiemmin toimittaja Mats Lewanille. Uusimmasta haastattelusta käy ilmi, että QX:stä johtimia pitkin ohjausyksikköön siirtynyt kuumuus on aiheuttanut ongelmia, jotka nyt on kuitenkin ratkaistu.

17.7.2017:
Toimittaja Mats Lewan raportoi blogissaan skype-keskusteluistaan Andrea Rossin kanssa muutama päivä sitten. Rossi keroi saaneensa Industrial Heat:ilta (IH) takaisin kaikki E-Cat-oikeudet heidän välillään tehdyllä sopimuksella, joka samalla lopetti oikeudenkäynnin. IH puolestaan välttyi maksamasta 89 miljoonaa dollaria 1 MW reaktorin vuodenpituisen testin onnistumisesta (Rossin mukaan). Vanha yhteistyösopimus olisi haitannut myös uuden E-Cat QX:n markkinointia sillä yhteistyösopimus kattoi myös jatkokehitetyt tuotteet. Mats Lewan suunnittelee uudelleen pitävänsä seminaarin, joka peruuntui Rossi-IH-oikeusjutun takia. Andrea Rossin ulkonäkö on muuttunut sillä hän joutuu pitämään peruukkia suojatakseen päänahkaansa auringolta ihokasvaimen poistamisen jälkeen.

11.7.2017:
(Päivitetty 11.7.2017, 20:30) - Sopimukseen pääsyn jälkeen Rossi on alkanut kutsua QuarkX:ää nimellä E-Cat QX, eli E-Cat ja QuarkX ovat nyt reilusti samaa perhettä, johon Rossilla näyttäisi siis olevan riittävästi oikeuksia. Rossi kertoo onnistuneensa yksinkertaistamaan oleellisesti E-Cat QX:n valmistusmenetelmää. Tuotekehitystä silti tarvitaan vielä ennen markkinoille tuloa. E-Cat QX:n esittely pyritään yhä järjestämään tänä vuonna (lokakuun lopulla). Rossin firmalla ei tunnu olevan nyt yhteistyökumppania. Sopijaosapuolet saattavat julkaista yhteisen tiedotteen sopimukseen pääsystä. - Rossin luottohenkilö Fulvio Fabiani, joka toimi Industrial Heatin palveluksessa vuoden kestäneen E-Cat-testin aikana, on siirtynyt Upsalan yliopistoon kylmäfuusiokehitykseen. - Jatkossa pelkkä 'E-Cat' (rekisteröity USA:ssa ja Euroopassa) viittaa lähinnä E-Cat QuarkX:ään eli E-Cat QX:ään, jossa QX ilmoittaa E-Cat:in tyypin.

7.7.2017:
Andrea Rossi vs. Industrial Heat -oikeudenkäynti loppui lähes alkuunsa. Osapuolet pääsivät jo viikossa kai jonkinlaiseen sopimukseen ja peruivat kaikki syytteet ja vastasyytteet. Mahdollinen tehty sopimus ei ole julkinen. Jury lakkautettiin tämän jutun osalta. Ehkä myöhemmin saadaan tarkempaa tietoa siitä mistä tässä oli kysymys. Rossi vaikuttaa ainakin tyytyväiseltä lopputulokseen.

26.6.2017:
Andrea Rossin oikeudenkäynti Industrial Heat -yritystä vastaan on alkamassa ja sen pitäisi kestää 25. heinäkuuta asti. Tänä aikana Rossi ei ilmoittamansa mukaan ole mukana foorumeillaan vastaamassa yleisönsä kysymyksiin. Tilanne on hieman sama kuin Mars-lennolla, jossa luotain pitkän matkan jälkeen perille tultuaan mutta kuitenkin ennen kiertoradalle pääsyn varmistumista joutuu planeetan taakse pimentoon radioyhteyksiltä. Tämän jälkeen lopulliset laskeutumisvalmistelut voidaan aloittaa mikäli yhteys palautuu ja kaikki on mennyt hyvin.

14.6.2017:
Andrea Rossi alkaa valmistatua todenteolla oikeudenkäyntiin, jossa hän syyttää Industrial Heat -yhtiötä sopimusrikkomuksista. Asian käsittelyn oikeudessa on nimittäin tarkoitus alkaa 26. kesäkuuta. - Quark X -reaktorin koekäyttö jatkuu yhä menestyksekkäästi. Sen julkinen esittely ajoittunee syksyyn.

22.5.2017:
Tuoreinta tietoa uusimman QuarkX-reaktorin koosta: Pituus 10 mm ja halkaisija 5 mm! Teho yhä 20 W. Tällaisena se tullaan Rossin mukaan tänä vuonna julkisesti esittelämään.
 

21.5.2017:
Lisätietoa on taas kertynyt Rossin QuarkX-reaktorista. Yhden megawatin (1 MW) reaktori QuarkX:istä koottuna pystyy toimimaan kahdella 12 voltin autonakulla. Jännitettä tarvitaan 24 V. Reaktori ei tarvitse käynnistyessään enempää tehoa kuin ollessaan toiminnassa ja käynnistyy hyvin myös kylmissä oloissa. QuarkX:n polttoaine riittää vuodeksi, minkä jälkeen yksikkö vaihdetaan ja vanha palautetaan uudelleenlatausta varten. Kustannusta lataamisesta kertyy karkeasti 1 sentti per kilowatti (20 kW yksikön uudelleenlataus siis noin 20 senttiä kerran vuodessa!?). Reaktorin hyötysuhde (COP) on nyt kertaluokkaa parempi kuin ennen. - QuarkX-demolaitteisto on jo valmiina odottamassa julkistusta, johon tosin voi mennä vielä kuukausi tai useampia. Esiteltävässä laitteessa on todennäköisesti vain yksi QuarkX-reaktori.

20.4.2017:
Useita QuarkX:iä on koekäytetty nyt jo vuoden ajan ilman, että on tarvinnut lisätä polttoainetta ja tehot ovat säilyneet siitä huolimatta samoina. Andrea Rossi testailee nyt 20 watin QuarkX-reaktoriyksikköään myös akkukäyttöisenä. Se toimisi samaan tapaan kuin läppäri eli akun varassa tai laturin kanssa. Se toimii tasavirralla (DC) kuten ennenkin, mutta sen suoraan antama sähköteho (lämmön lisänä) on vaihtovirtaa (AC), on aina ollut (vaikka pari vuotta sitten Rossi väitti muuta).

25.2.2017:
Rossilta kysyttiin vanhoja asioita. Joku USA:n laivaston tutkimuslaboratotiosta (NRL) oli kertonut, että Rossi oli vuosia sitten demonnut heille Washington DC:ssä E-Cat-laitettaan ja että se oli pirun hyvä huijaus jos se ei ollut totta. Rossi kertoi nyt, että kesällä 2011 hän vei E-Catin NRL:lle, jossa se laitettiin räkkiin ja sille tehtiin kalorimetrisiä mittauksia. Laite tuotti keskimäärin 1 kW tehoja koko päivän. Puoli tuntia käynnistämisestä noin klo 9 se toimi ilman tehonsyöttöä lopun päivää (SSM, Self Susteined Mode). NRL vastasi mittauksista ja käytti omia mittalaitteitaan. - Viime päivinä Rossi on ollut kiireinen oikeusjutun takia mutta on ehtinyt testata lämmönvaihdinta QuarkX-reaktrorissaan ja on tuloksiin hyvin, hyvin tyytyväinen.

21.1.2017:
Eipä tullut helmikuussa demoa. Rossilla on nyt kiireitä Industrial Heat -oikeujutun kanssa niin paljon, että hän on juuri päättänyt lykätä E-Cat QuarkX:n esittelyn tapahtuvaksi oikeudenkäynnin jälkeen, arviolta heinäkuuhun! Asiantuntijoita kutsuttaneen suljettuihin testeihin maaliskuusta lähtien. Teknisiä ongelmiakin alkoi ilmetä reaktorissa pari päivää sitten Rossin ollessa hoitelemassa lakiasioita Raleighissa North Carolinassa.

5.1.2017:
Täydentävää tietoa E-Cat QarkX:stä: Helmikuun demo näyttäisi toteuvan. QuarkX-joukon hyötysude (COP ainakin yli 10) ei ole sen parempi kuin yksittäisenkään. Ryhmän ohjaamiseen ei tarvita yksilöllisiä ohjainsignaaleita (ehkä yhteinen signaali kaikkiin?) eivätkä toiset QuarkX:t osallistu toisten tehonsyöttöön. Rossi on aiemmin kertonut mystisistä turvaongelmista, jos verkkovirtaa ei ole käytettävissä. Näyttää siltä, että ne eivät ainakaan liity siihen, että reaktorin lämmöstä tuotettua sähköä (suoraan tuotettu ei riittäne, ei ole vielä testattu) varastoitaisiin akkuun, jolla reaktoria voitaisiin käyttää ilman verkkovirtaa.

14.12.2016:
Rossin toiveuni on, että helmikuussa tulee viimein läpimurto. Painajaisena on puolestaan se, että hän valmistaa ja jakelee massoittain tuotteita, joiden todetaan myöhemmin olevan puutteellisia tai viallisia.

13.12.2016:
Todennäköisyys sille, että helmikuussa 2017 esitellään julkisesti QuarkX-versio Rossin reaktorista näyttäisi lisääntyvän. Testaus etenee hyvin ja kolmipäivänen ulkopuolisen ekspertin suorittama mittaus kaupallisia sovelluksia varten vahvisti QuarkX:n ominaisuudet, mutta itse luotettavuustesti jatkuu yhä. Jo aiemminkin mainittu demonstraatio olisi avoin ja osa siellä olisi kutsuvieraita. Kutsun tulisi saamaan mm. E-CatWorld-verkkosivuston ylläpitäjä Frank Acland. Reaktorin toimintateoriaa tuskin vielä tuolloin esitellään.

8.12.2016:
Vuosikymmeniä ilmestynyt tunnettu tiedelehti Scientific American julkaisi marraskuun lopulla suhteellisen neutraalin artikkelin, jossa pohdittiin kymäfuusiota ja onko se todellista vai huijausta. Artikkeli on alunperin julkaistu American Chemical Societyn uutislehdessä. Nyt joulukuun alussa Scientific American julkaisi Steven Krivitin kommentit tuohon artikkeliin. Siinä Krivit puolustaa Lewis Larsenin ja Allen Widomin vuosina 2005-2008 patentoimaa teoriaa kylmäfuusiosta (LENR). Krivithän tunnetaan siitä, että hän pitää Rossia huijarina. - Tänään Andrea Rossi kertoo, että hänellä alkoi tärkeä kolmannen osapuolen (insinööri USA:n sotateollisuudesta) suorittama QuarkX-mittaus, joka näyttäisi vahvistavan tähänastiset positiiviset tulokset luotettavuudesta ja hyötysuhteesta (COP). Testi kestää kolme päivää ja sillä olisi suuri vaikutus tekniikan kaupallistamisessa.

24.11.2016:
Tällä hetkellä E-Cat QuarkX on 2 cm pituinen ja halkaisijaltaan 0,6 cm oleva sylinteri, jonka lämpöteho on 20 W hyvällä hyötysuhteella (COP). Rossi on päättänyt käyttää sen tuottaman suoran sähköenergian lisälämpönä. Valoakaan ei siinä vielä käytetä hyödyksi. Reaktorin voi käynnistää ja sammuttaa sekunneissa, mitä on testattu jo tuhansia kertoja yksittäisellä QuarkX:llä. Luotettavuustestit ovat vielä kesken. Valmistuslinjallakaan ei vielä ole yhtään robottia odottamassa, mutta tavoitteena on esitellä sarjatuotantoon soveltuva QuarkX helmikuussa 2017 ("51 % todennäköisyydellä" helmikuussa [päivitys 24.11.2016: 60-70 % todenn.]).

30.10.2016:
Tilannekatsaus: Andrea Rossi testailee yhä 20 watin pienikokoista E-Cat-reaktoria (QuarkX) saadakseen sen luotettavuuden sille tasolle (5-sigma), että valmistaja-yhteistyökumppani olisi tyytyväinen ja sarjavalmistus voisi alkaa. Homma näyttäisi etenevän hyvin ja arviolta helmikuussa 2017 QuarkX voisi olla esittelykunnossa suuremmalle yleisölle. Aluksi se tulee teollisuuskäyttöön ja myöhemmin lupien hellitessä myös koteihin. 10 kW lämpötehot saadaan toteutettua noin litran tilavuudessa 500 kappaleella QuarkX:iä hinnan pysyessä alle 1000 taalassa. - 1 MW voimalan taannoisesta testistä Rossi kertoo viettäneensä vuoden ajan kaikki yöt laivakontissa illasta klo 18 aamuun klo 10. Fabio Penonin laatima voimalan testisuunnitelmaluonnos on julkistettu (E-CatWorld: Exhibit 70-1, s. 27) ja jotkut ovat erehtyneet luulemaan sitä paljon kaivatuksi testiraportiksi. Suunnitelma on aika ylimalkainen ja näyttäisi kuuluvan vanhempaan E-Cat-malliin kuin mikä oli lopulta käytössä vuoden ajan.

2.10.2016:
Tietoa QuarkX:n uusimmasta entistä pienemmästä ja helpommin ohjattavasta mallista: Se on pienen sulakkeen kokoinen ja teholtaan 20 wattia. Se synnyttää myös sähkömagneettisen kentän. Hyötysuhde (COP) on hyvä, mutta numeroarvoa ei vielä anneta. Teoreettinen tehotiheys on 10 kW/litra, mutta asennukset vaativat lisätilaa. Jokainen 20 watin yksikkö tarvitsee oman kontrolliyksikön ja lisäksi on kaikille yhteinen ohjausosa. Esim. 1 MW voimalan ohjaustoiminnot vievät tilaa 2m x 2m x 0.7m.

21.9.2016:
Minikokoisen E-Cat QuarkX:n suurimmat jäljelläolevat ongelmat ovat Rossin mukaan laitteistopuolella liittyen turva-asioihin. Laite saattaa välillä kuumeta liikaa, mikä voisi olla vaaraksi käyttäjille. Myös valon värissä olisi ilmeisesti vielä säätämistä sillä se lienee liian sininen valaistukseen. - 1 MW E-Cat:in teollinen käyttö on toistaiseksi vielä pienimuotoista. - Mielenkiintoisi uutisia tulee myös muualta: 1. Aarhusin yliopisto alkaa tutkia kylmäfuusiota. 2. Tohokun yliopisto Japanissa on saavuttanut sataprosenttisen toistettavuuden palladium- ja deuteriumperustaisessa kylmäfuusiokokeessa (E-Cat World). 3. MFPM-projekti (Bob Geenyer) aikoo lähiviikkoina esittää mullistavan demonstraation.

15.9.2016:
Tunnettu New Scientist -aikakauslehti on julkaissut artikkelin, jossa kylmäfuusion (nykyisin usein 'LENR') todetaan olevan todellinen ilmiö. Kylmäfuusion olemassaolon vahvistavat nyt myös USA:n hallituksen tutkijat. Stanley Ponsin ja Martin Fleischmannin kunnia on 27 vuoden jälkeen palautettu. Syynä muiden tekemiin suurimmaksi osaksi epäonnistuneisiin ilmiön toistamisen yrityksiin ovat olleet pienet puutteet koejärjestelyissä kuten vedyn epätäydellinen imeyttäminen metalliin. Tuon perusteella koko homma leimattiin aikanaan humpuukiksi neljännesvuodisadaksi.

9.9.2016:
Äsken suoritettu QuarkX-testi oli sen verran tärkeä etappi, että nyt on luvattu viranomaisilta sertifiointi tämän pienenkin laitteen teollisuuskäyttöön. Myyntilupa kuluttajille heltiää vasta myöhemmin, kun teollisuudesta saadaan kokemuksia. Tällä hetkellä tuotantoon valmistellaan QuarkX-reaktorista versiota, joka ei vaadi ketään hoitelemaan säätöjä vaan toimii koko ajan täysin itsenäisesti.

31.8.2016:
Rossilta saatiin hieman lisää tietoa QuarkX:tä eli koti-E-Catista. Toisin kuin teollisuus-E-Cat, joita jo toimitetaan asiakkaille, QuarkX:n kehitystyö jatkuu yhä kolmen samanlaisen laitteen avulla. Tälläkin viikolla saavutetaan jokin tärkeä etappi. Tarkoitus on vielä tänä vuonna esitellä prototyyppi ja myydä ensimmäinen. Kaikki protot tuottavat lämpöä, valoa ja sähköä. Massiivinen valmistus alkaisi USA:ssa ja Ruotsissa 2017-2018. Tuotteen sertifiointi on yli puolessa välissä, mutta yleiseen myyntiin QuarkX:ää ei tänä vuonna vielä saada. - E-Cat:in sisäisen säteilyn spektri asettuu röntgensäteiden ja gammasäteiden puoleenväliin, eli se on noin 50 keV.

8.8.2016:
Industrial Heat LLC (IH) on nyt jättänyt oikeudelle vastineen Rossin selvitykseen, joka puolestaan oli vastaus IH:n aiemmin tekemään vastineeseen Rossin alkuperäiseen oikeushaasteeseen IH:n tekemistä sopimusrikkomuksista. Uusimmista dokumenteista selviää, miksi Jed Rothwell oli vakuuttunut, etteivät Rossin mittaustulosket vuoden pituisesta 1 MW E-Catin testeistä voineet pitää paikkaansa. Nimittäin IH:n mukaan Rossin ja Penonin (mittausekspertti) käyttämä virtausmittari olisi vaatinut suuremman nestevirtauksen ollakseen toiminta-alueellaan ja näyttääkseen oikein. Nyt lukemat olivat melkein koko ajan hiukan toiminta-alueen alapuolella eikä virtausputki ollut täynnä nestettä. Lisäksi IH on löytänyt Penonin raportista (jota ei ole julkaistu vielä) kohdan, jossa päivän virtauslukema oli normaali, vaikka voimala oli tuolloin remontissa. - Jos tämä pitää paikkansa, mittaustuloksiin, ei voi luottaa, mutta selittäisikö se niinkin paljon että hyötysuhde (COP) olisikin 1 eikä 50? Oliko Rossin vuoden uurastus turhaa?

21.7.2016:
Miamissa toimiva liittovaltion tuomari näyttäisi hyväksyneen Rossin tärkeimmät Industrial Heatia vastaan oikeudelle tekemät valitukset koskien sopimusrikkomuksia. Haaste vaikuttaisi alkuvaiheessa virallisestikin aiheelliselta. Asiaa siis puitaneen oikeudessa ensi vuoden syksyllä, ellei sitä ennen päästä muuten sopimukseen osapuoltan kesken. Rossi voi jatkaa toimintaansa mutta Industrial Heat ei voi käyttää hyväksi E-Cat-lisenssiään (esim. varojen keruuseen sijoittajilta) sillä lisenssi on toistaiseksi kiistanalainen.

11.7.2016:
Tilannekatsaus: Rossi jatkaa USA:ssa teollisuusvoimaloiden tuotannon valmistelua (E-Catin toimitusaika on nyt 3-6 kk) ja uusia voimaloita toimitetaan asiakkaille vielä tänä vuonna (ei Hot Cat). - E-Cat QuarkX:n kehitys vaikuttaa lupaavalta. Vaikka se on hyvin pieni (1 x 30 mm), se on ontto. Sen antaman valon väri ja kaistaleveys on sädettavissä luultavasti jopa reaaliajassa. Ruotsin-tomintoja ollaan käynnistämässä ja voi olla, että tämän vuoden aikana järjestetään aiheesta seminaaritilaisuus. - Uutta yhteistyökumppania ei ole vielä julkistettu. - Rossin mielestä hänen kilpailijoistaan lupaavimmalta vaikuttaa Ika Ikagami (Mitsubishi). - Rossi kertoi äsken vanhosta 1 MW voimaloistaan, että lokakuussa 2011 USA:han myytiin yksi, mutta koska tilaukseen kuuluvaa maksua ei koskaan maksettu, kauppa peruuntui ja sama laite toimitettiin myöhemmin Industrial Heatille (elokuussa 2013).

14.6.2016:
Raportti on julkistettu. Se ei pyri olemaan kolmannen osapuolen tekemä puolueeton testitulos. E-Cat Quark X on 3 sentin pituinen ja millin paksuinen sylinteri, joka antaa 100 wattia tehoa ja kuluttaa puoli wattia sähköä. Tehosta valona voidaan saada tarvittaessa enintään 50 % ja sähkönä enintään 10 %. Loppu on lämpöä tässä mallissa. Reaktori loistaa sinistä valoa, mikä on auttanut teorian selvittämisessä. Pintalämpötila on 1500 astetta. - [Päivitys 15.6.2016:] Vaikka E-Cat QuarkX on hyvin pieni, se yhä käyttää litiumia ja nikkeliä pottoaineessaan. Testattava reaktori kulutti koko ajan puoli wattia tehoa eli SSM ei ollut käytössä. Polttoaine ei riitä koko vuodeksi mutta pitkään kuitenkin. - [Päivitys 18.6.2016] Riittää sittenkin vuodeksi.

13.6.2016:
Raportin julkistus saattaa siirtyä huomiseen koska on sen sisällöstä on vielä sovittava uuden kumppanin kanssa.

12.6.2016:
Rossi on luvannut mielenkiintoisia uutisia E-Cat QuarkX -testistä huomenna maanantaina. Testin nyt päättyessä päättyy myös alustava T&K-vaihe, joka on aiemmin mainittu rajapyykkinä lisätiedon saamiseksi laitteen ominaisuuksista.

8.6.2016:
E-Cat QuarkX -testiä on jatkettu noin viikolla, mutta se saattaa päättyä vielä tämän viikon aikana. Rossin mukaan se on sujunut tähän mennessä hyvin ja joitain tietoja testistä voi olla luvassa sen päätyttyä.

3.6.2016:
Leonardo Corporation kertoo lehdistötiedotteessaan, että se irtisanoo lisenssisopimuksen Industrial Heat LLC:n (IH) kanssa sillä perusteella että lisenssimaksut on jätetty maksamatta. Näin ollen IH menettää myös oikeutensa toimittaa E-Cat-laitteita aiemmin sovituilla alueilla kuten USA:ssa. IH on julkaissut samaan aikaan vastauksensa Rossin syytteisiin. - Viikonpituinen E-Cat QuarkX -testi on ainakin tähän asti mennyt hyvin.

31.5.2016:
Näinä päivinä alkaa Rossin ja hänen uuden yhteistyökumppaninsa yhteinen viikon kestävä E-Cat QuarkX -testi. Tarkoitus on selvittää onko sarjatuotannon aloittaminen mahdollista jo tällä reaktoriversiolla.

17.5.2016:
Rossi kertoo, että kynän kokoisen (luultavasti 100 W/kpl) E-Cat QuarkX:n tehotiheys on 10 W/cm³. Tämä tarkoittaisi teoriassa sitä, että 1 MW saataisiin mahtumaan pydälle tilaan, jonka esim. 10 x 10 piimäpurkkia vievät eli 70 cm x 70 cm (purkkien sisällön korkeus noin 20 cm). Tämän lisäksi tosin tarvitaan erillinen ohjausyksikkö ja  lämmönvaihtimet lämpöenergian siirtämiseksi hyötykäyttöön. Osa energiasta saadaan suoraan valona ja sähkönä. Näiden härveleiden tekemiseen tarvittavan tehtaan paikkaa Rossi kävi katsomassa äsken Etelä-Ruotsissa Hydro Fusion -firman kavereiden kanssa tavaten samalla Mats Lewanin pitkästä aikaa. [Päivitetty 18.5.2016]

15.5.2016:
Industrial Heat LLC on toimittanut kylmäfuusion pitkäaikaiselle tutkijalle, kannattajalle ja gurulle Jed Rothwellille 1 MW voimalan mittaustietoja. Näiden perusteella Jed sanoo, että LAITE EI TOIMI, se ei tuota ylimääräistä lämpöä eikä sen takia ole olemassa mitään oikeita patentteja eikä siten niiden pohjalta tule tuotteitakaan. 1 MW tehoinen laite laivakontissa on hänen mielestään myös mahdottomuus sen tuottaman hurjan kuumuuden takia. - Toisaalta Rossin ja IH:n yhteisesti testeihin valitsema vastuuhenkilö Fabio Penon ilmeisesti kertoo raportissaan että hyötysuhde eli COP on noin 50. Aika lailla erilaisia näkemyksiä! Voiko energian mittaus olla näin hankalaa?

13.5.2016:
Vaikuttaa siltä, että Industrial Heat LLC (IH) ei ole pystynyt Rossilta ostamillaan ($11.5M) E-Cat-patenteilla saamaan aikaan riittävän tehokasta reaktoria Rossin kilpailijoiden avustamanakaan. Vastatoimena IH pyrkii todistamaan, että alunperin yhteisymmärryksessä tuotettu testiraportti (mm. COP = noin 50) vuoden pituisesta 1 MW voimalan testistä ei pitäisi paikkaansa eikä heidän tarvitsisi maksaa sovittua summaa ($89M) onnistuneesta testistä. - Rossin mukaan E-Cat QuarkX:n kehitystyö etenee toistaiseksi hyvin hänen omassa firmassaan. 1 MW voimaloita on tilattu lisää.

29.4.2016:
Kesäkuussa Euroopassa pidettävässä kokouksessa Rossi käy keskusteluja uuden eurooppalaisen asiakkaan kanssa, joka voi avustaa E-Cat QuarkX -tuotannossa ja nopeuttaa merkittävästi kaupallisen tuotteen kehittämistä. QuarkX:t pystyvät tuottamaan sähköä ja niitä testataan samassa tilaisuudessa. Testattavassa yksikössä on useita QarkX:iä ja usean päivän ajan siitä mitataan sekä sähkön että lämmön tuotto. Tekniset tulokset julkistetaan vasta kun tuote tulee saataville samoin tämä eurooppalainen asiakas/kumppani. Tilaisuudessa selviää myös kerrotaanko asioista mitään lehdistölle.

25.4.2016:
Nyt keskustelu käy niin kuumana ja suoraan henkilöihinkin kohdistuvia syytöksiä satelee puoleen ja toiseen sitä tahtia, että on turha yrittää saada aikaan tänne lyhyttä yhteenvetoa kuulumisista! Varsinainen oikeudenkäynti alkanee joskus kesällä. Ketä kiinnostaa, voi seurata heittoja suoraan: Sifferkoll.se - AnImpossibleInvention.com - ecatnews.com - RossiLiveCat.com - e-catworld.com
 

24.4.2016:
Yksi harvoista jo vuonna 1989 Fleischmannin ja Ponsin kylmäfuusiokokeen onnistuneesti toistaneista tiedemiehistä John Dash kuoli askettäin 82-vuotiaana. Hän oli vuonna 1989 tutkijana Portland State Universityssä Oregonissa ja suoritti testin opiskelija Patrick Keefen kanssa. He kertoivat saaneensa kokeen ensisekunnin aikana satakertaisen energiaryöpsähdyksen syötettyyn energiamäärään nähden.

Rossin lakimies on neuvonut, että 1 MW voimalan testiraporttia ei kannata julkistaa ennen kuin oikeudenkäynti alkaa. Oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat muuten ovat suureksi osaksi julkisia ja kaikkien saatavilla netissä. - E-Cat QuarkX -testaus sujuu hyvin ja Rossi kertoo, että kesäkuussa pidetään tärkeä useamman päivän kokous, joka ei ole julkinen ja jossa käydään läpi laitteen myyntiin liittyviä asiota sekä sertifiointia teollisuus- ja kotikäyttöön.

Industrial Heat LLC:n motiiveja lobbailla aktiivisesti Rossia vastaan ihmetellään. Onko kenties firman omistajilla pelko, että näin hyvin mennyt vuodenkestoinen testi romuttaisi heidän muut vihreät bisneksesnä etenkin aurinko- ja tuulivoimalahankkeiden osalta. Vai onko firmalta vain rahat vähissä eivätkä he haluaisi maksaa Rossille luvattua suurta summaa onnistuneesta testistä. - [Päivitys:] Rossi kertoo, että kun hän vuonna 2012 puhui ennenaikaisesti E-Cat-tuotannon käynnistämisestä, se johtui siitä, että hän pian muuttikin suunnitelmiaan kun uskoi, että Cherokee Investments (Industrial Heat LLC:n taustalla) on valmis tuotantotoimintaan eikä pelkkään sijoitustoimintaan kuten lopulta näyttää käyneen. Vaikuttaa, että Cherokee olisi perustanut uuden firman Lux Energy Ltd:n jatkamaan Industrial Heatin toimintaa ilman laillisia Rossi-riippuvuuksia.

20.4.2016:
Patenttikiistan takia IH ja Rossi eivät ole päässeet sopimukseen 1 MW voimalan testiraportin julkaisemisesta. Tämän takia myös Mats Lewanin kesäkuulle suunniteltu seminaari on jouduttu perumaan. - Francesco Piantelli on saanut jo toisen LENR-aiheisen patenttihakemuksensa hyväksyttyä.

8.4.2016:
Peli kovenee. Industrial Heat torjuu lehdistötiedotteessaan Rossin syytteet aiheetomina. Heidän mielestään haaste tullaan hylkäämään sillä he eivät ole kolmen vuoden aikana onnistuneet vahvistamaan reaktorin toimintaa ja koska Rossi ja kumppanit ovat toistuvasti rikkoneet sopimusta. - Rossi kommentoi IH:n lehdistötiedotetta seuraavasti. IH valmisti Luganossa testatun reaktorin ja on todistettavasti toistanut ilmiön useasti. He ovat hakeneet useita E-Cat-aiheisia patentteja ilman Rossin lupaa. He myös demosivat reaktoria Woodfordille, mistä vakuuttuneena Woodford sijoitti kymmeniä miljoonia sijoittajiensa rahoja Industrial Heatiin. IH:n Tom Darden kehui julkisesti laitteen toimineen tähtitieteellisen hienosti. Rossi kertoo IH:n Dardenin ja Vaughnin tanssineen riemusta sijoittajien edessä kuin balettitähdet E-Catia demotessaan. Keksintöä esiteltiin onnistuneesti myös kiinalaisille. Kehuja riitti kunnes sijoittajien rahat oli saatu ja koitti maksun aika Rossille 1 MW voimalan vuoden testistä. IH:lla oli kaikki E-Cat-tietämys ja osaaminen kun he olivat tekemisissä Rossin kilpailijoiden kanssa. Brillouinin patentit ja laitteet olivat aiemmin perustuneet elektrolyysiin mutta yhtäkkiä he demosivat E-Cat-kopiota vastaavaa laitetta Capitol Hillissä. - [päivitys:] Rossin asiakas 1 MW E-Cat-testissä oli kemikaalialan firma JM Products Miamissa.

7.4.2016:
Hyviä ja huonoja uutisia. Huonot ensin. Rossin Leonardo Corporation on haastanut Industrial Heat LLC -yhtiön (IH) oikeuteen lisenssiehtojen rikkomisesta. Vaikuttaisi, että IH on jakanut E-Cat-tietämystä Rossin kilpailijoille ja olisi nyt lisäksi jättämässä maksamatta nähtävästi onnistuneesta 1 MW voimalan testistä sovitun summan 89 miljoonaa USD (ehtona COP > 6). Varsinainen syy on vielä hämärän peitossa (ehkä IH haluaa saada myös E-Cat X:n tiedot tai oikeudet). Testin virallinen arvioija (ERV) on Fabio Penon, jonka IH ja Rossi ovat yhdessä valinneet ja maksaneet puoliksi. Ja sitten hyvät uutiset. ERV:n raportin mukaan (haasteessa mainittuna) voimala täytti vaatimukset hyvin ja COP oli reippaasti yli 50! Usein jopa yli 60. - Kävi ilmi, että käytetyn polttoaineen testi on vielä kesken joten siitä ei olekaan vielä tarkempaa tietoa. - (päivitetty 7.4.2016)

5.4.2016:
Vattenfall ja metallialan kumppanit eivät olleet varsinaisesti kylmäfuusioasialla vaan vasta aikeissa käyttää päästötöntä sähköä prosesseissaan fossiilisten polttoaineiden sijasta. - Rossille ei sen sijaan näytä riittävän enää E-Cat X:n lämpö, sähkö ja valo vaan nyt hän kokeilee reaktiovoiman (työntövoiman) aikaansaamista sillä suoraan, ilman/veden avulla tai sitten vain avustamaan munanpaistossa. Ei ota selvää! Luultavimmin kyse on jo aiemmen puheenaolleesta E-Cat X -turbiinikokeilusta.

2.4.2016:
SSAB, LKAB ja Vattenfall pitävät maanataina 4.4. lehdistötilaisuuden päästöttömään Ruotsiin tähtäävän hankkeen käynnistämisestä. Liittyisiköhän kylmäfuusioon. Ehkä kuitenkin tuulivoimaan kun kaksi suurta teräsfirmaa on mukana. Webcast alkaa klo 11:00 suomenaikaa.

31.3.2016:
On tiedetty, että E-Cat QuarkX on pieni. Nyt tarkentui, että se on kynän kokoinen ja niistä voi kasata halutun tehon.

30.3.2016 [päivitetty]:
Andrea Rossi ja Industrial Heat LLC ovat juuri saaneet käsiinsä raportin yhden megawatin voimalan 353-päiväisestä testistä. Rossi on tuloksiin hyvin tyytyväinen ja toivoo, että raportti voidaan julkaista lähiaikoina. Hän aikoo itse joka tapauksessa tehdä siitä lyhennelmän jakeluun kymmenen päivän sisällä. - [Päivitys 30.3.2016:] Raportin on laatinut keski-ikäinen ydintekniikan tohtori, jolla on ammattikokemusta voimaloista. Industrial Heat ja Rossin Leonardo Corp. ovat palkanneet hänet puoliksi. Raportti julkaistaankin heti kunhan siitä vain sovitaan. Vaikuttaa, että hyötysuhde on ollut hyvä (ainakin yli 6) eikä säteilyongelmia ole ollut reaktorissa eikä käytetyssä pottoaineessa. Rossi aloittaakin heti neuvottelut ABB:n kanssa tuotannon käynnistämisen valmisteluista. Kovasti työtä luvassa ja kuraakin varmasti lentää naamalle.

22.3.2016
[päivitetty]:
E-Cat QuarkX on kehittyneempi versio E Cat X:stä. Se on pienikokoinen sen takia, että on jostain syystä helpompi säätää usean pienen reaktorin lähtötehoa yhdessä kuin yhden suuremman. Koekäytössä on tällainen usean QuarkX:n muodostama yksikkö (n x 100 W?). Polttoaine kestää vuoden. QuarkX:n kehittämiseen osallistuu Rossin lisäksi kolme muuta asiantuntijaa Leonardo Corporationissa. - 1 MW voimalan testituloksia on alustavasti lupailtu huhtikuun puoleenväliin mennessä. [Päivitys 28.3.2016:] E-Cat QuarkX:n valo voi olla niin kirkas tms., että siihen ei kärsi katsoa ilman suojalaseja. Valon väriin voi vaikuttaa. QuarkX:n voi käynnistää ja sammuttaa sekunneissa. 1 MW QuarkX-voimalan koko olisi arviolta 1 kuutiometri, joten esim. 6 kW veisi 6 litraa. (Nykyisistä sadan watin yksiköistä koottuna 20 kW ei siis mahtuisi vielä tupakkiaskiin.)

16.3.2016:
Andrea Rossi valmistelee lehdistötilaisuutta E-Cat QuarkX:stä kesäkuuksi ja se liittyy Mats Lewanin järjestämään konferenssiin New Energy World Symposium Tukholmassa 21.6.2016. Saa nähdä tuleeko Antero itse paikalle. - [Päivityksiä:] Kesäkuussa myös paljastuu missä uusi E-Cat X -testivoimala sijaitsee.

13.3.2016:
Andrea Rossi lienee jättänyt Industrial Heat -yhtiön (IH) nyt kun 1 MW voimalan testi päättyi. Hän on innoissaan E-Cat X:stä, joka on kaikin puolin edistyneempää tekniikkaa kuin vuoden ajan testattu voimala. E-Cat X ja E-Cat quark -kehittely tapahtuu nyt ja jatkossa Rossin omassa Leonardo Corporationissa. Saa nähdä, mitä IH tekee E-Catin suhteen: julkaistako testitulokset, lähteäkö markkinoimaan 'vanhaa' tekniikkaa vai alkaako E-Cat-lisenssinhaltijana kehittää parempaa vaihtoehtoa Rossin kilpailijoiden avustamana. Rossi näyttäisi lähteneen vaihteeksi taas omille teilleen ja jopa ratkaisseen teoriapuolen kokonaan. IH puolestaan julkistaa, että ei kannata uskoa muuta kuin mitä he itse kertovat tuotteistaan. - Rossi arvioi, että Leonardo Coporation menee pörssiin kunhan kauppa alkaa käydä. Näyttäisi, että nyt on jo ratkaistu miten reaktori saadaan käynnistymään nopeasti. Tutkinnan alla on myös miten ylimääräinen energia varastoidaan kun sitä ei tarvita.

9.3.2016:
Tarkennusta: Rossin Leonardo Corporation on yhä ainoa E-Cat-patenttien ja -tekijänoikeuksien omistaja ja jatkaa työtä useiden lisenssinhaltijoiden kanssa. Tällainen on esimerkiksi ruotsalainen Hydro Fusion, jonka tiimi on yksi tukipilareista. Tiimin kanssa työskennellään Euroopan-laajuisesti ja muuallakin. Englannissa on äskettäin rekisteröity firma nimeltä IH International Holdings Limited (.pdf), jonka johdossa on Tom Darden (Industrial Heat -yhteyksiä siis). - [päivitys:] E-Cat-valmistusta tulee Lounais-Ruotsiin.

8.3.2016:
Mats Lewan ja MFMP:n Bob Greenyer ovat selvitelleet, miten E-Cat ehkä voisi toimia: Nikkeliin imeytetään vetyä. Lisätään vetyioneja (H-) ja käynnistetään reaktio (lämpö-, mekaaninen, sähköinen tai magneettinen pulssi). Nikkeliatomien elektronit korvautuvat vetyioneilla, jotka raskaampina pystyvät siirtymään lähelle vety-ydintä samalla vapauttaen ulommilta kehiltä elektroneita ja lähettäen röntgensäteitä (= 'signaali' onnistumisesta). Nämä matalaenergiset röntgensäteet (fotonit) törmäävät lyijy- tai volframisuojakuoreen, jossa syntyy lämpöä eli terahertsien taajuista infrapunasäteilyä takaisinpäin. Nikkeliatomeissa olevat vetyionit menettävät elektroninsa ja poistuvat vapaina protoneina, jotka voivat reagoida muiden atomiydinten kanssa. Litiumatomeissa syntyy näin alfahiukkasia (helium-ytimiä), jotka sieppaavat elektroneja muodostaen heliumia ja tuottaen lämpöä liike-energiastaan. Matalaenerginen röntgensäteily ehkä pystyy synnyttämän myös sähköä tai valoa fotosähköisen ilmiön kautta.

2.3.2016:
Nyt on perustettu Looking For Heat, eräänlainen verkkokauppa, joka on tarkoitettu ns. tiedeherrasmiehille, siis sellaisille harrastajille, jotka haluavat rauhassa esim. autotallissaan tutkia kylmäfuusiota tulematta leimatuksi varsinaisessa työssään, vaikkapa tutkijana, kummajaiseksi, jolta on mopo karannut käsistä. Looking For Heat toimittaa edullisesti raaka-aineita ja tarvikkeita (esim. mittalaitteita kuten kalorimetri ja myöhemmin beeta/gamma/röntgen-säteilyilmaisin) ja samalla tukee joukkorahoituksen avulla omia ja muiden vastaavia kylmäfuusioalan tutkimuksia ja hankkeita. - Rossi vahvisti, että E-Cat X voi tuottaa lämpöä, valoa ja sähköä. Pieni Quark-versiokin tarvitsee jonkinlaisen tehonsyötön (ehkä akku tms.) sillä se ei voi toimia kokonaan/aina itsenäisesti. [Päivitys:] Quark on tuotekehityksessä jo koekäyttövaiheessa. Quarkien ohjaus toteutetaan mikroprosessoreilla.

1.3.2016:
Taas uutta: Rossi on kehittämässä E-Cat X:stä yleiskäyttöistä versiota nimeltä "quark" eli kvarkki. Se olisi hyvin pienikokoinen ja teholtaan 100 W tai alle. Niitä yhdistämällä saataisiin haluttu suurempi teho. Se pystyisi tuottamaan myös pelkkää sähköä, ei siis välttämättä lämpöä sivutuotteena. Polttoaineen vaihto olisi helppoa.

27.2.2016:
Rossilla on aikomuksena demonstroida joidenkin kuukausien päästä E-Cat X, jos sen kehittäminen sujuu jatkossakin hyvin. Lisäksi aiotaan toimittaa E-Cat X:ään perustuva 250 kW voimala teollisuuskäyttöön Englantiin vielä tänä vuonna. Kooltaan se olisi hyvin paljon pienempi kuin juuri vuoden ajan testattu 1 MW E-Cat -voimala ja se esiteltäisiin julkisesti. - Ensin kuitenkin odotellaan 1 MW voimalan testiraporttia... - [Päivitys:] E-Cat X pystyy tuottamaan myös pelkästään sähköä, mutta silloin huonommalla hyötysuhteella. Verrattuna E-Cat:iin E-Cat X:n tehotiheys on suurempi.

24.2.2016:

Merkkipaalu: MFPM on tutkimuksissaan ja kokeiluissaan saanut selvitettyä reseptin, jonka avulla kuka tahansa teknisesti taitava ja valmistusmenetelmiä tunteva pystyy rakentamaan toimivan kylmäfuusioreaktorin E-Cat:in mallin mukaan! Hyötysuhde ei tosin ole kovin hyvä, mutta toimiva konsepti voidaan demonstroida. [päivitys:] Varsinainen saavutus ilmeisesti oli saada mitatuksi matalaenergiaista radioaktiivista säteilyä samanaikaisesti kun reaktori tuottaa lämpöä säteilyn vaimentuessa lyijystä tehtyyn suojakerrokseen. Jokin ilmiö siis saa aikaan muutoksia atomien sisällä niin että mitattavaa säteilyä syntyy, erityisen paljon juuri reaktion käynnistymisvaiheessa. - video

23.2.2016:
Martin Fleischmann Memorial Project (MFMP) aikoo julkaista jotain repäisevää keskiviikkona. Siitä kerrotaan silloin tarkemmin heidän QuantumHeat-sivuillaan ja pääasiat myös heidän Facebook-sivuillaan.  Vinkkinä on: "The Cookbook is in the signal... | Prepare>>>> The End of the Carbon Age is Nigh | Thankyou to all those that helped us". - Liittyykö tähän videoon? [Ei liity, kaksi eri toimijaa.] - Alkaa vaikuttaa, että lyijysuojus reaktorin pintaosassa on avainasemassa muuntaessaan [röntgen-, ]gamma- tai beetasäteilyn lämmöksi, sähköksi tms, kuten alla 29.12.2015 tuumailtiin. Mutta tiedä häntä. Huomenna selviää.

21.2.2016:
Industrial Heatin E-Cat ja E-Cat X -lisenssit kattanevat seuraavat alueet: Amerikat, Kiina, Venäjä, Saudi Arabia sekä Yhdistyneet Arabiemiraatit. Leonardo Corporation huolehtii suuresta osasta muuta maailmaa. Valmistus tulee aluksi tapahtumaan Floridassa (Leonardo Corporation) ja Ruotsissa (Hydro Fusion). E-Cat X:n kehitys edistyy vauhdikkaasti ja valmius on pian valmistaa miljoona kappaletta vuodessa. Tuotanto voi käynnistyä kolmen kuukauden sisällä siitä kun päätetään, että E-Cat X on kehitetty valmiiksi sarjatuotantoon. Koti-E-Catien ennakkotilauslista koskee automaattisesti E-Cat X:n kotiversioita. - Rossi on myös tutkimassa suihkuturbiinin toteuttamista E-Cat X:n avulla ja prototyppi voi olla käytössä jopa tämän vuoden aikana.

19.2.2016:
Andrea Rossin 1 MW voimalan vuoden kestänyt koekäyttö on nyt saatu onnistuneesti päätökseen. Lopullista raporttia odotellaan vielä ehkä maaliskuun aikana. - [päivitys:] Rossi on siirtynyt laivakontista Leonardo Corporationin laboratorioon kehittämään E-Cat X:stä nyt myös teollisuusversiota. 1 MW:n voimalassa käytetty tekniikka jää hänen entisen tiiminsä muiden jäsenten harteille. - Leonardo Corporation tekee yhteistyötä Hydro Fusion -yrityksen kanssa tuotantolaitoksen perustamiseksi Ruotsiin.

17.2.2016:
No nyt piti ruveta vaihtamaan uutta polttoainelatausta 1 MW voimalaan. Lähestulkoon vuoden se kävi samoilla latingeilla, mikä on hyvä saavutus kun kyse lienee kuitenkin vain grammoista litiumia, nikkeliä ja vetyä.

16.2.2016:
Rossin mukaan kotikäyttöön tuleva E-Cat X pystyy ainakin pyörittämään 300-500 watin kiertovesipumppua. Aiemmin on lisäksi arvioitu, että jopa puolet tehosta saatasiin sähkön muodossa. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, Rossin firma Leonardo Corporation ottaa alkuvaiheessa käyttöön kaksi E-Cat X -tuotantolaitosta, toinen USA:ssa ja toinen Euroopassa. On liikkunut huhuja, että Industrial Heat LLC, jolla on E-Cat-lisenssi, tekisi yhteistyötä myös muiden kylmäfuusiofirmojen kanssa, kuten Rossin kilpailijan Brillouinin kanssa. - [päivitys:] 1 MW voimalan polttoainelatauksen teho on vähitellen heikkenemässä, mikä Rossin mukaan oli odotettavissa vuoden testin loppuvaiheessa.

11.2.2016:
Kotikäyttöön tarkoitetun E-Cat X:n kehitystyö ja mahdollinen tuleva valmistus tapahtuu uudella Leonardo Corporationin tehtaalla. Rossin kanssa sitä kehittää sarjatuotantoon sopivaksi yhtiön tiedekomiteassa oleva amerikkalainen insinööri, jolla on yhteyksiä ilmailu- ja avaruusalan yrityksiin. Hän ei ole tekemisissä 1 MW voimalan kanssa.

10.2.2016:
Rossin mukaan yhden megawatin voimala on yhä toiminnassa ja E-Cat X:n tekniikka edistynyt suurin harppauksin varsinkin sähköntuotannon ja sarjavalmistuksen osalta. E-Cat X:n kotikäyttö on askeleen lähempänä kuin aikaisemmin on arveltu ja lupa-asiatkin saattavat järjestyä. Toiveissa on saada lähiaikoina tarkempaa tietoa sen suorituskyvystä yms. sekä massiivisen sarjatuotannon aloittamisesta.

29.1.2016:
Tänään, 11 kuukauden käytön jälkeen, 1 MW E-Cat-voimalan tehot ovat äkillisesti laskeneet ennätyksellisen alas mutta asiaa yritetään vielä korjata. Kun voimalan testi päättyy, sen koekäytön tulokset arvioi insinööri, joka on ydivoimala-alan ammattilainen. Voimalan mahdollinen kaupallinen design tulee noudattelemaan ecat.com-sivun konsepteja. - Yksi kolmesta E-Cat X:stä tuhottiin tahallisesti ja nyt tutkitaan mitä siinä tapahtui. Kaksi on yhä toiminnassa ja yksi uusi kasataan seuraaviin kestävyystesteihin. - [Päivitys 30.1.2016:] Ihme ja kumma, Rossi kumppaneineen sai voimalan vielä samana päivänä toimimaan vaatimusten mukaisesti.

26.1.2016:
Asian vierestä: Hieman samaan tapaan kuin Rossi-ilmiö, myös irlantilaisen Steorn-firman vihdoin markkinoille tuleva Orbo-paristo uhmaa tiedemaailman peruskäsityksiä fysiikasta. Akku nimittäin ei kaipaa latausta. Konvehtirasian kokoinen purkki on varustettu USB-liitännällä joten siitä pystyy esim. lataamaan puhelimen akkuja. Myyntiin tulee myös yksinkertainen matkapuhelin, joka sisältää pienen Orbo-pariston joten puhelinta ei tarvitse koskaan ladata. Saa nyt sitten nähdå. - Itse Rossi on parhaillaan tekemässä rasituskoetta E-Cat X:lle, jotta selviää mitä kaikkea se voi kestää.

18.1.2016:
Ensimmäisen kerran Rossi selkeästi myönsi, että kotikäyttöön tarkoitettu E-Cat (E-Cat X) voisi toimia sähköverkosta irrallaan jos vain turvamääräykset sen sallisivat. - Sekä 1 MW voimala että E-Cat X ovat yhä toiminnassa. Voimalan joissakin reaktoreissa viime päivinä ilmennyt hyötysuhteen (COP) heikkeneminen on saatu pysäytettyä ja yhäkin toimitaan riittävän tehokkaasti. - Mats Lewan piti pari päivää sitten nettiseminaarin kylmäfuusiosta, jossa käytiin parissa tunnissa läpi perusasiat ja E-Cat-tilanne (YouTube-video).

14.1.2016:
Pähkäilyä: Henkilöauton keskimääräiseksi tehoksi voidaan arvioida riittävän 20 kW. Jos tuollainen sähköteho olisi ajonkin aikana saatavilla, puskuriksi (ylämäet, kiihdytys) riittäisi arviolta 5 kWh akusto. Sähköauton tehonlähde voitaisiin siis toteuttaa esimerkiksi seitsemällä koiranluun kokoisella E-Cat X -reaktorilla (á 3 kW sähkötehoa) plus seitsemällä 60 ampeeritunnin (60 Ah) akulla (12 V). Nimittäin 7 x 3 kW = 21 kW ja 7 x 60 Ah x 12 V = 5040 Wh = 5 kWh. Tallissa auton voisi kytkeä talon sähköverkkoon, ei kuitenkaan latautumaan vaan antamaan sähköä kotiin. Menikö oikein? - [Päivitys 14.1.2016:] Rossilta tuli tarkennusta arvioon 20 kW E-Cat X -reaktorin koosta ja painosta: 20 savukkeen tupakka-askin kokoinen ja reilusti alle puolikiloinen- [15.1.2016:] Eli jos takakonttiin saa mahtumaan seitsemän Motonetin tarjousakkua plus yhden tupakka-askin kokoisen E-Cat X:n, voikin heittää dieselin mäkeen ja asentaa keulille sähkömoottorin ja sitten ajella vuoden ympäriinsä tankkaamatta kertaakaan. Lämmityskin hoituisi siinä sivussa. Kuka vielä jaksaa uskoa? Rossi ei tosin ihan näin pitkälle ole mennyt yksityiskohdissa...

12.1.2016:
Jos käyt Miamissa, voit kenties nähdä Andrea Rossin ajamassa kotinsa ja laivakonttinsa väliä autollaan, joka on Cadillac CTS vuosimallia 2016. Mikäli taas satut olemaan Tukholmassa tänä vuonna vähän ennen juhannusta, voit osallistua Mats Lewanin järjestämään kylmäfuusioaiheiseen kokopäivän symposiumiin 21.6.2016 jos ilmoittaudut ennakolta.

10.1.2016:
E-Cat 1 MW sekä E-Cat X ovat yhä hyvässä vedossa, vaikka 1MW voimalan polttoaineen loppumisesta onkin ollut merkkejä. Rossin Leonardo Corporation on hankkimassa tehdasta, jonne tulee ABB:n robotit kasaamaan E-Cateja. - Virallinen nettisivu ecat.com on päivitetty vastaamaan paremman tämän hetken tilannetta ja siellä on uusia konseptikuvia tuotteista. - Teoriasta sen verran, että Rossin käsityksen mukaan E-Catin energia tulee etupäässä litiumista. Nikkelin voi kierrättää takaisin uusiin polttoainelatauksiin. - Lauantaina tammikuun 16 päivänä klo 17:30 (15:30 - 17:00 GMT) Mats Lewan kertoo kylmäfuusiosta ja E-Catin tilanteesta netissä online-seminaarissa (löytyy myöhemmin YouTubesta).

31.12.2015:
Toinenkin 1 MW voimalan reaktoreista on alkanut antaa merkkejä polttoaineen loppumisesta siten, että sen hyötysuhde ja SSM-moodissa toimiminen ovat heikentyneet. Se on silti toimintakuntoinen. - E-Cat X:n prototyyppi, joka käynnistettiin yli kuukausi sitten, jatkaa nyt uudelleen valjastettuna sähkön ja lämmön tuottamista. Rossi arvelee, että pelkän sähkönkin tuottaminen voisi jossain vaiheessa olla mahdollista ja vihjaa, että hän harkitsee merkittävien lisätietojen antamista uudenvuoden yönä. [Päivitys myöhemmin: Rossi kertoi uutena vuotena, mistä hän uneksii ja viittaa siihen, että E-Cat X tuottaisi paitsi lämpöä ja sähköä, myös valoa!] Kaupallistamisperiaate voisi olla E-Cat X:llä erilainen kuin tavallisella E-Catilla.

29.12.2015:
Rossi on vuosia yrittänyt sähkön suoraa tuottamista E-Catilla mutta nyt hänelle oli välähtänyt idea jonka hän pystyi heti testaamaan E-Cat X:llä positiivisin tuloksin. Patenttihakemus on jo valmisteilla. - Voi vain arvailla miten sähkön tuottaminen tapahtuu, myös SSM-moodissa. Hän on kertonut, että reaktorin pinta kuumenee enemmän (jopa yli nikkelin sulamispisteen) kuin sisus, joten jonkintapainen hiukkassäteily (tai sitten sähkömagneettinen kenttä) voisi olla ulompien osien kuumenemisen takana. Jos hiukkassäteily on varautunutta, se voisi johtaa sähköjännitteen syntymiseen eri kerrosten välillä, mikä taas saattaisi sopia yhteen hänen havaitsemansa tasavirran (DC) kanssa. Tuotetun lämmön ja sähkön suhde on kuulemma säädettävissä, samoin kokonaisteho.

26.12.2015:
Andrea Rossi kertoo, että hän on juuri onnistunut saamaan E-Cat X:n tuottamaan lämmön lisäksi sähköä [DC] ja vieläpä erittäin tehokkaasti. Muutenkin hyötysuhde (COP) on hyvin suuri. Toivoa sopii, että laitteisto kestää koekäyttöä pitkään. E-Cat X on toiminut nyt 42 vuorokautta yhteen menoon. - 1 MW voimalan osalta vaikuttaa, ettei yhden reaktorin hiipumunen ole kovin suurta sillä Rossi ilmoittaa kaikkien neljän 250 kW reaktorin toimivan normaalisti ellei ruveta hiuksia halkomaan. - [Päivitys 23.8.2016:] Myöhemmin Rossi sanoo, että E-Cat X (QuarkX) tuottaakin vaihtovirtaa. AC selviää täältä: Q / A.

23.12.2015:
Yksi neljästä 250 kW reaktorista on alkanut menettää tehojaan nyt kun 300 päivää on kulunut. Rossi kertoo, että hän on ladannut kaikki neljä eri tavalla [sama polttoainemäärä mutta eri seos, päivitetty 26.12.2015], joten jos nyt polttoaine alkaa ensimmäisenä hiipua yhdestä, asiaa on syytä seurata tarkkaan.  Reaktorin lataaminen uudelleen ei ole yksinkertainen operaatio, joten siinäkin on vielä kehittämisen paikka. - E-Cat X:stä Rossi on yhä innoissaan ja sen toiminta kannustaa häntä tutkimaan lisää sen käyttämistä suihkuturbiinissa, mikä vielä pari kuukautta sitten tuntui aivan liian futuristiselta ajatukselta.

9.12.2015:
Tilanne: 1 MW voimala on toiminut hyvin viime aikoina. Kotikäyttöön ja muuhunkin tarkoitettu mystinen pieni ja kuumempi E-Cat X on toiminut yhteen menoon vasta noin 24 päivää, sillä jossain vaiheessa aloitettiin koekäyttö alusta. Tällä kertaa niitä on kolme testattavana yhtä aikaa. Muutama päivä sitten Rossi mittaili niiden radiotaajuisia säteilyjä joko hyväksyntää varten (häiriösäteily) tai muusta syystä. - [päivitys 14.12.] Selvisi, että testattava noin kolmen watin E-Cat X muodostuu kolmesta 1 W reaktorista. Testiin voi kulua yli kuusi kuukautta ennenkuin voidaan varmistua E-Cat X:n kelpaamisesta myytäväksi tuotteeksi.

29.11.2015:
Norman Cookin esitelmän (s.7) perusteella vaikuttaa, että Rossin kastikkeessa on vedyn, nikkelin ja litiumin lisäksi enemmänkin aineksia, nimittäin ainakin rautaa (Fe, isotooppi 57) ja volframia (W, 183), ehkä myös alumiinia (Al, 27) ja mangaania (Mn, 55). Muistettaneen vielä, että vuodentakaisessa testissä polttoaineesta löytyi huomattavia määriä alkuaineita C, Ca,  Cl, Fe, Mg, Mn, mutta niitä ei havaittu enää testin päätyttyä. Ehkä kaikkien näitten höystöjen määriä virittelemällä on toiminta saatu optimoitua aivan uusiin hyötysuhdesfääreihin. - Toinen havainto: Rossi näyttää luopuneen kaasulämmitteisestä E-Cat:ista koska nykyinen E-Cat X toimii niin lupaavasti.

27.11.2015:
Mats Lewan jututti Rossin insinööriä Fulvio Fabiania ja sai kuulla mm. seuraavaa. Rossilla riittää hyvin perusteltuja uusia ideoita jatkuvasti kokeiltavaksi. Tähän mennessä 1 MW voimalan testi on sujunut odotetusti ja se on johtanut moniin parannuksiin ruostuvista pulteista lähtien. E-Cat-reaktio tarvitsee hyvällä hyötysuhteella toimiakseen kuumennuksen lisäksi useita muitakin ärsykkeitä, joihin se vastaa eri tavoin melkein kuin elävä olento. E-Cat X:ssä esiintyy verrattomia, uusia ja uskomattomia ilmiöitä, joita vasta harvat ovat päässeet todistamaan: todella uusi maailma, suuri energiatiheys ja kapasiteetti.

19.11.2015 [päivitetty 20.11.]:
1 MW voimalan toiminnan varmistaminen vaatii tässä vaiheessa, että Rossi joutuu viettämään työpaikallaan eli laivakontissa 18 tuntia vuorokaudessa entisten 16 sijaan. Voimala kuitenkin toimii. - Kotikäyttöön tarkoitettu E-Cat X toimii hyvin (3 kpl testattavana, toinen kuukausi menossa) ja sen suorituskyky sekä materiaalin kestävyys tavalliseen E-Cat:iin verrattuna on paljon, paljon parempi. Sen toimintamoodi on kuulemma hyvin mielenkiintoinen. E-Cat-X:n testin on onnistuessaan tarkoitus kestää vielä noin sata päivää, minkä jälkeen tuloksiakin voidaan saada kuulla. - [päivitys:] Rossi lupasi uusia kuvia 1 MW voimalasta (4 x 250 kW) ja täältä ne löytyvät: ecat.com. Yksinkertaistetuissa CAD-kuvissa näkyy neljä 250 kW yksikköä päällekkäin. Ne eivät kuitenkaan muodostu useista (16 kpl) pienemmistä reaktoreista vaikka siltä näyttäisi. Pari valokuvaakin ja alustavia uusia teknisiä tietoja on julkaistu. Tällä hetkellä luvataan vielä 'vain' COP = 6. Päivitetyt ominaisudet julkaistaan testijakson päätyttyä

10.11.2015:
Brillouin Energy Corporation, joka kävi vuosi sitten esittäytymässä Suomessakin joillekin päättäjille, on nyt valistanut USA:n valtiomiehiä Capitol Hillissä. He pitivät esitelmän LENR-energialähteestäään, joka nelinkertaistaa sisäänsyötetyt tehot. - [päivitys:] Lehdistötiedote

9.11.2015:
Jos 1 MW voimala toimii vielä helmikuun lopullakin, Rossi aikoo jättää sen toimintaan niin pitkäksi aikaa kuin pottoainetta riittää, jotta tämäkin puoli asioista saataisiin selville.

7.11.2015:
Rossi on tänään huolissaan 1 MW voimalastaan, sillä se vaatii taas korjauksia ja osa siitä on pitänyt kytkeä pois päältä. Ongelma ei ole tällä kertaa vain yhden reaktorin yksikössä vaan vika on laajempi. - E-Cat-X toimii yhä mutta sen ohjauksen kanssa on hankaluuksia. - [Päivitys 8.11.2015:] Nyt 1 MW voimalan ongelmat ovat selvinneet ja tilanne on taas hallinnassa.

22.10.2015:
Airbusin järjestämässä LENR-aiheisessa viimeviikkoisessa seminaarissa oli mm. mielenkiintoinen esitys, jossa vanhempi tiedemies ja metallurgian ekspertti Jaques Ruer (Sapiem AS) analysoi E-Catin toimintaa ja rakennetta perustuen USA-patentin tietoihin ja muuhun saatavilla olevaan informaatioon. Lisäksi on tarvittu jonkin verran omia oletuksia. Esityksessä kuvataan lämmön siirtymistä lämmitysvastuksesta ja teräslevyjen välissä olevasta polttoaineesta lämmitettävään nesteeseen ja sitä miten toiminta on tehokkaimmillaan juuri sen pisteen alapuolella jossa reaktio karkaisi käsistä.

19.10.2015:
Andrea Rossi on tarkentanut, että 1 MW voimalan mitat ovat 2 x 2 x 1 metriä sisältäen myös kaiken tarvittavan ohjauslaitteiston. - Viime aikoina E-Catin arvostus on jonkin verran noussut eivätkä kaikki leimaa sitä niin helposti humpuukiksi: Airbus järjesti LENR-aiheisen konferenssin, kaksi australialaista tutkijaa julkaisi artikkelin jossa Rossia haastateltiin ja Ruotsissa on esitetty uusi E-Cat mittaustuloksiin perustuva teoria, joka selittäisi kylmäfuusioilmiön. - [päivitys:] Rossi vahvisti, että ns. 'salainen' katalysaattori on nikkeli ja varsinainen reaktioaine on litiumalumiinihydridi (ja litium). Salainen kastike on siis paljastunut. - 1 MW E-Cat:in yhdessä reaktorissa on sähköongelmia mutta viimeisin E-Cat X toimii toistaiseksi vielä hyvin.

12.10.2015:
1 MW voimala toimii yhä ja viimeisin E-Cat X on saatu koekäyttöön. Sen teho on 3 kW ja lämpötila vähintään 600°C [päivitys 13.10.]. - Mutama päivä sitten oli Huffington Postissa yllättävän myönteinen Andrea Rossin haastattelu. Kommenteistakin on siivottu negatiivisimmat pois.

5.10.2015:
Megawatin voimalan yksi neljästä 250 kW reaktorista alkoi yskähdellä. Tehot tippuivat ja Rossi alkoi jo epäillä, että polttoaine alkaa loppua ennen aikojaan. Polttoaineen määrä on mitoitettu kestämään 370 päivää  (1 MW 370 vrk tekisi 8880 MWh, muutamasta grammasta!). Tilanne meni kuitenkin ohi säätöyksikön muutoksilla. - Uusin materiaalein varusteltu E-Cat X saataneen käyntiin nyt alkaneen viikon aikana. - Vaikuttaisi siltä, että Venäjällä on toinenkin yliopiston tutkijaryhmä saanut 'Rossi-ilmiön' näkyviin toistamalla aikaisemman Parkhamovin onnistuneen kokeen. Hyötysuhde näissä on parhaimmillaan ollut luokkaa 2-3. Luulisi, että MFMP alkaisi myös jo vähitellen onnistumaan kokeiluissaan.

27.9.2015:
Hieman isompi päivitys tällä kertaa ja palataan asiaan kun isompia tapahtuu: Rossin uusin Hot Cat -viritelmä eli E-Cat X lakkasi toimimasta koska materiaali ei kestänyt kuumuutta. Piirustuslaudalle on palattava ja kestävämpiä materiaaleja kehitettävä mutta siihen kuluu viikkoja. Silti optimismia tuntuu riitävän. - 1 MW voimala näyttäisi yhä toimivan ja joitain ajatuksia on jatkostakin siinä tapauksessa, että koko koekäyttöjakso päättyy onnistuneesti (arviolta 20.-28. helmikuuta 2016). Tuotantoa ei polkaista kuitenkaan parissa kuukaudessa käyntiin vaikka Rossi jo tekeekin parhaillaan suunnitelmia tuotantolinjan varalle. Alustavasti kotikäyttöön tulisi reaktoreita teholtaan 10 ja 20 kW. Teollisuuteen tehtäisiin 1 MW E-Cat-voimaloita (4 x 250 kW) ja erillisä reaktoreita teholtaan 250 kW ja mahdollisesti 100 kW. - Patentteja on tällä hetkellä vireillä 64 mutta vuoden aikana määrä noussee 150:een.

23.9.2015:
Jälleen tilannetietoa 1 MW voimalan testistä: Samat reaktorit (4 x 250 kW) ovat olleet käytössä alusta lähtien eikä niihin ole tarvinnut vielä lisätä polttoainetta. Viat ovat esiintyneet muussa laitteistossa ehkä kuumuuden takia mutta ongelmat on korjattu. Rossi arvioi testin (350...400 pv) päättyvän viimeistään helmikuussa 2016, minkä jälkeen kaupallistamisen pitäisi alkaa.

20.9.2015:
E-Cat-testaustilanne: 1 MW voimala on tällä hetkellä taas käynnissä kaikkien neljän reaktorin voimin. Rossi haarukoi, että koko testausajasta (tähän mennessä noin 210 pv) alennetulla teholla (usein kai 750 kW) on toimittu yhteensä yli viikon ajan mutta kuitenkin alle neljä viikkoa. Silti ei ole käytetty täydentävää E-Cat 'varavoimalaa' (52 kpl 15 kW reaktoreita) vielä kertaakaan [Päivitys 8.1.2016: 50 kpl 20 kW E-Cateja]. - Kehitteillä oleva uusi E-Cat X on toiminut ainakin 7.9. lähtien.

13.9.2015:
1 MW voimala on vaihteeksi 3/4-teholla, mutta vika ei ole varsinaisessa reaktoriyksikössä vaan sen oheislaitteissa kuten aikaisemminkin. E-Cat X jaksaa toimia kuten pitää.

7.9.2015:
1 MW E-Cat-voimala on taas täysissä voimissaan ja uusin versio E-Cat X:stä on saatu käyntiin. - Euroopan patenttivirasto EPO on myöntänyt kylmäfuusioaiheisen patentin Francesco Piantellille. Siinä käytetään vetyä, transitiometallia (kuten nikkeli) ja litiumia eli samoja aineksia kuin Rossin reaktoreissa. - CERN järjestää kylmäfuusioaiheisen seminaarin nimellä "Anomalous Heat Effect" 14. lokakuuta 2015.

1.9.2015:
Hieman tietoa E-Cat X:stä on saatu ja lisää on luvassa kun tämä ensimmäinen vaihe sen kehittämisessä saadaan vietyä loppuun. Laite vaikuttaa kuulemma lupaavalta se tuo mukanaan yllätyksiä. Viimeisin versio ei ole vielä käynnissä mutta sen verran on kerrottu, että teoriassa se (teho siis kai n. 3 kW) riittäisi 100 km matkaan vuorokaudessa koska sillä saadaan 24 tunnissa tuotettua 70 kWh. [päivitys 2.9.2015:] Onko tämä, tai osakaan siitä, sitten sähköenergiaa, on yhä hämärän peitossa. - Jälleen yksi neljästä 1 MW voimalan reaktorista on poissa pelistä joten kokonaisteho on 3/4 x 1 MW. Uusi E-Cat X saataneen käyttöön vasta ensi viikonlopun aikaan mutta Andrea Rossi on taas vakuuttunut, että sen ongelmat on ratkaistu. -  Kahta uutta patenttia on alettu tehdä. - Rossi kertoi, että hän ei ole koskaan saanut reaktoria toimiman pelkällä vedyllä ja nikkelillä vaan on alusta (ainakin v.2011) lähtien käyttänyt myös litiumia. - Ja E-Cat-tarina sen kun jatkuu tänäkin syksynä...

28.8.2015:
Industrial Heat LLC on jättänyt tämän vuoden helmikuussa E-Cat-aiheisen patenttihakemuksen, joka tuli eilen julkiseksi. Se paljastaa Rossin tekniikasta uusia asioita ja vaikuttaa huomattavasti yksityiskohtaisemmalta kuin Rossille toissapäivänä myönnetty patentti. Keksijöiksi on mainittu Andrea Rossi ja Thomas Barker Dameron, insinööri joka työskentelee Industrial Heatissä. - 1 MW voimala on taas kunnossa ja uusi paranneltu E-Cat X on valmistumassa koekäyttöä varten. -  [editoitu 29.8.2015]

25.8.2015:

Andrea Rossi on vihdoin saanut yhdysvaltalaisen (USPTO) patentin E-Catille tänään elokuun 25 päivänä 2015. Patentista käy ilmi, että polttoaineen reagoivien aineosien ja katalysaattorin määrien suhteet eivät ole kovin kriittisiä mutta toimiva yhdistelmä on esimerkiksi 50% nikkeliä, 20% litiumia ja 30% LAH:ta (litiumalumiinihydridi). Yllättävä tieto on, että patentin mukaan nikkeli toimiikin katalysaatorina eikä itse osallistu reaktioon! Nikkeli on yleinen alkuaine mutta sen voi korvata myös jokin muu jaksollisen taulukon saman sarakkeen (10) aine kuten palladium tai platina. - [päivitys 26.8.2015:] Kyseisen patentin (US9115913B1) hakemus on jätetty jo 14.3.2012 ja koskee senaikaista E-Cat-ratkaisua. Rossilla on tällä hetkellä uusia patentteja tekeillä 64 kpl.

19.8.2015:
E-Cat-testien tilanne eilen illalla: 1 MW voimalasta on yksi reaktori taas korjattavana ja teho on sen takia 750 kW. E-Cat X (uusi Hot Cat) kärähti jälleen mutta syy on tiedossa ja ongelma saataneen poistetuksi seuraavassa testikappaleessa. - E-Cat X pystyy toimimaan nikkelin sulamislämpötilaa korkeammissa lämpötiloissa. Mahdollisesti polttoaine on nikkelin ja jonkin muun aineen seos, jolloin sulamislämpötila pystyy olemaan puhdasta nikkeliä korkeampi.

15.8.2015:
Vaikka Andrea Rossi ei sitä suoraan ole sanonutkaan, vaikuttaa hieman siltä, että uusin Hot Cat -versio, joka on ollut nyt toiminnassa viikon, pystyy tuottamaan suoraan sähköenergiaa. Tästä Hot Catista on alettu käyttää nimitystä E-Cat X. Linkkejä: Q1 / A1; Q2 / A2.

10.8.2015:
Andrea Rossi on tänään hurjan positiivisella tuulella. Uusin Hot Cat näyttää ensimmäisenä käyttöpäivänään täyttävän kaikki odotukset: korkeampi lämpötila, parempi SSM, suurempi COP, suurempi tehotiheys ja muita parannuksia (suora sähköntuotto?). Rossin mukaan se on todellinen vallankumous ja toimii todella tehokkaasti. Uusi Hot Cat, joka on suunnattu kotikäyttöön, on kuitenkin testattava ennen kuin se päästetään myyntiin. Jos pitempiaikainen koekäyttö sujuu hyvin, lokakuussa haetaan sertifiointi, jotta laite voidaan tuoda markkinoille.  Mitään julkista vuoden pituista testausta ei nyt järjestetä vaan kun Hot Cat on kauppojen hyllyillä, sitä saa myös julkisesti testata. Toisaalta 1 MW E-Cat (teollisuus ja lämmönjakelu) on lähempänä kehitystyön loppuvaihetta kuin Hot Cat (kotikäyttö).

7.8.2015:
Rossin mukaan neljä 250 kW E-Cat-reaktoria ('Tiikeriä') voitaisiin nykyisellään saada mahtumaan tilaan 1m x 2m x (korkeus) 1.5m. - Voimalan varajärjestelmää eli noin sataa pienempää E-Catia ei ole vielä tarvittu vaan Tiikereillä on pärjätty tähän asti. Tällä hetkellä kaikki toimii normaalisti eli hyvin.

5.8.2015:
Yksi neljästä 250 kW reaktorista temppuili taas eilen aamuyöstä ja pari tuntia tehot olivat neljänneksen normaalia alempana. Rossi oli yksin ja joutui soittamaan kolmen aikaan tiimilleen: We have a problem. Kuntoon se sitten saatiin. - Uusi Hot Cat ei ole vielä valmis testattavaksi. - [Päivitys 6.8.2015:] 250 kW reaktoriyksikön vika ei ollut itse E-Cat-reaktorissa vaan sen ulkopuolella. [8.8.2015:] Saman reaktorin kanssa on yhä ongelmia. Korjausta yritetään mutta voi olla että varajärjestelmä on käynnistettävä.

3.8.2015:
Kun Industrial Heat (IH) tuli kuvioihin mukaan puolitoista vuotta sitten, Rossi kertoi, että kaikki E-Catin IPR ja lisenssioikeudet siirtyivät IH:lle. Nyt hän sanoo, että E-Catin ja Rossi-ilmiön oikeudet (IPR) ovat vanhalla Leonardo Corporationilla ja että sen johtokunta päättää maailmanlaajuisista E-Cat-kehitysstrategioista. Kummallista, onkohan sopimuksia muutettu... [8.8.2015]: Leonardo Corp. omistaa yhä kaikki Rossi-ilmiön IPR:t eikä ole myynyt niitä minnekään. Yhtö on kuitenkin sopinut valmistuslisenssien myynnistä. - Koekäytössä nyt olevan 1 MW voimalan toimintavarmuus näyttäisi olevan järjestetty siten, että voimalassa on kaksi osaa, joista toisessa on neljä 250 kW reaktoria ja toisessa 52 kpl pienempiä 15 kW reaktoreita [päiv.8.8.2015].

2.8.2015:
Saatiin tarkempaa tietoa 1 MW E-Cat-voimalan SSM-tilan virrankulutuksesta: 7... 8 kW (COP 125... 142.9). Se muodostuu pääasiassa ohjauspaneelista, triakeista, muuntajista ja turvajärjestelmästä. - Tästä voisi ajankuluksi laskeskella, että jos esim. SSM-tilassa oltaisiin 80% ajasta, olisi keskimääräinen tehonkulutus karkeasti arvioituna 0.8 x 8 kW + 0.2 x 1000/3 kW = 6.4 + 67 = n. 73 kW, josta saataisiin COP = 13.7 eli aika hyvä. Jos taas SSM-tilassa oltaisiin 95% ajasta: 0.95 x 8 kW + 0.05 x 1000/3 kW = 7,6 + 16.7 = n. 24.3 kW ja COP = 41.2.

29.7.2015:
Uudenlainen Hot Cat onnistui testattaessa toimimaan 1380 °C läpötilassa 10 tuntia, josta 8 tuntia ilman tehonsyöttöä eli SSM-tilassa. Entiseen verrattuna SSM-toiminta oli tehokkaampaa. Lopulta Hot Cat kuitenkin tuhoutui, mutta seuraava on jo tekeillä, jossa tähän johtanut ongelma on tarkoitus ratkaista. - [1.8.2015:] Elokuun ensimmäisellä viikolla uusi paranneltu Hot Cat pitäisi jo saada käyntiin. Tämä on kehitystyötä. - Yksi varsinaisen 1 MW voimalan E-Cat reaktoreista (250 W) vikaantui perjantaina muutamaksi tunniksi mutta se saatiin korjattua. Korjausajan voimalan teho oli 0.75 MW.

25.7.2015:
Huomenna sunnuntaina Rossi aikoo käynnistää uudistetun Hot Cat -reaktorinsa ja on siitä innoissaan. Hyötysuhteen (COP) tulisi muutosten jälkeen olla nyt huomattavasti entistä suurempi paremman SSM-toiminnan ansiosta. - [26.7.2015:] Sunnuntaina Hot Cat käynnistyi lupaavasti joten tuloksia muutosten hyödyllisyydestä saataneen lähiaikoina. - Rossi määritteli mitä hän tarkoittaa sanoessan, että Hot Cat tai E-Cat toimii stabiilisti: lämpötila ja paine eivät oleellisesti vaihtele ja jäähdytysvettä virtaa vakiomäärä sekä ollaan joko SSM-tilassa tai ei. - Jos uusi, pienikokoisempikin, Hot Cat -versio ei toimi paremmin, voidaan palata entiseen.

20.7.2015:
No nyt Andrea Rossi joutui tyräleikkaukseen ja lyhyen sairaalareissun jälkeen hän menee vuodetoipilaaksi minnepä muualle kuin laivakonttiinsa valvomaan E-Catin koekäyttöä. Sinne luonnollisesti sijoitetaan sänky tähän tarkoitukseen. - Jokin aika sitten Rossi kertoi että E-Cat-koejakson ohessa suoritettava Hot Cat -kehitystyö on edistynyt kovasti SSM-moodin suhteen. - [Päivitys:] Parin päivän osittaisen levon jälkeen hän alkoi olla täysin työkuntoinen eikä enää tarvinnut kipulääkkeitä. Stetoskooppi kaulalle ja back to business!

7.7.2015:
Yllättäen Andrea Rossi kertoi melko yksityiskohtaista tietoa tilanteesta. 1 MW E-Cat on ollut toimintatilassa 136 päivää. Alkuvaiheessa oli keskeytyksiä ja isojakin ongelmia, joten kalenteriaikaa on kulunut enemmän kuin tuo 136 vrk. Sittemmin toiminta on ollut vakaata. 1 MW voimala koostuu neljästä 250 kW E-Cat-reaktorista. - Voitaisiin siis päätellä (136 + 214 = 350), että testivaihe on ohi aikaisintaan 214 päivän (n. 7 kk) kuluttua eli helmikuun alkupuolella 2016. Hot Cat -sertifiointi kuulemma edistyy hyvin. [lukuja päivitetty 20.7.2015: 365 -> 350] - [päivitys 9.7.2015:]  Jos testivaihe sujuu ongelmitta, voimaloiden massavalmistus saattaa olla jo vuoden päästä käynnissä. Niitä valmistaisivat lisenssin aiemmin hankkineet yritykset ympäri maapallon.

16.6.2015:
Tilannekatsaus: Rossi kehittelee Hot Cat -reaktoriaan samalla kun 1 MW E-Cat on 400 päivän testikäytössä (ehkä puolivälissä) teollisuusprosessin lämpöenergian lähteenä. Laitteet on sijoitettu laivakontteihin asiakkaan luona siten, että E-Cat on omassa kontissaan ja testaajat sekä ohjauskeskus tietokoneineen ovat toisessa, jossa tehdään lisäksi Hot Cat -kehittelyä. Hot Cat on tarkoitettu myös kotikäyttöön tuleviin reaktoreihin ja siinä hyvä hyötysuhde (COP) on saavutettu pitkillä SSM-jaksoilla (Self-Sustained Mode). Kun 1 MW E-Cat -testi on tehty, alkaa 1 MW Hot Cat -kehittely. Ns. Hot Tiger on siis silloin tulossa prototyyppivaiheeseen. - Defkalionista ei ole pitkiin aikoihin kuulunut mitään. He lienevät pahasti Rossia jäljessä tekniikassa ja ehkä jopa kokonaan luovuttaneet epäonnistuneen rahoituksenkin vuoksi. - MFMP:n testitulos jäi epäselväksi.

3.6.2015:
Andrea Rossi täyttää virallisesti tänään 65 vuotta vaikka onkin syntynyt aamulla kesäkuun toinen päivä. Hän joutui siis kahnauksiin viranomaisten kanssa jo heti synnyttyään. Tässä Andrea Rossi live from his shipping container!
 

1.6.2015:
MFMP on saanut valmiiksi kalibrointitestin ja varsinaisen testin, jossa on käytetty hyväksi Parkhomovin asiatuntemusta. Tulos viittaa maksimissaan hyötysuhteeseen (COP) noin 1.3. Tarkoitus on vielä tehdä samalla reaktorilla testin jälkeinen referenssimittaus ilman vetyä. Vaikka tulos on nyt jo mielenkiintoinen ja lupaava, mitään lopullista ei vielä voida tästä päätellä.

27.5.2015:
Andrea Rossi on juuri julkaissut uuden kuvan, jossa hän kuuntelee 1 MW E-Cat:in ääniä stetoskoopilla asiakkaan luona kontissa.
 

24.5.2015:
Mats Lewan vahvistaa, että Roland Pettersson ja Bo Höistad Upsalan yliopistosta ovat parhaillaan testaamassa omaa valmista Rossi-reaktoriaan nyt toukokuun aikana. Ensin on tarkoitus tehdä kalibrointi ilman polttoainetta ja sen jälkeen testata todellista tilannetta. Mittauksia tehdään kaikessa rauhassa eikä mitään tulosten julkaisuajankohtaa ole kerrottu. Oma reaktori antaa enemmän mahdollisuuksia tutkimukseen kuin aiemmat Rossin E-Cat:in ns. mustalaatikkotestit.

19.5.2015:
Kun Rossilta kysyttiin, kuinka tehokkaita yksittäisiä E-Cat-reaktoreita on mahdollista tehdä, hän kertoi että testien perusteella 250 kW:n E-Cat pystyy toimimaan vielä luotettavasti. Tämä olisi aikamoinen saavutus sillä siinä tapauksessa koko systeemi mahtuisi helposti sähköautoon akkuja lataamaan ja maailmaa voisi kierrellä vaikkapa vuoden ajan tankkaamatta! Hmmmm... - [Päivitys:] Kehittelyn alla oleva matalamman lämpötilan yksittäinen 250 kW:n E-Cat on mitoiltaan 2m x 0.3m x 0.7m.

11.5.2015:
Rossi näyttää korjaavan tietoa kotireaktoristaan. Siinä tulisikin näillä näkymin olemaan yksittäinen Hot Cat. Sen hyötysuhde on kuitenkin parempi kuin E-Cat:in silloin kun muita reaktoreita ei ole mukana toimittamassa hiiren (Mouse) virkaa.

4.5.2015:
[Päivitetty] Viime aikoina ollessaan 1 MW voimalassaan pitkiä aikoja Rossilla näyttää olleen aikaa vastailla kysymyksiin (JoNP). Voimalan 400-päiväinen (350/400) testijakso päättyy viimeistään helmikussa 2016 tai aikaisintaan joulukussa 2015 mikäli 350 päivää kuluu ilman toiminnan keskeytymistä. Siinä myös katsotaan miten pitkään yksi polttoainelataus kestää. Kaikkien yksiköiden (vajaa 100 kpl) lataaminen vie pari päivää. Lataus on mahdollista suorittaa osissa toiminnan keskeytymättä. Voimaloiden valmistus jatkossa on suunniteltu ulkoistettavaksi paitsi itse reaktorit. Myös Hot Cat -kehitys on edistynyt Luganon testien mittausten ansiosta. Sen ensisijainen tavoite näyttäisi olevan kotikäyttöön tarkoitettu energianlähde. Siinäkin reaktorit on tarkoitus pitää ryhmissä. jolloin tehokkuus (COP) on parempi (mouse-cat -periaate).

27.4.2015:
Uusia teorioita esitetään siitä, miten E-Cat toimii. Nyt on vuorossa Hideo Kozima, emeritus-professori Shizuokan yliopistosta Japanista. Esitys on nimeltään "The Trapped Neutron Catalyzed Fusion Model and E-CAT", joka pohjautuu tähän mennessä julkisesti esitettyihin mittaustuloksiin. Hank Mills, aktiivinen E-CatWorld-kommentoija, puolestaan on kasannut kaiken tiedon siitä miten E-Cat rakennetaan.


21.4.2015(2):
Lisää vahvistusta sille, että E-Cat toimii loistavasti tulee Ruotsista (Torkel Nyberg). Voimalassa käyneet ovat kertoneet, että asiakkaan sähkölasku on merkittävästi pienentynyt ja että hyötysuhde eli COP on 20-80 riippuen siitä miten paljon SSM-moodia käytetään. Käännekohta olisi näin ollen saavutettu!

21.4.2015:
MFMP-projekti ei ole vielä onnistunut saamaan aikaan toimivaa reaktoria vaikka heillä on käytössä Parkhamovin toimittamaa nikkelijauhetta. - Andrea Rossin 1 MW voimala sitä vastoin tuntuu toimivan todella hyvin. Viimeisin tieto tulee "The impossible Invention" -kirjan tekijältä, ruotsalaiselta Mats Lewanilta. Hän nimittäin vahvistaa toisen lähteen kautta ne hyvin positiiviset tiedot, joita Rossi on viime aikoina raportoinut. 400-päiväinen koejakso päättynee tämän vuoden puolella, jolloin saattaa olla odotettavissa todellinen läpimurto kun asiakas julkistaa kokemuksensa ("sähkölaskunsa") ja tutustuminen todelliseen tuotannon osana toimivaan E-Cat-voimalaan on mahdollista.

7.4.2015:
Andrea Rossi ja Norman D. Cook (Kansain yliopisto, Osaka) ovat julkistaneet dokumentin, jossa he pohtivat miten E-Cat on teoreettisesti selitettävissä. Se pohjautuu Luganossa tehtyjen E-Cat-testien polttoaineen isotooppianalyysiin. Energianlähteeksi he ehdottavat litiumin (7Li4) ja protonin reaktiota, jossa syntyvä beryllium (8Be4) hajoaa mm. kahdeksi suuren kineettisen energian omaavaksi alfahiukkaseksi ilman gammasäteilyä. Ratkaisevana tekijänä reaktioiden mahdollistamiseksi he pitävät eri isotooppien geometrisiä muotoja, joilla olisi ratkaiseva vaikutus metallihilan ahtaudessa. Kyseinen dokumetti ei ole vielä käynyt läpi vertaisarviointia vaan on julkaistu keskustelua varten.

30.3.2015(2):
Japanissa Tohoku-yliopistossa käynnistetään huhtikuussa 2015 tutkimusprojekti "Clean Energy Research Lab" kehittämään kylmäfuusioon perustuvia käytännön sovelluksia puhtaan energian tuottamiseksi ja radioaktiivisen jätteen muuntamiseksi vaarattomaksi. Tarkoitus on tuottaa jotain markkinointiin sopivia malleja jo ennen vuoden 2020 Tokion olympialaisia. Projektiin osallistuu pitkän linjan asiantuntijoita kuten Yasuhiro Iwamura (aik. Mitsubishi Heavy Industries, LENR), Jirohta Kasagi ja Tadahiko Mizuno.

30.3.2015:
Andrea Rossi on laatimassa julkaisua E-Catissä hyödynnettävän reaktion teoriasta yhdessä nimeltä manitsemattoman tiedemiehen kanssa (olisiko Ruotsista?). Paperi on jo vertaisarviointivaiheessa ja Rossi arvelee, että se voitaisiin julkaista aikaisintaan toukukuussa 2015 eli melko pian. - Toinen mielenkiintoinen uutinen Rossilta on, että viime viikon aikana E-Cat on saatu pidettyä SSM-tilassa (self-sustained mode, ei kuluta ollenkaan tehoa) hyvin pitkiä aikoja, mikä tarkoittaisi, että käytännössä hyötysuhde olisi reilusti parempi kuin aiempi arvio 6.

29.3.2015:
Parkhomovin esitelmässä on kuva, jossa esitetään sisäänmenotehon ja reaktorin läpötilojen riippuvuus toisistaan. Lämpötilakäyrää lähemmin tarkastellessa huomaa selvästi, että sitä on manipuloitu kopioimalla samaa pätkää useaan kertaan toiseen paikkaan. Syytä käyrän paikkailuun ei ole vielä kerrottu. [Päivitys 29.4.2015: Parkhomov kertoi syyksi, että koska häiriöitten takia läppäri ei voinut olla verkossa kiinni, piti välillä keskeyttää käyrien tallentaminen akkujen lataamisen takia ja nämä välit hän täytti käyrään jälkeenpäin numeromuodossa olleiden muiden mittaustulosten perusteella. Pyyteli anteeksi.] 

20.3.2015:
Viime päivinä on kantautunut uutisia monista onnistuneista kokeiluista: 1) Andrea Rampardo (yksityinen ukrainalainen laboratorio) toisti onnistuneesti Parkhomovin testin ja havaitsi neutroneita, 2)  George Miley (Lenuco LLC) kehittelee nikkelijauhereaktoreita ja kertoo saavuttaneensa hyviä tuloksia, 3) Ugo Abundo (Open Power Association, Italia) on päässyt volframijauheella hyötysuhteeseen 2.26 ja 4) Alexander Parkhomovin äskettäinen läpimurto (COP = 3.2).
 

19.3.2015:
Aiemmin mainittu proferssori Parkhomov on nyt onnistunut pitämään kylmäfuusioreaktiota käynnissä jo muutaman päivän ajan. Hyötysuhde (COP) on hieman yli 3. Lämmitysteholla 300 W reaktori kuumenee lämpötilaan 1200 °C. Ilman polttoainetta (nikkelijauhe yms.) reaktori saadaan 1200 asteeseen vasta yli 1000 W lämmitysteholla. Parkhomov pyrkii testeissään toistamaan Rossin E-Catin ominaisuudet sen perusteella mitä mm. polttoaineen koostumuksesta käy ilmi Luganossa viime vuonna tehtyjen E-Cat-mittausten raportista.

14.3.2015:
Asiakkaalle toimitetulle E-Cat-reaktorille tuntuu kuuluvan hyvää. Luganossa viime vuonna tehtyjen Hot Cat -testien (isotooppimuutokset) perusteella polttoaineen koostumusta on muutettu. Tämän ja ohjausyksikön kehittymisen ansiosta reaktori on onnistuttu pitämään aiempaa huomattavasti pitempiä jaksoja SSM-moodissa (self-sustained mode) eli tilanteessa, jossa mitään tehonsyöttöä ei tarvita. SSM-moodin ongelma on ollut tähän asti reaktion karkaaminen käsistä. Asiakas kuuluu olevan positiivisesti yllättynyt, mutta Rossi pelaa varman päälle eikä lupaa mitään varmaa tässäkään vaiheessa.

4.3.2015:
Ruotsin Yleisradiolle (SR) työskennelleet toimittajat Marcus Hansson ja Ulrika Björkstén ovat saaneet arvostetun Kultalapio-palkinnon (Guldspaden) Tutkivat Journalistit -yhdistykseltä (Föreningen Grävande Journalister). Palkinto tulee ohjelmasarjasta Sokea usko kylmäfuusioon, jossa kerrottiin hyvin negatiiviseen sävyyn Andrea Rossin kokeiluista ja siitä miten ruotsalaiset tutkijat ja toiset toimittajat ovat myötävaikuttaneet tähän huijaukseen. Että näin naapurissa.

22.2.2015:
Andrea Rossin ja Industrial Heat LLC:n asiakkaalleen toimittamasta yhden megawatin E-Cat-voimalasta on julkaistu kuvia. Rossi arvioi, että koekäytövaihe saadaan päätökseen tämän vuoden marraskuussa tai viimeistään ensi vuoden helmikuussa.
 

4.2.2015:
Martin Fleischmann Memorial -projekti (MFMP) on aloittanut 'koiranluutestit' tällä viikolla: DogBone Week. He ovat saaneet hankituksi tarvittavat materiaalit ja mittalaitteet, joilla voi yrittää toistaa viime vuonna Luganossa tehdyt E-Cat-testit. Kalibroinnit ilman polttoainetta suoritettiin eilen ja tänään on tarkoitus kokeilla nikkelijauheen kanssa. Testejä voi seurata on-line. Ja myös Facebookin kautta. [Päivitys: Mittauksissa oleellisen Optris-lämpökameran tietokoneliitäntä lakkasi toimimasta jännitepiikin takia ja homma keskeytyi toistaiseksi]

29.1.2015:
Professori Alexander Parkhomov on julkaissut videon kylmäfuusiokokeiluistaan. Rossi sanoi tämän nähtyään, että Parkhomov on ilmeisesti onnistunut toistamaan Rossi-ilmiön. Tämän venäläisen professorin mittaustulosten mukaan hyötysuhde lähtee kasvamaan lämpötilan noustessa yli tuhannen celsiusasteen. Läpötilassa 1290 °C hän mittasi hyötysuhteeksi (COP) 2,74 ja lämpötilassa 1080 °C noin 1,7 - 1,9.

14.1.2015:
Tilannekatsaus: Kuukaudessa on ehtinyt jonkin verran tapahtua. Tohtori Alexander Parkhomov Moskovan yliopistosta kertoo onnistuneensa toistamaan 'Rossi-ilmiön' laboratoriossaan. Hän on kutsunut MFMP-tutkijat käymään Venäjällä. MFMP-hanke on saanut yhteistyökumppanikseen kylmäfuusioveteraani Francesco Piantellin, joka on luvannut auttaa meneillään olevassa kokeilussa saada aikaan toimiva E-Cat. Rossi ei ole pahoillaan muiden kokeiluista, mutta ei heitä autakaan kilpailusyistä. Hän sanoo että hänellä ja Industrial Heatilla on reilu etumatka muihin koska onnistuneen kokeen jälkeen vie vuosia saada aikaan teollinen reaktori, joka Rossilla on jo koekäytössä.

13.12.2014:
Rossi kertoi, että hänen nykyisen käsityksensä mukaan E-Cat-reaktorin tuottama enegia syntyy lähinnä aineiden (Ni, Li) isotooppimuutoksista. MFMP-projektin Bob Greenyer on miettinyt miten tämä voisi tapahtua ja on raapustanut muistiin mahdolliset reaktiokaaviot (paikallinen kopio). Pitää muistaa, että Bob ei ole mikään varsinainen ydinfyysikko.

12.12.2014:
Rossi on maininnut tuoreessa netti-TV:n haastattelussa, että E-Cat pystyy toimimaan 3/4 ajasta ilman tehonsyöttöä (SSM-moodissa). Tästä voitaisin päätellä, että hyvällä ohjauksella voidaan saavuttaa yli 10 oleva hyötysuhde (COP = 3,5 x 4 = 14 ). 

21.11.2014:
Oslossa järjestettiin (NTVA & Tekna) marraskuun alussa seminaari (n. 60 kuulijaa), jossa selviteltiin kylmäfuusion mahdollisia vaikutuksia maan energiatalouteen ja kartoitettiin mahdollisuutta perustaa pohjoismainen tutkimushanke, jotta perustavanlaatuinen muutos ei tulisi yllätyksenä ulkoapäin. Esitelmän pitivät mm. tri Michael McKubre (SRI, USA), ruotsalaiset Sten Bergman (Stone Power AB, ABB) ja Hanno Essén (KTH) sekä norjalainen ekonomisti Øystein Noreng.

16.11.2014:
Mats Lewan kertoo toimittaneensa Bill Gatesille kirjansa The Impossible Invention maaliskuun 31. päivänä juuri kun se tuli painosta sillä Gates oli sattumoisin luennoimassa Tukholmassa (Karolinska institutet). - Nyt Gates oli vierailulla Italiassa ENEA:lla ja sai kuulla lisää kylmäfuusiotutkimuksesta muiden asioiden ohella. Hän tiettävästi valmistelee rahallista tukea ENEA:n tutkimushankkeille, joista jokin saattaa liittyä kylmäfuusioon. [Päivitys 17.11.2014:] Asiasta uutisoi mm. Silicon Republic, jolla on lukijoita satoja tuhansia. Gatesille esitelmöi ENEA:lla Vittorio Violante, joka on Italian kylmäfuusio/LENR-tutkimuksen johtava koordinaattori. - Vierailu oli Bill Gatesin yksityinen tutustumiskäynti eikä liittynyt Gatesien säätiön rahoitushankkeisiin.

14.11.2014:
Pari patenttihakemusta kylmäfuusiosta on näinä päivinä tullut julkiseksi. Toisen (USA, WIPO) hakijana on Suomessakin äsken vieraillut Brillouin ja toisen (EPO) Mitsubishi. Ainakin Brillouinin patentissa kerrotaan melko tarkasti miten reaktio tapahtuu (teoria kylläkin vähän ontuu). Vaikka patentteja ei ole vielä myönnetty, tilanne on nyt kuitenkin toinen kuin vuonna 1989, jolloin homma leimattiin huuhaaksi esim. arvovaltaisessa New York Times -lehdessä. Nyt CNN nimittäin yrittää kirjoittaa asiasta positiiviseen satiiriseen sävyyn mutta tietysti MaryYugo on heti kommentoimassa jotta kukaan ei vain ottaisi asiaa todesta.

13.11.2014:
MFMP näyttää saaneen valmiiksi suunnitelmansa E-Cat-testeistä. Heillä on tarkoituksena rakentaa samanlainen E-Cat kuin mikä testattiin Luganon puolueettomissa mittauksissa. E-Cat ei kuitenkaan heti tule sisältämään latausta, vaan aluksi halutaan selvittää miten yhtenäisesti se käyttäytyy oikean lataamattoman E-Catin kanssa eli pelkällä sähkövastuksella lämmitettäessä. Suunnitelmaa voi kommentoida heidän blogissaan.
 

6.11.2014:
Rossin huhtikuussa 2014 laatima E-Cat-patenttihakemus on nyt tullut julkiseksi. Hakijana on Industrial Heat ja se ilmeisesti liittyy muihin toistaiseksi julkistamattomiin hakemuksiin. Siitä myös löytyy hyödyllistä tietoa MFMP:lle, joka yrittää ilmiön toistamista. Lisäksi hakemuksessa kerrotaan mittauksista, joissa on saatu hyötysuhteeksi (COP) n.11. - [Päivitys 7.11.2014:] Kyseiseen patenttiin liittyvät muutkin hakemukset näyttävät olevan julkisesti saatavilla. Niissä ei liene kovin paljon uutta tietoa vaan ne liittyvät mittaustuloksiin.

5.11.2014:
Ruotsalainen tutkimuslaitos Elforsk AB kirjoittaa omassa julkaisussaan (s.12), että he aikovat jatkaa E-Cat-kylmäfuusioilmiön tutkimusta ja lisätä tutkijoiden määrää koska uuden energialähteen löytäminen olisi niin merkittävä asia.

4.11.2014:
Brillouin Energy -kylmäfuusiofirman edustajat Robert Godes ja Bob George ovat juuri tavanneet joukon Suomen päättäjiä, mm. ent. kehitysministerin Pekka Haaviston, sekä Norjassa Statoilin väkeä. Mahdetaanko uudelle ydinvoimalalle hakea tulevaisuuden vaihtoehtoja? Godes kertoo, että ääni kellossa muuttui useimmilla keskustelujen jälkeen. Suomessahan on lisäksi vireillä kylmäfuusioaiheinen patentti, hakijana Etiam Oy ja Pekka Soininen.  - Martin Fleischmann Memorial Project (MFMP) on saanut hyviä lisävinkkejä E-Cat-kokeiluihinsa kun Vessela Nikolova (uuden kirjan tekijä) julkaisi äsken tarkan kuvan Andrea Rossista laboratoriossaan Ferrarassa mittaamassa kolmea reaktoriaan syyskuun 26 päivänä vuonna 2013.

23.10.2014:
Hieman alkaa maailmalla tapahtua: Uusi kirja on ilmestynyt Andrea Rossista ja hänen reaktoristaan, kirjoittajana italialainen Vessela Nikolova. Suhteellisen nimekäs Huffington Post -blogi, jolla lienee lukijoita sadan tuhannen luokkaa, kertoo asialliseen sävyyn viimeisimmästä E-Cat-testistä.

22.10.2014:
Näyttäisi olevan usempia mahdollisuuksia siihen miten kylmäfuusio edistyy: Joko Rossi ja Industrial Heat jatkavat yksin projektiaan ja läpimurtoon maailmalla kuluu vuosi tai kaksi, tai sitten jossain onnistutaan nopeasti kopioimaan E-Cat ja sen innoittamana monet tahot pystyvät pian toistamaan ilmiön ja kehittämään sitä eteenpäin. On myös mahdollista, että Rossi selvittää ja julkaisee reaktion yksityiskohdat, jolloin myös mahdollisesti edetään nopeasti muuallakin.

21.10.2014:
Kuten edellisenkin testiraportin julkistamisen jälkeen, keskustelu E-Catin puolesta ja sitä vastaan velloo taas. Upsalan yliopiston professori Stephan Pomp, jonka maailmankuvaan tällaiset uudet ilmiöt eivät sovi, oli valmis tyrmäämään tulokset jo samana päivänä kun uusi raportti ilmestyi. Alunperin häntä pyydettiin mukaan testiryhmään, mutta hän kieltäytyi. Nyt hän haukkui tutkimuslaitos Elforskin siitä, että se antaa huijata itseään ja kustantaa tällaisia testejä. Elforsk katsoo kuitenkin velvollisuudekseen jatkaa tutkimusta, koska asiantuntijoiden saamat tulokset ovat näin merkittäviä (COP > 3 ja polttoainemateriaali on muuttanut muotoaan). Rossi puolestaan hermostui hänen mielestään tyhmiin epäilyihin mittausmenetelmistä. - Tilanne muuten: Rossi jatkaa 1 MW voimalan (joka sisältää 103 E-Cat-reaktoria) toimittamista asiakkaalle ja selvittelee polttoaineanalyysin tulosten pohjalta mitä reaktiossa oikeasti tapahtuu; ja MFMP-projekti aikoo siis saada toistetuksi Rossi-ilmiön yrittämällä kopioida E-Catin.

18.10.2014:
Luganossa tehdyn E-Cat-testin tuloksista, siihen liittyvistä Rossin kommenteista, testauskuvista sekä hyväksyntädokumenteista on voitu päätellä/arvailla aika paljon reaktorin toteutuksesta ja toiminnasta. On veikkailtu, että Rossin mainitsema 'Mouse' olisi yksi reaktorin vastuslangoista (nikkelivaltaisesta kuumankestävästä iconel-superseoksesta valmistettu). Lisäksi polttoaineen mittaustulokset kertovat paljon. Niinpä MFMP-projekti onkin päättänyt pikapuolin yrittää toimivan Rossi-reaktorin toteutusta ja testausta. - [Pävitetty 20.10.2014] Tässä vielä Elforskin sivut joista uusin (2014) raportti ja edellinen (2013) raportti löytyvät sekä äskettäin löytynyt paljon vanhempi testiraportti.

17.10.2014:
Viikko on kulunut perinpohjaisen raportin julkistamisesta Sveitsin Luganossa suoritetusta 32-päiväisestä E-Cat-kokeesta. Sen julkaiseminen tiedelehdessä vaatisi raportin lyhentämistä, mutta testaajat eivät ole vielä kyenneet tiivistämään sitä tarpeeksi sillä kaikki sisältö tuntuu tärkeältä. Rossin mukaan raportin laatimiseen ja tarkistamiseen ovat osallistuneet muutkin henkilöt kuin sen allekirjoittaneet professorit. Valtamedioissa ei juuri ole näkynyt mainintaa uuden puhtaan enegiamuodon olemassaolon varmistumisesta. - Testissä ei haluttu ottaa kaikkia tehoja irti reaktorista vaan sen haluttiin olevan mahdollisimman stabiilissa tilassa pitkän testijakson ajan, jotta tulosten arviointi olisi selkeämpää.

8.10.2014:
[Päivitetty 23:05] Ladies and gentlemen: The report!
- Eka kommentit: COP (suorituskykykerroin) muuttui pitkän testin kuluessa. E-Cat testattiin ensin 1260°C:ssa ja sen jälkeen 1400°C:ssa, jolloin vastaavat COP-arvot olivat 3.2 ja 3.6. 32-päiväisen testijakson aikana tuotettiin energiaa 1.5 MWh, mikä on paljon enemmän kuin mistään reaktorin kemiallisesta lähteestä olisi mahdollista saada. Myös polttoaineen analysointi kertoo, että ydinreaktio on tapahtunut sillä litiumin ja nikkelin määrissä ennen ja jälkeen testin oli tapahtunut suuri muutos. Säteilyä ei silti ilmennyt. - Polttoaineen nikkelin (Ni) isotoopit 58, 60, 61 ja 64 näyttävät muuttuneen suurimmalta osin isotoopiksi 62. Litiumin (Li) isotooppi 7 taas on muuttunut isotoopiksi 6. Alkuaineet ovat siis muuttaneet muotoaan. Polttoaineessa oli myös huomattavia määriä alkuaineita C, Ca,  Cl, Fe, Mg, Mn, mutta niitä ei löytynyt enää testin päätyttyä. - Rossi ei osallistunut itse testiin muuten kuin reaktorin lataamiseen ja käynnistämiseen sekä lopussa sen sammuttamiseen ja polttoaineen poistoon testin päättyessä muiden valvoessa ja avustaessa. Kaikkein suurinta mahdollista tehoa ei haluttu ottaa irti reaktorista vaan tarkoitus oli pitää stabiili tilanne pitkän mittausjakson ajan. E-Cat näyttäisi siis toimivan. - Reaktorin koko on pienentynyt ratkaisevasti vuoden 2012 mallista: halkaisija on enää 2-4 cm ja pituus vain 20 cm. Silti se sisältää Rossin kuvailemat osat 'Cat' ja 'Mouse'.

7.10.2014:
Lähipäivinä kai sitten saadaan viimein näyttöä siitä, toimiiko E-Cat vai eikö se toimi. Tulos on kummassakin tapauksessa merkittävä ja pitäisi olla myös luotettava. [Päivitys:] Testiraportti ei tule sisältämään mitään siitä mihin teoriaan reaktio perustuu vaan pelkästään mittaustulokset tehoista yms. - Yhden megawatin E-Cat-voimalasta toisaalta saataneen tuloksia julkisuuteen vasta kun asiakas on käyttänyt sitä ainakin vuoden verran.


6.10.2014:
Tunnelma tiivistyy ja huhuja liikkuu: Mittaustulosten julkistus alkaa olla käsillä ja raportissa on tavanomaisesta poiketen lueteltu kaikki vertaisarvioinnin tehneet henkilöt, joita on huomattavasti enemmän kuin normaalisti. Tuskin näin monet tutkijat vaarantaisivat maineensa ilman hyvää syytä. Mutta tämä ei siis ole vielä varmaa tietoa...

2.10.2014:
Mats Lewan on laatimassa uutta painosta kirjastaan "An Impossible Invention", johon tulee mukaan Defkalionin takapakki sekä aivan lähiaikoina ilmestyvä uusi E-Cat-testiraportti kommentteineen. Kirjan jo hankkineet saavat uuden painoksen ilmaiseksi e-kirjana, jonka saa myös Amazonista.

1.10.2014:
E-Catin tarinaa läheltä seuraava ja siitä kirjankin kirjoittanut Mats Lewan arvelee, että kauan kaivattu mittausraportti julkaistaan noin viikon sisällä.

28.9.2014:
Andrea Rossin vuonna 2010 hakemalle patentille on nyt haettu jatkoaikaa 3 kk. Itse patenttihakemus hylättiin käsittelyssä E-Catin toimimattomuuden takia (= ei löydy mitään tukea sille että se toimisi) ja olisi näihin aikoihin peruuntunut. Ilmeisesti Rossi odottaa tulevasta testiraportista vahvistusta reaktorin tomivuudelle, jolloin hylkäys olisi perusteeton ja patentti voitaisiin vihdoin myöntää. Rossi on hakenut patenttia E-Catille jo vuonna 2009. - [Päivitys: Rossi tiedottaa huijaussivustosta https://pulsodream.com/ jolla ei ole mitään tekemistä oikean E-Catin kanssa.]

24.9.2014:
Tyyntä taas myrskyn edellä? Ei kun odotellaan...[25.9.2014: Nyt huhutaan lokakuun alusta eli joidenkin viikkojen päästä raportti ilmestyisi ja olisi positiivinen.]

8.9.2014:
Andrea Rossi on saanut kuulla, että pitkäkestoisesta E-Cat-testistä on saatu merkittäviä tuloksia. Silti hän ei vielä tiedä ovatko tulokset tulokset positiivisia vai negatiivisia. Hän arvioi, että mittaustulosten julkistus voi nyt tapahtua millä hetkellä hyvänsä.

19.8.2014:
Rossi kertoo keskustelupalstallaan millainen on hänen tyypillinen päiväohjelmansa. Samalla hän mainitsee, että syyskuussa on kovasti kiireitä, mistä voisi päätellä että E-Cat-käyttöönotto saattaa tapahtua tuolloin asiakkaan luona.

14.8.2014:
Andrea Rossi ja Industrial Heat LLC ovat saaneet Yhdysvalloissa viranomaisilta hyväksynnän (turvallisuussertifikaatin) sekä E-Catin että Hot Catin teollisuussovelluksia varten.

3.8.2014:
On viitteitä siitä, että puolueettomien E-Cat-testien raportti valmistuisi nyt elokuun aikana ja tulisi julki syyskuussa.

21.7.2014:
Tilannekatsaus: Industrial Heat LLC lienee saanut näihin aikoihin valmiiksi teollisen E-Cat-reaktorinsa, joka tulee teollisuuskäyttöön asiakkaalle. Rossi luonnehtii laitetta mestariteokseksi. Siitä ei kuitenkaan anneta tietoa julkisuuteen ennen kuin toisaalla tehty E-Cat-reaktorin (Hot Cat -yksikkö) puolueeton tieteellinen testiraportti saadaan julkaisukuntoon ja jakeluun.

1.7.2014:
Rossi on taas kommentoinut aikataulukyselyitä. Puolueettomat testit on saatu valmiiksi huhtikuussa. Sen jälkeen on laadittu raportti kerätyn valtavan datamäärän pohjalta. Kuusi mukana ollutta professoria teki laskelmia toistensa tuloksia vertaillen. Tämän jälkeen on vuorossa julkaisijan teettämä vertaisarviointi, joka voi olla pitkä (esim. 6 kk) ja vaativa. Viimevuotisen raportin puutteet ja kommentoinnit on otettu huomioon. Raportin laatu on tärkeä sillä tulosten merkitys on tekijöiden mukaan suuri riippumatta siitä mihin lopputulokseen päädytään itse ilmiön suhteen.

30.6.2014:
Testiraportin julkaisemisajankohdan arvio näyttää siirtyvän myöhempään. Paljon arvostelua (mm. Ruotsin Radio P1) saaneet professorit ovat kai muuttaneet suunnitelmiaan ja haluavat nyt perusteellisemman vertaisarvioinnin tuloksilleen. Tällainen tarkistus (peer review) tulosten luotettavuudesta saattaa kestää kuusikin kuukautta. - Rossilla ja Industrial Heat -firmalla on menossa 1 megawatin voimalan toimittaminen asiakkaalle ja sen julkinen esittely saattaa tapahtua jopa testiraporttia aikaisemmin [Päivitetty 2.7.2014: Voimala on konttikokoa kuten aiemmatkin ja sitä sovelletaan USA:ssa toimivan tehtaan tuotantoprosesissa ainoana energialähteenä]. - Industrial Heat on palkannut ryhmän asiantuntijoita testaamaan julkiseksi tulleita muitten, siis kilpailijoitten, jättämiä alan patententtihakemuksia. He ovat onnistuneet hakemusten perusteella toistamaan kylmäfuusioilmiön kolmessa tapauksessa.

21.6.2014:
Ruotsalainen konsultti Torkel Nyberg kertoo blogissaan, että puolueettomat E-Cat-testit on tehty Luganossa Sveitsissä. Hänen arvionsa mukaan tulokset saadaan vasta alkusyksystä ja niihin sisältyy myös testeissä käytetyn polttoaineen isotooppianalyysit, jotka tehdään Ruotsissa.

8.6.2014:
Andrea Rossi vihjaa, että hänen huolensa liittyen juuri tehtyihin puolueettomiin testeihin eivät tarkoita, että hän epäilisi huonojen tulosten vaarantavan tuotteen markkinoille saamisen tai että paljastuisi kyseessä olevan vain aikaisemmista vääristä mittauksista johtuva illuusio koko ilmiöstä. Sen sijaan hän on huolissaan siitä, miten hänen reaktorinsa testataan ja toimivatko ne testitilanteessa kuten pitää.

7.6.2014:
Luottamus mahdollisiin positiivisiin tuloksiin näyttää lisääntyneen, sillä E-Cat-testit tehneet ruotsalaisprofessorit ovat astuneet esiin puolustamaan toimiaan. Myös Ny Teknik -lehden päätoimttaja on ottanut luultavasti selvää asioista koska uskaltaa nyt tukea julkisesti Mats Lewanin raportointia Andrea Rossista. - Rossin uudesta kommentista päätellen testit näyttävät olleen perinpohjaiset tällä kertaa sillä osa analyyseistä on jouduttu teettämään yliopistojen ulkopuolella.

2.6.2014:
Ruotsin radion kylmäfuusiotutkimuksia teilaava ohjelmasarja
syyttää myös ruotsalaista energiatukimuslaitos Elforskia menemisestä mukaan Rossin kuvioihin. Ohjelman on tehnyt free lance -toimittaja Marcus Hansson radion vastaavan tiedeoimittajan Ulrika Björksténin tilauksesta. Elforsk julkaisi vastineen, jossa sen toimitusjohtaja Magnus Olofsson perustelee asiaa sillä, että heidän kuuluu selvittää mahdollisten uusien tekniikoiden soveltuvuus energian tuottamiseen ja kertoo, että he jatkavat tätä tutkimusta. Ny Teknik -lehden Mats Lewan on myös kirjoittanut oman kommenttinsa ohjelmasarjasta. Ohjelman jaksot: 1, 2, 3, 4.

27.5.2014:
Ruotsin radio, Sveriges Radio, on yhtäkkiä heittäytynyt hyvin kriittiseksi Andrea Rossin suhteen. Vetandets värld -ohjelma on käynyt Italiassa ottamassa asioista selvää haastattelemalla mm. tiedenaista nimeltä Sylvie Coyaud, joka pitää E-Cat-laitetta humpuukina ja Rossia huijarina. Ruotsalaisia professoreita syytetään myötävaikuttamisesta testituloksillaan reaktorin oikeuksien myyntiin Industrial Heat -yhtiölle. Tässä materiaalia ruotsia lukeneille: Forskare hjälpte misstänkt bedragare sälja mirakelmaskin (2:21 min) ja Den blinda tron på kall fusion (20 min). - Jos seuraavaksi vielä saadaan pitkäkestoisesta testistä negatiivinen tulos, onkin peli toistaiseksi pelattu sekä Defkalionin että Rossin osalta.

25.5.2014:
Rossin tuore arvio pitkäaikaisen testin tulosten julkaisemisajankohdasta on kesäkuun toinen tai kolmas viikko.
 

13.5.2014:
The Impossible Invention -kirjan kirjoittaja Mats Lewan on saanut uutta tietoa Defkalionin viime kesän demosta (23.7.2013), jota hän oli itsekin seuraamassa. Uusi tieto vahvistaa hänen epäilyjään Defkalionin saavutuksien suhteen. Mittauksissa käytettiin virtausmittaria, joka tietyssä tilanteessa antaa vääriä lukemia. Esim. 2,7 kW sisäänmenoteholla saadaan mitatuksi 17 kW ulos vaikka reaktori olisi pois päältä. Yksi rahoittajista selvitti asian ja Defkalion Europe suljettiin. Kyseinen rahoittaja on mukana kahdessa muussa kylmäfuusioprojektissa ja harmittelee että Defkalion pilaa koko tutkimusalan maineen. - Viime syksyisen pörssiin listatumisen peruuntuminenkin sai nyt samalla selityksen. - Muistakaamme tässä yhteydessä myös professori Stremmenoksen käsitys Defkalionista, kts. 5.7.2012 alla.

4.5.2014:
Rossi kertoo kuulleensa yhdeltä puolueettomia testejä tekemässä olevalta professorilta, että tuloksia ei julkisteta ainakaan ennen kesäkuuta. - Toisessa kommentissaan hän arvioi, että hyvin suurella todennäköisyydellä Rossi-ilmiötä ei tapahdu luonnossa itsestään planeetallamme.

27.4.2014:
Alkaa vaikuttaa siltä, että Andrea Rossin 'salainen italialainen kastike' eli katalysaattori olisi litium tai ainakin sisältäisi sitä. Francesco Piantellin vasta julkiseksi tullut patenttihakemus kertoo litiumista, samoin Osakan yliopiston emeritus-professori Hideotsugu Ikegami kylmäfuusiokokeilujensa raportissa (s.1-9).

16.4.2014:
[Päivitetty 17.4.] Pitkäkestoisen puolueettoman E-Cat-testin paikasta ja valmistumisajankohdasta käydään kovasti keskustelua Ruotsissa ja arviot heittelevät parista päivästä pariin kuukauteen: lenr-forum, energikatalysatorn. - Rossi kertoo omaksi arviokseen kesäkuun mutta korostaa, että hänellä ei ole asiaan minkäänlaista vaikutusvaltaa.

12.4.2014:
[Päivitetty 14.4.] Vaikuttaisi siltä, että nyt meneillään olevan pitkäkestoisen testin suorittavat samat seitsemän henkilöä kuin edellisen eli Giuseppe Levi, Evelyn Foschi, Torbjörn Hartman, Bo Höistad, Roland Pettersson, Lars Tegnér ja Hanno Essén. Testistä raportoitiin huhtikuussa 2013. Tällä kertaa sitä ei suoriteta Rossin tiloissa eikä sitä tehdä edes Italissa tai USA:ssa. Paikka selviää aikanaan, viimeistään raportista. Olisiko Upsalassa... - Rossi ilmoitti olevansa mukana testeissä noin 30% niiden ajasta tarkistamassa, että reaktori ja ohjausyksikkö toimivat oikein eikä reaktoriin ole tullut halkeamia tms. mutta pysyy erossa itse mittauksista.

9.4.2014:
[Päivitetty 17.4.2014] Tilannekatsaus: Pitkäkestoisen puolueettoman E-Cat-testin on määrä valmistua tänä keväänä, mutta tarkempaa tietoa sen julkistamispaikasta tai tarkemmasta ajankohdasta ei ole Andrea Rossillakaan. Raportin laativat testeissä mukana olleet seitsemän eurooppalaisista yliopistoista olevaa professoria. Sen tarkistaa vielä toiset seitsemän professoria, jotka tulevat eurooppalaisista, amerikkalaisista ja aasialaisista yliopistoista ja yditutkimuslaitoksista. - Elforsk ei ole todennäköisesti ainakaan suoraan kustantamassa tätä testausta.

2.4.2014:
Ny Teknik -lehden tiedetoimittaja Mats Lewan on tänään julkaissut kirjan kylmäfuusiosta nimellä "An Impossible Invention". Se on saatavissa englanniksi ja ruotsiksi.

29.3.2014:
Andrea Rossin USA:han tekemä patenttihakemus on alustavasti hylätty. Patenttihakemus löytyy täältä kun asettaa tiedoiksi: Control Number: 12736193, Tab: Transaction History. Patentin hylkäämisen perusteluista voisi päätellä jotain Rossi-ilmiöstä: Nikkeli ionisoi spontaanisti vetyä ja sen jälkeen absorboi jäljelle jääneen protonin.

28.3.2014:
Japanissa on tehty mittauksia kuukauden pituisessa kylmäfuusiokokeessa. Lisälämpöteho oli 75 W ja hyötysuhde 1.9 (COP = 1.9). Kokeen aikana syntyi ylimääräistä energiaa kaikenkaikkiaan 108 MJ. Lähtöaineina olivat nikkeli ja deuterium-kaasu (D2, vedyn isotooppi). Kokeen lopussa deuterium-kaasu (D2) oli vähentynyt ja tilalle oli syntynyt atomaarista deuteriumia (D) ja vetykaasua (H2). Fuusioreaktiossa olisi odotettu ennemminkin syntyvän heliumia (4He). Sivutuotteina syntyi aluksi muitakin aineita: HD, T (tritium) ja 3He, jotka testin loppua kohti kuitenkin vähenivät.

24.3.2014:
Ensimmäisestä varsinaisesta kylmäfuusiojulkistuksesta tuli juuri kuluneeksi neljännesvuosisata. Martin Fleischmann ja Stanley Pons olisivat halunneet tutkia yllättäen havaitsemaansa ilmiötä pitempään ennen julkistamista, mutta Utahin yliopisto hätäili ja halusi kertoa saavutuksesta ennenaikaisesti, mikä johti koko tutkimusalan leimaamiseen pseudotieteeksi pitkäksi aikaa koska muut eivät heti pystyneet toistamaan koetta. Todennäköisin syy muiden epäonnistumiseen on sittemmin selvitetty: liian vähäinen deuteriumin lataus palladium-metalliin.

23.3.2014:
MIT:ssä on jälleen (21.-23.3.2014) pidetty kylmäfuusioseminaari, josta tulee videoita nähtäville pikatuolin. MIT:n omalla NANOR-tekniikalla saadaan 1W tehot 10mW sähköteholla (COP = 100) mutta suuremmilla tehotasoilla hyötysuhde laskee.

11.3.2014:
Hot Catin puolueettomien testien yhä jatkuessa Rossi kehittelee kaasukäyttöisen (sähkön sijasta) Hot Catin soveltamista suihkuturbiiniin, jolla sitten voitaisiin esimerkiksi pyörittää vaikka sähkögeneraattoria. Vastaavanlainen ydinreaktorin kuumentamalla ilmalla (kahdessa vaiheessa) toimiva suihkuturbiini kehitettiin USA:ssa sotilaslentokoneita varten jo 1950-luvulla, mutta sitä ei koskaan otettu käyttöön (onneksi!).

3.3.2014:
Andrea Rossi on päättänyt nostaa JONP (Journal of Nuclear Physics) -nettijulkaisunsa statusta  vaatimalla ennakkoon siihen tulevilta tieteellisiltä artikkeleilta maksimissaan vuoden pituista vertaistarkistusta (peer review), jonka suorittavat tunnettujen yliopistojen professorit. Ehkä hän ei halua omaa tulevaa raporttiaan E-Cat-testeistä huonoon seuraan...

1.3.2014:
Helmikuun lopulla NASA:ssa on pidetty esitelmä kylmäfuusion (LENR) käyttömahdollisuuksista ilmailussa ja avaruustutkimuksessa mikäli LENR toteutuu. Esityksessä on myös viittauksia Rossin saavutuksiin ja ainakin yksi kuva E-Cat:ista. (Pelkät esitelmäkuvat löytyvät täältä.)

24.2.2014:
Defkalionin tilanne: Reaktorin R6-versiota kehitetään kolmessa laboratoriossa. Lämmön hallinnan elektroniikka on työn alla. He arvioivat, että kaupallinen laite saadaan aikaan tämän vuoden kolmannella neljänneksellä. Useiden puolueettomien testiryhmien tuloksia kerrotaan olevan tulossa julkisuuteen.

23.2.2014:
MIT järjestää kylmäfuusioaiheisen seminaarin 12.-23.3.2014, jolloin tulee kuluneeksi 25 vuotta Fleschmannin ja Ponsin havaitseman kylmäfuusion julkistuksesta.

8.2.2014:
Yksi MIT:n kylmäfuusiokurssiille osallistuneista on tehnyt hyvän videon lyhyeksi yhteenvedoksi tilasuudesta (suora YouTube-linkki).
 

1.2.2014:
[Päivitetty 6.2.] Tohtorit Peter Hagelstein (Massachusetts Institute of Technology, MIT) ja Mitchell Swartz (JET Energy Inc) järjestivät kuluneella viikolla luentosarjan kylmäfuusiosta. Siitä on nähtävissä videoita (ColdFusionNow.org). Esitelmöitsijät kertoivat myös, että hyvin pienikokoisten NANOR-reaktoreiden kehittelyssä on edistytty ja niitä voi pian saada jopa ostaa vaikkakin tuotanto on hidasta. Valmistusohjeetkin julkaistaneen lähiaikoina. - Tässä esitys NANOR-demosta v. 2012. Nyt tehot ovat kuitenkin jo watin luokkaa ja hyötysuhde yli 15. - Kaikki MIT:n viime viikon kylmäfuusioluennot ovat nyt katsottavissa ColdFusionNow.org -sivustolla.

31.1.2014:
Tekniikka & Talous kirjoittaa myös Andrea Rossin yhteistyökumppanista.

24.1.2014:
Industrial Heat LLC ilmoitti tänään lehdistötiedotteessaan, että se on hankkinut patentti- ja lisensointioikeudet Andrea Rossin E-Cat-reaktoriin ja aikoo saada tekniikan laajalti käyttöön, jotta hillidioksidipäästöt ja biomassan polttaminen saataisiin vähenemään. Firmalla on ilmeisesti ollut edustus Ferrarassa tehdyissä E-Cat testeissä ja he viittaavat myös puolueettomiin testeihin. Yrityksellä on vireillä useita omiakin patentteja teknologian suojaamiseksi. Industrial Heatin johtaja (manager) JT Vaughn on perustajana myös Cherokee McDonough Challenge -hankkeessa, joka tukee ympäristöalan startup-yrityksiä. [korjattu 28.1.2014]

19.1.2014:
BlackLightPower Inc. (BLP) on aikeissa pitää 28 tammikuuta demon, jossa vesipohjaisesta polttoaineesta saadaan  SF-CIHT-kennossa (Solid Fuel-Catalyst-Induced-Hydrino-Transition) valtavasti sähköenergiaa muuntamalla vetyatomeja matalamman energian tilaan 'hydrinoiksi'. Polttoaineen tehotiheys on miljardeja watteja per litra, joten jo ilmankosteudesta saadaan tarpeellinen määrä vettä polttoaineeksi esim. kulkuneuvoihin. BLP:n teorian mukaan universumin pimeässä aineessa ja hydrinoissa on kyse samoista asioista. Uskoo ken tahtoo... (Rossi on kertonut ettei hän usko hydrinoihin).

10.1.2014:
Defkalion kertoo saaneensa valmiiksi reaktorinsa kehityksen ensivaiheen. He aloittavat 20. tammikuuta Vancouverin ja Ateenan laboratorioissaan viimeisen vaiheen Hyperion-tuotteen kehityksessä ennen teollista tuotantoa. - Andrea Rossi ilmoitti poistavansa keskustelupalstaltaan kaikki lukuisat kyselyt ja arvailut koskien hänen USA-partneriaan.

5.1.2014:
Baodingiin, noin 200 km Pekingistä lounaaseen, on korkean tason tapaamisessa sovittu perustettavaksi USA:n ja Kiinan yhteistyönä teknologiapuisto. Baodingin pormestari kävi North Carolinassa USA:ssa neuvottelemassa asiasta jo marraskuussa 2013. USA.n edustajana oli Tom Darden (Cherokee Fund). Projekten aiheina ovat mm. sähköautot, nikkelireaktori ja palonkestävät materiaalit.

3.1.2014:
On löytynyt vahvoja viitteitä siitä, että Rossin yhteistyökumppanin muodostaisivat investointiyhtiö Cherokee ja v. 2012 perustettu Industrial Heat LLC, joka on yksityinen yhtiö (ei pörssissä). Toisaalta Rossi on aikaisemmin puhunut suuresta kansainvälisestä firmasta.

31.12.2013:
Tilanne: Maaliskuussa 2014 päättynee Elforskin pitkäkestoisen testin ensimmäinen vaihe ja tulokset julkistetaan. Rossihan ei ole suoraan tekemisissä Elforsin kanssa. Hänen omassa kehitystyössään tällä hetkellä tavoitteena on saada reaktio pysymään käynnissä ilman ulkoista energiaa (self-sustained mode, ssm) 3/4 ajasta ja muuna aikana (1/4) hyötysuhde olisi yli yhden. Aivan viime viikkoina on edistytty niin hyvin, että E-Catin lämmönvaihtimessa asti lämpötila on saatu pidettyä 1000 asteessa. Reaktiota ohjataan pelkästään ('hiiren') lämmön avulla vaikka sen ohjaamiseksi mitataan muitakin reaktion ominaisuuksia. Jos reaktion annetaan karata käsistä (tarkoituksella), yksi Hot Cat voi hetken aikaa antaa jopa 1 megawatin tehon ennen hajoamistaan. Rossi-ilmiön teoria saatetaan julkistaa vuoden 2014 aikana mutta se riippuu monesta tekijästä (sopii siis epäillä). Rossi lähetti myös terveisiä New Hampshireen mikä viittaisi siihen, että hän ei työskentele siellä (DEKA ei siis ehkä olisi kumppani).

22.12.2013:
[Päivitetty, kts. loppu] Viime aikoina on taas keskusteltu olisiko Rossin kumppani General Electric (GE) tai DEKA. DEKA:an viittaa se,  että Rossi on vihjannut DEKA:n Coke-yhteydestä ja että yhtiön pääjohtaja on kasannut E-Catin ja testannut sen toimivuuden (sopii kyseisin henkilön imagoon). DEKA:n pääkonttori on New Hampshiressä, jossa Rossi on aikaisemmin toiminut. Toisaalta DEKA on lääkealan firma, ja aika pieni, vaikka on tehnyt muitakin uutuustuotteita, kuten Segway. Aikaisemmin Sergio Focardi kertoi Rossin yhteyksistä USA:n laivaston tutkimuslaboratorioon (NRL), joka on ollut yhteistyössä GE:n kanssa vuosikymmeniä. - Tai sitten kyseessä on jokin aivan muu firma kuten vaikkapa Vattenfall (toimipiste myös Miamissa), joka on julkisestikin ollut kiinnostunut E-Catista. Rossi on kertonut, ettei hän ole ollut suoraan tekemisissä Elforskin kanssa... [Päivitys 3.1.2014] On löytynyt vahvoja viitteitä siitä, että yhteistyökumppanin muodostaisivat investointiyhtiö Cherokee ja v. 2012 perustettu Industrial Heat LLC, joka on yksityinen yhtiö (ei pörssissä).

6.12.2013:
Monilla eri energiamuodoilla, kuten hukkalämmöllä, toimivan moottorin kehittänyt yritys Cyclone Power Technologies (CYPW) on juuri palkannut maineikkaan ydinfyysikon ja kylmäfuusioasiantuntijan tri Yeong Kimin Purdue-yliopistosta (Indiana, USA) tekniseen neuvonantajatiimiinsä. - Päivitys 10.12.2013: Rossi kommentoi tätä tietoa siten, että hän ei ole saanut minkäänlaista tarjousta Cyclone Powerilta moottorista ja hänen mielestään kyseessä on vielä prototyyppi, jonka kehittämiseen hänellä ei ole aikaa osallistua.

3.12.2013:
Rossi on tarkentanut että tulokset jotka tullaan julkaisemaan (2014) ovat hänen ja hänen yhteistyökumppaninsa sisäisistä validointitesteistä kun ne saadaan valmiiksi. Hän jopa arvioi, että kumppani pitää aiheesta lehdistötilaisuuden, jolloin käynee ilmi myös firman nimi. Nyt on siis vielä menossa validointi, tutkimus ja tuotekehitys.

26.11.2013:
Ruotsalainen Elforsk on nyt julkaissut raportin, jossa käydään läpi kylmäfuusion (LENR) tilannetta ja sen mahdollisuuksia energiantuotannossa. Elforsk ja Vattenfall tuntuvat olevan tosissaan sillä ne ovat rahoittaneet keväällä julkaistun puolueettoman E-Cat-mittausraportin (Levi & co.) ja todennäköisesti ovat parhaillaan tekemässä uusia mittauksia, joista Rossikin on puhunut.

21.11.2013:
Sveitsiläinen Nicolas Chauvin on suunitellut käyttävänsä sähköauton akkujen lataamiseen kylmäfuusiota. Viime vuoden ajan hän on keskittynyt stirling-generaattorin kehittämiseen tähän tarkoitukseen ja saanut nyt tuotteen sarjatuotantovaiheeseen. Tämä edullinen aasialaisen kumppanin kanssa aikaansaatu generaattori pystyy tuottamaan 800 wattia sähkötehoa (50Hz/220V) 30 prosentin hyötysuhteella kun syötettävän lämmitystehon lämpötila on 480 astetta. Andrea Rossi on lupautunut testaamaan laitetta E-Catin kanssa.

7.11.2013:
MFPM-projektissa (Martin Fleischmann Memorial Project) havaittiin sattumalta merkkejä gammasäteilystä siinä vaiheessa kun vetykaasua jouduttiin lisäämään vuotavaan Celani-reaktoriin. Tarkoitus on tehdä uusia mittauksia pian saatavalla tarkemmalla mittarilla tämän puolivahingossa ilmenneen asian selvittämiseksi. Samalla on tullut ilmi, että Celani oli pari vuotta sitten salaa mitannut Rossin demon käynnistysvaiheessa omalla mittarillaan runsasta gammasäteilyä, joka kesti hetken ja loppui kun reaktio pääsi kunnolla käyntiin (lämpötila nousi)
. Säteily todistaisi kätevästi jonkintyyppisen ydinreaktion todelliseksi ja sitä päästäisiin tätä kautta analysoimaan tarkemmin muuallakin (yliopistoissa, tutkimuslaitoksissa yms.).

6.11.2013:
Asioiden etenemisvauhti näyttää tätä nykyä olevan samanlanen kuin nivelvaivaisella etanalla. Rossi kertoo, että pitkän aikavälin testeistä tulee tuloksia syyskuuhun 2014 mennessä ja Defkalionin listautuminen Kanadan pörssiin lokakuussa ei näytä toteutuneen...
.

4.11.2013:
[Päivitetty] Andrea Rossi on mielestään selvittänyt käytännön kokein kylmäfuusioteoriansa eli Rossi-ilmiön todellisen luonteen suurella varmuudella. Teorian paikkansapitävyyttä hän arvoi sigmaluvulla 5 eli kyseessä olisi n. 99.99994% varmuus asiasta. Hän olisi innokas kertomaan miten reaktio tapahtuu, mutta se ei ole mahdollista ennen kuin patenttisuoja on varmistettu. E-Cat:in tuotekehitykseen ja validointiin tehdään parhaillaan kovasti töitä. - Myöhemmin Rossi tarkensi, että sigma 5 ei sisällä mittausepätarkkuuksia eika pitkän aikavälin testausta.

29.10.2013:
Tilannepäivitys. - Andrea Rossi on kertonut, että hän ei ole nyt eikä ole koskaan ollut suorassa yhteydessä Elforskiin vaan tietää ainoastaan, että firma rahoittaa ruotsalaisia professoreita E-Cat-testeissä. Jonkin verran aiemmin Rossi oli nähty lounastamassa Sven Dufva -ravintolassa Upsalassa.

Sean Stone on haastatellut Buzzsaw-showssaan James Martinezia joka ylläpitää Cold Fusion Now! -sivustoa (http://coldfusionnow.org/).

Bolderissa Koloradossa on pidetty energia-aiheinen konferenssi: University of Colorado 10-12 Oct, 2013 Global Breakthrough Energy Movement Conference.

22.10.2013:
Ruotsista kantautuu huhuja, että Elforskin E-Cat-tutkimuksesta saataisiin tuloksia jo tänä vuonna. Elforsk Perspektiv -lehdessä (sivulla 4) on jo aiemmin ollut tarinaa Rossin keksinnöstä
 

30.9.2013:
[Päivitetty 1.10.] Defkalion, joka on aikeissa listatua pörssiin Kanadassa lokakuussa, kertoo tuoreimmista tuloksistaan. Neljännesvuosisata Fleischmannin ja Ponsin historiallisista kylmäfuusiohavainnoista alkaa olla kulunut ja eräänlainen uusi vaihe on käsillä: Reaktio alkaa olla hyvin hallittavissa ja reaktorin lämpötiloilla 180 - 840 astetta saavutetaan hyötysuhteita 8 - 22. Seuraavaksi alkaa teollisen prototyypin valmistaminen. Se on teholtaan 45 kW ja sisältää 9 reaktoria, jotka on ladattava 6 kk välein. Defkalion pyrkii edistämään jatkossa alan kansainvalisen standardoinnin aloittamista, tutkimus- ja kehitysyhteistyötä sekä sovellusten kehittämistä yhteistyönä. - ICCF-18-esityksiä on nyt katseltavissa videoina.

17.9.2013:
Andrea Rossin mukaan meneillään on kaksi erillistä E-Cat-testiä. Toinen on kolmansien osapuolten tekemä (Elforsk?) ja se on jatkoa kesällä valmistuneeseen ja julkaistuun testiin ja valmistunee ensi vuoden puolella. Toinen on Rossin yhteistyökumppanin firmansisäinen testi toiselle laitteistolle. E-Cat on siis yhä tutkimus- ja tuotekehitysvaiheessa. - Rossin kilpailija Defkalion on aikeissa listatua pörssiin Kanadassa lokakuussa. - Brillouin-niminen firma on ollut taas julkisuudessa ja kertonut saavutuksistaan kylmäfuusion alalla (Video, kts. 30 min kohdasta eteenpäin). Google tuntuu olevan kiinnostunut kyseisestä yrityksestä.

29.8.2013:
Monet skeptikot ja toimittajat 'tietävät' kertoa Coulombin vastavoimasta ja että sen takia fuusiota ei voi tapahtua huoneenlämmössä vaan siihen tarvitaan auringossa vallitsevat olosuhteet. Kuitenkin myonin (raskas alkeishiukkanen jolla on elektronin varaus) avulla fuusio on saatu aikaan matalassa lämpötilassa vetyatomien välillä jo 1950-luvulla. Tämä ilmiö, jossa vetyatomit fuusioituvat (yhdistyvät)  myonien avulla heliumiksi, ennustettiin v.1954 ja mitattiin v.1956. Käytännön energialähteeksi hankalasti aikaansaatavista myoneista tuskin kuitenkaan on. Termi kylmäfuusio tulee silti noilta ajoita.

23.8.2013:
[Päivitetty 28.8. (lopussa)] Andrea Rossi on joidenkin viikkojen hiljaisuuden jälkeen ryhtynyt jälleen aktiivisesti keskustelemaan JONP-palstallaan. Hän kertoo nyt käyttävänsä kehittämästään kylmäfuusion lajista nimitystä Rossi-ilmiö (Rossi Effect). Ilmiö toimii oppikirjojen mukaisesti eikä vaadi mitään 'uutta fysiikkaa'. Hän kertoo hankkineensa Milanossa 11-vuotiaana Enrico Fermin kirjan Particelle elementari (alkeishiukkaset) ja onnistuneensa ymmärtämään sen vasta vuonna 1990 jolloin sai sen viimein luettua. Rossi varmistelee teoriansa paikkansapitävyyttä tällä hetkellä tieteilijöiden kanssa. Tutkimus on tarkoitus saada valmiiksi lokakuuksi, mutta sen julkaisemista ei ilmeisesti silloin ole kuitenkaan luvassa. Yllättäen Rossi paljastaa jotain teoriastaan: Siinä ei ole kyse elektronisieppauksesta (K-sieppaus, Electron Capture), jossa elektroni siirtyisi ytimeen muodostaen protonin kanssa neutronin. (Onneksi, sillä siinä syntyisi röntgensäteilyä). - Lisätietoa reaktiosta: Rossi-ilmiön energiamäärää ei voi laskea suoraan kulutetusta nikkelistä.

7.8.2013:
Elokuu näyttää hiljaiselta kylmäfuusion suhteen. Rossi kertoi, että E-Cat on nyt USA:ssa pitkän kehitystyön alla. Siihen tehdään monia teknisiä muutoksia eikä niistä tässä vaiheessa anneta tarkempia tietoja. NI Week -tapahtuma on kuitenkin meneillään ja siellä on eräänlainen demo uuden energian alalta.

24.7.2013:
[Päivitetty 13.5.2014] Eilinen videoitu monen tunnin Defkalion-demo onnistui suhteellisen hyvin ja tehoa syntyi parhaimmillaan yli kaksinkertainen määrä sisääntuloon verrattuna (1.9 kW in / 5.3 kW out). Kävi myös ilmi, että reaktion ylläpitäminen ei ole helppoa. Tarkoituksena oli esittää, että kylmäfuusio toimii ja että sen ohjaaminen on kuitenkin mahdollista, mikä tulikin selväksi. -  Aiheesta 'turhan positiiviseen sävyyn' raportoinut Forbesin toimittaja Mark Gibbs sai saman tien potkut. Tulee mieleen vuosi 1989 kun tutkijat Fleischmann ja Pons saivat vastaavanlaisia tuloksia ja heidät teilattiin julkisesti. - Päivitys: Mats Lewan kertoi 13.5.2014, että Defkalionin mittausjärjestelmä on myöhemmin todettu puutteelliseksi ja saattoi todella antaa pahastikin vääriä tuloksia!
 
21.7.2013:
Andrea Rossi on päivittänyt E-Cat-tilannetta: Testit jatkuvat ja kaikista merkittävistä, positiivisista ja negatiivisista tuloksista raportoidaan. Toiveet ovat korkealla ja tähänastisiin tuloksiin ollaan tyytyväisiä. Testaus silti jatkuu, jotta saadaan selville mihin tarkoituksiin reaktori parhaiten soveltuu. Menossa on siis yhä tutkimus- ja kehitysvaihe, joka jatkuu kunnes kaupallinen tuote on valmis.

18.7.2013:
[Päivitetty (3) 22.7.] Defkalion aikoo järjestää kaksi julkista demonstraatiota (Milano ja Vancouver) R5-reaktoristaan ensi viikolla liittyen ICCF-18-tapahtumaan.- Defkalion-linkit ('klo' Suomen-aikaa):
- Live Events (myös tallennukset!)
- Milano, maanantaina 22.7. klo 13:00-14:15 (italiaksi)
- ICCF-18, tiistaina 23.7. klo 14:00-22:00 (engl.)
- PESWiki blog
Mainittiin myös klo 17:00 (kannattaa tarkistaa ajat)

5.7.2013:

Pekka Soininen lahtelaisesta energia-alan yrityksestä nimeltä Etiam Oy (virallisena toimialana sähkömoottorien, generaattorien ja muuntajien valmistus) on jättänyt maailmanlaajuisen patenttihakemuksen kylmäfuusiosta jo 27.11.2012 (tuli julkiseksi 30.5.2013). Se vaikuttaa hyvin kattavalta ja kuvailee lämmön ja sähkön generointia käyttäen ydinreaktioita nikkelinanojauheessa vedyn avulla. Keksinnön käyttöalue kattaa mm. kasvihuoneiden lämmityksen, lumen/jään sulattamisen, kulkuneuvot ja vedenpuhdistamot. [Päivitys:] Pikaisella ensi lukemalla maallikosta näyttää, että patenttihakemukseen on lähinnä kerätty mahdollisimman paljon (julkista?) tietämystä kylmäfuusiosta. Mutta tiedäpä tuota... Joku viisaampi voisi osata arvostella paremmin.

30.6.2013:
Upsalan yliopiston sovelletun ydinfysiikan laitoksen kaksi tutkijaa on julkistanut raportin, jossa arvostellaan puolueetonta E-Cat-testiä. Heidän mukaansa testaajat eivät olleet tarpeeksi kyvykkäitä kyseisiin testeihin (arvostelijat itse olisivat mielestään olleet) eikä raportti ollut riittävän yksityiskohtainen mm. sähkökytkentöjen osalta. Testaajat eivät olisi saaneet raportoida, että reaktorissa käytettiin nikkeliä ja vetyä koska he eivät päässeet sitä näkemään. Ongelmana arvostelijoiden mukaan oli myös, että testit tehtiin Rossin tiloissa ja Rossi tunsi testaajat. Arvostelijat simuloivat testiraportin käyriä ja saivat samanmallisen käyrän aikaan pelkillä sähkövastuksilla ilman kylmäfuusioreaktiota (mutta eivät kylläkään raportin ylimääräistä tehoa, mikä on E-Cat:in varsinainen idea). Heidän mielestään ydinfysiikka ei mahdollista kylmäfuusiota E-Catissa eikä sitä missään muuallakaan ole vakuuttavasti todettu. Toisaalta he eivät voineet suoraan kumota mittaustuloksia (COP > n.3). [Päivitys 2:] Ainakin toisella arvostelijalla saattaa olla ITER-fuusiorektoriin liittyviä taustoja (hot fusion) ja molemmat kuuluvat Ruotsin skeptikkoyhdistykseen.

26.6.2013:
[Päivitetty 29.6.] Rossi muistuttelee, että
pian kaikki tarjolla oleva työvoima ja muu apu on tarpeen sillä hyvin tärkeitä asioita on pian tulossa julkisuuteen. USA:n tehdas on jo pitkällä ja se vaikuttaa erinomaiselta. Kaikki tulevat voimalat valmistetaan USA.ssa. Vajaa kaksi kuukautta sitten Italiasta USA:han rahdattu E-Cat-voimala on nyt jo käytössä (Rossi vahvisti asian 28.6.). Viimeistään kun vierailut USA:ssa sijaitsevaan voimalaan alkavat, siitä tiedotetaan. Asiat tuntuvat etenevän senkin suhteen hyvin. - Seuraavaksi Rossi haluaisi testata sähköntuotantoa ja kyselee saatavilla olevia laitteita (erityisesti stirling-moottoreita) joilla voisi heti aloittaa testit (lämpöenergiasta sähköksi). Toistaiseksi ei konkreettista tarjousta ole näkynyt vaan pelkkiä patentteja, ideoita ja teorioita.

22.6.2013:
Rossin italialainen kumppani ja avustaja vuodesta 2007, kylmäfuusiota pitkään ansiokkaasti tutkinut fysiikan ja matematiikan emeritus-professori Sergio Focardi (s. 1932) Bolognan yliopistosta kuoli tänään.

20.6.2013:
NASA Aeronautics Research Institute (NARI) myöntänyt vuodelle 2013 määrärahan kylmäfuusiolentokoneen toteuttamismahdollisuuksien tutkimiseen (lisää aiheesta). - Rossi vahvisti äskettäin että sertifiointi on parhaillaan menossa kahdelle voimalalle.

16.6.2013:
Rossi on aiemmin kertonut, ettei häntä vastaan ole mitään salaliittoa mutta nyt hän on muuttanut mielensä. Hän sanoo, että puolueettoman testiraportin julkaisun jälkeen tilanne on käynyt vaaralliseksi ja hän tuntee olevansa turvassa vain USA:ssa, ei muualla.

14.6.2013:
EU-parlamentti järjesti 3. kesäkuuta workshopin, jossa esiteltiin kylmäfuusiota. Se keskittyi kertomaan miten on edistytty testeissä, joiden tulokset tyrmättiin täysin vuonna 1989 kun professori Martin Fleischmann and tohtori Stanley Pons esittelivät palladiumissa syntyvää ylimääräistä lämpöä kun siihen ladataan deuteriumia (vedyn isotooppia). Nyt ainakin neljä maineikasta tutkimuslaitosta USA:ssa vahvistaa tulokset: ENEA, Stanford Research International, The University of Missouri / SKINR, The Naval Research Laboratory. - Toisaalla ilmaston lämpenemisen advokaatti Al Gore on maininnut (video, 19 min kohdalla), että on toiveita uudesta puhtaasta energianlähteestä, eli hänkin tuntuu seuraavan tilannetta kylmäfuusion alalla.

10.6.2013:
Yllättäviä uutisia. Leonardo Corporationin Pohjoismaiden maahantuoja Hydro Fusion antaa asiakkaalle Ruotsiin ilmaiseksi E-Cat-voimalan (1 MW, 120 °C) pilottikäyttöön. Asiakkaan (joksi vielä voi ilmoittatua!) tarvitsee maksaa vain energiasta, joka luvataan sopia halvemmaksi kuin suoraan sähköllä tuotettu. Hyötysuhde on 6 (COP = 6) siten, että sähköä kuluu keskimäärin 166 kW ja lämpöenergiaa tuotetaan teholla 1 MW. Asennus tapahtuisi jo loppusyksystä tänä vuonna. Asiakkaan on lisäksi suostuttava esittelemään ulkopuolisille toiminnassa olevaa kylmäfuusiovoimalaansa. - Puolueettomasta testiraportista on ilmestynyt uusi versio (v3, 7.6.2013). Siinä on nyt liite, jossa on tarkemmin selvitetty sisäänmenotehon mittausta, josta on julkisuudessa käyty polemiikkia (mahdollinen DC-taso yms.).

4.6.2013:
[Päivitetty] Keksijä ja yrittäjä Andrea Rossi vietti maanantaina 63. syntymäpäiväänsä työn merkeissä ja on äskettäin kertonut että suuria positiivisia yllätyksiä liittyen teknisiin ja tieteellisiin saavutuksiin on tulossa... ilmeisesti joidenkin viikkojen kuluessa.

30.5.2013:
Testirapotin julkistamisen jälkeen on ollut hyvin kirjavia kirjoituksia mediassa siitä onko tuloksiin uskomista. Yleensä tämäntasoiset raportit eivät herätä kovin paljon epäilyksiä, mutta kylmäfuusion kyseessä ollessa tilanne on aivan toinen joten enemmistö kieltää tulokset. Forbesin objektiivinen aritikkeli kiteyttää tilanteen hyvin vaihtoehtojen 1-4 avulla.
1) Rossi ja kaikki testaajat huijaavat: erittäin epätodennäköistä. 2) Rossi sai huijatuksi testaajatkin: ei kovin uskottavaa. 3) Rossi on tosissaan ja E-Cat toimii: Rossin ja testaajien osalta todennäköisempää kuin edelliset mutta useimpien tieteilijöiden mielestä vaikein vaihtoehto hyväksyä. 4) Rossi on tosissaan ja E-Cat toimii, mutta kyseessä on muu ilmiö kuin kylmäfuusio tai LENR: edellisiä helpompi mutta kuitenkin hyvin vaikea uskoa. - Forbesin toimittaja kertoo, että jos häneltä tiukattaisiin revolveri ohimolla mitä mieltä hän itse on, hän vastaisi tieteen pohjalta että E-Cat ei toimi. Koska tilanne ei kuitenkaan ole niin vakava, hän valitsee tilanteen seuraamisen tekemättä lopullista päätöstä vielä.
 

28.5.2013:
E-Cat-kriittinen Peter Ekström 'kilpailevasta' Lundin yliopistosta on julkistanut oman raporttinsa, jossa kritisoidaan puolueettomien testien raporttia (Bolognan ja Upsalan yliopistoista). Ongelmana arvostelussa on, että tulevien ja lähtevien tehojen mittausta, eli raportin tärkeintä asiaa, tulkitessaan Ekström on vähintäänkin hakoteillä. 1) Sisäänmenotehon mittauksesta hän toivoo kytkentäkaaviota, jota lyhyessä raportissa ei ole näkyvillä. 2) Lähtevän tehon lämpösäteilyn mittauksessa käytetyn kappaleen säteilykertoimen (joka voi pintamateriaalista riippuen saada arvot noin nollasta ykköseen) merkityksen hän on ymmärtänyt täsmälleen väärin päin. Hänen mukaansa todellisen kertoimen ollessa alle ykkösen (ykköstä käytettiin mutta se voi olla todellisuudessa vähän pienempikin) hyötysuhde (COP) voisi oikeasti olla alle saadun hyvän arvon (mitattu COP = 2.6), jopa COP = 1 eli hyödytön. Todellisuudessa asia on juuri päinvastoin eli oikea hyötysuhde kasvaa, jos todellinen säteilykerroin pienenee. Niinpä mitattu arvo COP = 2.6 on todellisuudessa minimi eli COP = 2.6 tai isompi eli Ekströmin arvoilla COP ei oliskaan 1 vaan vaikkapa COP = n. 6. Mittauksissa pyrittiinkin saamaan minimiarvo. - Todellinen säteilykertoimen arvo voi olla esim. luokkaa 0.8 jolloin käytännössä oikea COP-arvo voisi olla noin 2.9.

27.5.2013:
[Päivitetty] Jostain syystä keskustelupalstoilla on esitetty, että Rossi olisi viritellyt puolueettomiin testeihin huijauskytkennän, jolla sisäänmenotehot mitattaisiin liian pieniksi tulosten parantamiseksi. Nyt kuitenkin yksi puolueettomien testien tekijöistä, Torbjörn Hartman (Senior Research Engineer, Svedberg Laboratory, Upsalan yliopisto, Ruotsi) on astunut esiin ja kertoo, että heillekin tuttu tapa tehdä virtamittaushuijaus tarkistettiin erityisen huolellisesti. Sitäpaitsi perinteisesti se ei olisi onnistunutkaan sillä virta-antureiden lisäksi monipuolisessa tehomittarissa oli myös neljä jännitemittapäätä, jotka oli kytketty virtajohtoihin. Muutkin ajateltavissa olevat mahdollisuudet (mm. DC-tason nostaminen) käytiin huolellisesti läpi eikä mitään epäilyttävää löytynyt. - Toinen testaaja Hanno Essén on myös vastaillut [päivitetty] kysymyksiin eräällä puolalaisella keskustelupalstalla. Seuraava 6 kuukauden testi Ferrarassa saatetaan laittaa nettiin näkyville web-kameran avulla ('24/7'). Virransyöttö luvataan tutkia entistäkin tarkemmin.

26.4.2013:
Nyt kun puolueettomat testit on julkaistu, on yhä vaikempi torjua Rossin keksinnön toimivuutta vääristellyin järkiperustein, joten hänen henkeänsä aletaan uhata. Rossi kertoo, että on olemassa nettisivusto, jossa kerrotaan miten hänet saisi hengiltä.

23.4.2013:
Ruotsalainen energiayhtiöiden (mm. Vattenfall) yhdessä perustama tutkimuslaitos Elforsk, joka rahoittaa omalta osaltaan puoluettomia E-Cat-testejä, on nyt julkaissut tiedotteen. Siinä todetaan, että nyt saadut tulokset ovat hyvin merkittäviä. Tutkimusrahaa on budjetoitu kullekin kolmelle tulevalle vuodelle 2 000 000 SEK (n. 230 000 €).

22.4.2013:
[Päivitetty 2] Scoop.it-nettisivusto listaa E-Cat-aiheiset julkaisut maailmalla. Suomalaisia uutisia on mukana. Italialainen suuri päivälehti La Repubblica julkaisi positiivisen artikkelin E-Cat-testien hyvistä tuloksista.

20.4.2013:
[Päivitetty] Puolueeton testiraportti on viimein julkistettu, ei kuitenkaan vielä missään perinteisessä virallisessa tieteellisessä julkaisussa vaan ecat.com -nettisivulla ja Cornell Universty Library -sivuilla. Tutkimuksen ovat suorittaneet Giuseppe Levi, Evelyn Foschi, Torbjörn Hartman, Bo Höistad, Roland Pettersson, Lars Tegnér ja Hanno Essén. - Testitulokset vaikuttavat hyviltä. Kaksi eri reaktoria oli testissä E-Cat HT ja E-Cat HT2. Näille mitattiin vastaavat hyötysuhteet COP = 5.6 ja 2.6. Tehotiheys on vähintään kertaluokkaa suurempi kuin kemiallisissa energianlähteissä. - Reaktorin radioaktiivisuudesta ei näkynyt häivähdystäkään, mikä on erittäin hyvä asia.

18.5.2013:
Rossi kertoo nykyisin hallitsevansa reaktoreissaan kuumien alueiden sijoittumisen. Kuumat pisteet (vaalea alue kuvissa) ovat haitanneet reaktorin toimintaa ja kestävyyttä. Aktivaattori (Hiiri) on tähän ratkaisu ja se tulee käyttöön kaikissa E-Cateissa, myös kotilaitteessa.

17.5.2013:
Facebook ECat.LENR -ryhmässä on julkaistu kuvia Rossin uusimmista laitteista. - Lisäksi on saatu tietoa, että Hiiri-Kissa-reaktorille ollaan tekemässä 180 vuorokauden yhtäjäksoista testiä ja että sillä voidaan saavuttaa 1000 asteen lämpötila; 350 asteen lämpötila on toisaalta hyvin stabiili: +/- 5%.

12.5.2013:
[Päivitetty 4!] "Selvennystä": Uusimmassa Hiiri-Kissa-prototyypissä Rossin ajattelutavan mukaan aktivaattori (Hiiri) luovuttaa lämpönä suurinpiirtein saman verran energiaa kuin se kuluttaa sitä (COP = noin 1.1) eli energiaa ei mene yhtään hukkaan käyttäjän kannalta. Elektroniikkaohjauksen avulla reaktori ja aktivaattori eivät ole koskaan yhtäaikaa päällä (on). Aktivaattori yksinään jaksaa pitää käynnissä myös E-Cat-reaktoria (Kissa), jonka luovuttama lämpöteho tavallaan on kokonaan ilmaista lisätehoa. Prototyypissä aktivaattorin tarvitsee olla päällä (on) jaksottain vain 35% ajasta jolloin reaktorin (off) lämpötila laskee. Kun aktivaattori on pois päältä (off, 65% ajasta) reaktorin (on) lämpötila nousee. Aktivaattorin ohjaaminen aktivaattorilla toimii Rossin mukaan tehokkaammin kuin suoraan sähkövastuksilla kuten tähän asti on tehty. - Rossi on vahvistanut seuraavat lukemat aktivaatorilla varustetulle 100 kW reaktorille ('Tiikeri'):
% Time / COP / Pow In / Pow Out
65% / 200 / Zero / 100KWh
35% / =1 / 100KWh / 100KWh
Tämä siis tarkoittaa, että hyötysuhde on vain 2.8 eli ihmetyttää mitä järkeä tässä ratkaisussa on. Ohjaako esim. yksi hiiri useampaa reaktoria...

10.5.2013:
[Päivitetty] Jälleen uutta Rossilta. Hiiren (Activator/Mouse) ja Kissan (E-Cat) jälkeen seuraa Tiikeri (Tiger, yli 200 kg), joka tarkoittaa noin 100 kilowatin reaktoria (low temp). Tällä tekniikalla on mahdollista saavuttaa stabiili hyötysuhde (COP) joka on satojen luokkaa. - Kaikki nyt tehtävät E-Cat-reaktorit toimivat aktivaattorin (Mouse) avulla eli COP on niissä todella hyvä.

9.5.2013:
Rossi on tarkentanut, että Ferrarassa asiakkaan testaama voimala on prototyypistä uusimpaan tekniikkaan päivitetty laite. Kaikki seuraavat 1 MW voimalat tullaan valmistamaan USA:ssa. Tiistaisessa haastattelussa kävi ilmi, että ainoa toinen voimala on aiemmin mainittu militääriasiakkaalle toimitettu laite. Saatiin myös tietää, että Rossin uusin hiiri-kissa reaktoriviritelmä on viskilasin kokoinen ja teholtaan 1 kW.

7.5.2013:
Tänään tiistaina klo 23:30 (Suomen aikaa) alkaa A. Rossin suora haastattelu verkossa.

4.5.2013:
[Päivitetty] Uusia ja vanhoja E-Cat-kuvia on julkaistu. Yksi on kuva Hot Cat -testistä kuuden kuukauden takaa. Tulokset raportoitiin tuolloin Pordenonessa. Lisäksi useampia kuvia on vapun ajalta, jolloin ilmeisesti E-Cat tuotiin Bolognasta Ferraraan 24 tunnin testiä ja toimitusta varten. - Kuvat JONP-sivuilla. - Panorama testeistä (paikka ehkä Ferrara).

28.4.2013:
[Päivitetty] Rossin Leonardo Corporation toimittaa Italiasta USA:han yhteistyökumppanilleen tällä viikolla kolme voimalaa. Laivamatka tosin kestää 20 päivää. Yksi niistä on teollinen E-Cat (matala lämpötila) ja menee lämmöntuottamiseen. Lisäksi tutkimusta ja tuotekekehitystä varten tomitetaan  kaksi prototyyppiä: Hot Cat ja kaasukäyttöinen E-Cat. Valokuvia on luvassa. - Sähköntuotanto on myös jo hyvin lähellä Hot Catin avulla siten, että lämmönvaihtimessa on stabiili 350 asteen lämpötila.

24.4.2013:
Ruotsissa energiayhtiöiden (mm. Vattenfall) yhteinen tutkimuskeskus Elforsk on jo aloittanut E-Cat-projektin, jossa selvitetään tämän kylmäfuusiotekniikan soveltuvuutta sähkön ja lämmön tuottamiseen. Vuonna 2012 projektiin käytettiin 23 000 € ja kolmena seuraavan tullaan käyttämään 230 000 € per vuosi. Rossilla ei ole virallisia sopimuksia Elforskin kanssa ja se saattaakin olla yksi puolueettomiin testeihin osallistuvista organisaatioista. Lisäksi Rossi kertoo, että Ferrarassa Italiassa on tehty testeistä ainakin osa. Rossin firmalla on suunnitteilla käynnistää Ruotsissa voimaloiden tuotanto kumppaninsa Hydro Fusion -yhtiön kanssa.

14.4.2013:
Tilanne: Defkalionista tulee uutta tietoa elokussa NI-Week -tapahtumassa. Rossi ei ole enää tekemisissä testaaja-professoreiden kanssa vaan odottelee tulosten julkistusta samassa asemassa muun yleisön kanssa. Rossin 1 MW:n voimalan toimitus siviiliasiakkaalle tapahtuu 30 huhtikuuta.

10.4.2013:
[Päivitetty 14.4.2103] Ajankuluksi taas hiukan asian vierestä: Niille, jotka ovat seuranneet Yildizin magneettimoottorin vaiheita, on mielenkiintoiset ajat käsillä sillä kyseinen ihmelaite on nyt esillä Geneven keksintömessuilla (10.-14.4.2013). Sterling Allan raportoi paikanpäällä tilannetta blogissaan ja netti-tv:ssä. - Tulos ensimmäiseltä päivältä: Moottori jaksoi pyöriä 4œ tuntia ja sitten 'irrallinen magneetti' aiheutti ongelmia ja moottori pysähtyi vähitellen. Se siitä ikiliikkujasta. Sterling Allanin nettisivut (peswiki.com) ja videostriimaus kärsivät aluksi  samantapaisista ongelmista. Toivottavasti luvassa on parempia messupäiviä. - Niitä ei kuitenkaan tullut vaan moottori oli pysähdyksissä suurimman osan aikaa. Tulos: ei kovinkaan uskottava kapistus.

5.4.2013:
[päivitetty 11.4.2013] Vancouverissa nykyään 20 työntekijän voimin toimiva Defkalion kertoo pitkän hiljaisuuden jälkeen, että he esittelevät elokuussa NI-Week-tapahtumassa toiminnassa olevan generaattorin ja pitävät esitelmän sen tekniikasta ja teoriasta. Defkalion ei itse keskity valmistukseen vaan on tehnyt sopimuksen 20 firman kanssa reaktorinsa soveltamisesta mm. kulkuneuvoihin. Mukana on myös isoja pelureita. Reaktorin tekniikka on hieman erilianen kuin Rossilla. Ensi kuumentamisen jälkeen reaktiota ylläpidetään lyhyillä pulssella sytytystulppien avulla, jolloin päästään hyötysuhteeseen 5, mutta ajan myötä hyötysuhde kasvaa uskomattomiin lukemiin. - Nickelpower.org vieraili Defkalionilla Vancouverissa.

25.3.2013:
[Päivitetty (2)] Testit saatiin eilen suoritettua loppuun. Testattavana oli kolme uuden sukupolven 1 kW (!) Hot Cat -reaktoria, joissa uutuutena on kaksi erillistä astetta (vaihetta): aktivaattori ja E-Cat samassa reaktorissa. Rossi on tavannut 11 professoria ja eksperttiä, jotka tekivät mittaukset. He olivat vaikuttaneet positiivisilta ja yksi kommentti oli että 'ilmiö' on todellinen ilman pienintäkään epäilystä ja toinen että se mitä olemme nähneet on hyvin tärkeätä ja pitää ehdottomasti julkistaa. Nyt dataa työstetään julkistamista varten, joka tapahtunee huhtikuun puolivälissä. Viimeisin testi kesti 120 tuntia. Lisäksi Rossi kehuu uutta ratkaisuaan, jossa on erillinen aktivaattoriosa (COP > 1) ja siinä lataus sähkövastuksineen. Tämä ns. hiiri (Mouse) aktivoi puolestaan varsinaisen E-Cat -reaktorin eli kissan, jossa on oma latauksensa. Vaikutukset ovat kuulemma huimat. - Vaikka yhden uudentyyppisen reaktorin teho on vain 1 kW, se on tehokkaampi ja ehkä myös kooltaan pienempi, sillä yhden megawatin (1 MW) reaktori mahtuu vieläkin 3 kuutiometrin tilaan. Käyttövoimana voi yhä toimia sähkön sijasta myös kaasu.

24.3.2013:
Andrea Rossi on innostunut kertomaan lisää menossa olevista puolueettomista testeistä viime päivinä. Testeissä on mukana professoreita neljästä eurooppalaisesta (ei kuitenkaan italialaisesta) yliopistosta. Kustannuksista vastaavat tiedemiehet ja yliopistot itse. Hot Cat -reaktorin teho mitataan sen normaalikäyttöä vastaavissa olosuhteissa. Rossin puolelta mukana on yksi avustaja joka ei osallistu itse testidatan keräämiseen eikä siitä käytäviin keskusteluihin. Ainoa rajoitus testeissä on, että reaktoria ei ole lupa avata eikä yrittää selvittää mitä sen sisällä tapahtuu. Tulokset julkistetaan varmasti jossain vaiheessa mutta ei ole tietoa missä.

20.3.2013:
[Päivitetty] Menossa olevat puolueettomat testit keskittyvät muiden asioiden ohella mittaamaan perinpohjin myös kaikenlaisen säteilyn vuotamisen reaktorin ulkopuolelle. Tällaistahan Rossin mukaan ei pääse tapahtumaan vaan 'fotonit muuttuvat lämmöksi', kuten hän sanoo. - Aikataulun mukaan testien piti päättyä tällä viikolla mutta varmuutta tilanteesta ei ole Rossillakaan.

16.3.2013:
Rossi kertoo, että hänen aiemmin toimittamansa E-Cat (100-110 °C) on toiminut nyt vuoden hyötysuhteella 6 ja on kerran ladattu uudestaan nikkelilatauksella. Se on ollut 90% ajasta täydessä toiminnassa. Kyseessä on siis aikanaan militääriasiakkaalle toimitettu E-Cat (ei Hot Cat). Asiakas on kuulemma tyytyväinen laitteen toimintaan ja on ollut päivittäin yhteydessä Rossiin.

11.3.2013:
Suhteellisen uusi Rossi-video löytyy YouTubesta.

6.3.2013:
[Päivitetty 10.3.2013] Alkaa vaikuttaa siltä, että mitään ei tapahdu pitkään aikaan ja epäilykset taas vahvistuvat. Rossi kertoo, että kestää kuukausia ennen kuin hänen siviilikäyttöön tulevasta 1 MW voimalastaan saadaan uutisia vaikka toimitus on jo maalis-huhtikuussa. Yhden megawatin Hot Cat -voimalan hinta on tällä hetkellä 1.5 miljoonaa dollaria. Yhdysvaltalaisen yhteistyöfirman, eli valmistajan, nimen kertominen riippuu kokonaan itse kumppanista. - Ajankuluksi voi vaikka seurata miten Yildizin kvanttinoituudella toimiva magneettimoottori menestyy yliopiston testeissä jos sellaisia ylipäänsä saadaan aikaan ja tuleeko se esille Geneven keksintömessuille. Aavistukset osuivat oikeaan eli yliopiston suunnittelemat testit peruttiin viime hetkellä (10.3.2013).

27.2.2013:

Hiljaista on, mutta Rossilta tihkuu tilannetietoa: Puolueettomat testit ja Hot Cat -myynti eivät ole riippuvaisia toisistaan. Yhdysvaltalainen yhteistyökumppani (eli se salainen 'suuri firma') on mukana tuotteen kaupallistamisessa myös ulkomailla. Siviiliteollisuudelle tarkoitetun E-Cat:in sertifikaatti on jo järjestyksessä ja laite lähes valmis toimitettavaksi. Hot Cat:in osalta lupa-asia on myös pitkällä ja prototyyppi on parhaillaan testeissä.

Jatketaanpa vielä aiheen vierestä: Genevessä järjestetään 10.-14. huhtikuuta 2013 Kansainväliset keksintömessut ja Turkin valtion patenttitoimisto on kutsunut M. Yildizin mukaan esittelemään patentoitua magneettimoottoriaan, josta näilläkin sivuilla on aiemmin puhuttu. Saas nähdä... siihen mennessä sen pitäisi jo olla yliopistonkin testaama Ainakin Geneveen tarkoitetun esitteen teksti on uskomaton! Mistähän tässä on kysymys? Ei kai tyhjästä saa energiaa? Toisaalta nykyisten kvanttifysiikan teorioiden mukaan tyhjiössä on aina energiaa... tai sitten moottoriin on kätketty esim. 100 kpl pieniä 9V paristoja/akkuja jolloin voitaisiin saada tunniksi lähes yhden kilowatin teho.

22.2.2013:
Ruotsin puolustusvoimien materiaaliosasto on yrittänyt toistaa nikkeli-vety-kylmäfuusiota heikoin tuloksin. He ovat kyselleet ohjeita Andrea Rossilta ja Francesco Piantellilta. Rossi ei ollut paljastanut salaista katalysaattoriaan, mutta oli kertonut, että ilmiö saadaan näkymään ilman katalysaattoriakin jonkin verran, jos paine on vähintään 200 baaria ja lämpötila 500 astetta. Piantellin mukaan katalysaattoria ei tarvita sillä salaisuus piilee nikkelin oikeassa käsittelyssä. Minkäänlaista säteilyä tai merkittävää määrää ylimääräistä lämmöntuottoa ei havaittu näissä vielä alustavissa kokeissa.

10.2.2013:
Hot Cat -yksiköiden valmistus on nyt organisoitu ja ulkoistettu niin, että niitä voidaan tarvittaessa valmistaa tuhansia päivässä. Yhden 10 kW yksikön valmistus vie automatisoinnin käyttöönoton jälkeen tunnin. Nyt siihen kuluu vielä 5 henkilötyötuntia.

8.2.2013:
Testiraportti näyttää uusintatestien takia siirtyvän maalis-huhtikuulle, jolloin myös Hot Cat -voimalan toimituksen tulisi tapahtua.

4.2.2013:
Rossin mielestä helmi-maaliskuu 2013 testiraportteineen ja voimalan toimittamisineen merkitsee vihdoin E-Cat-kylmäfuusiotekniikan läpimurtoa. Hot Cat -sähköntuotanto on tällä hetkellä päällimmäinen asia kehitystyössä.

1.2.2013:
Rossi on tarkentanut tilannetta tuotannon osalta ja kertoo, että heidän tehtaansa (E-Cat ja Hot Cat -tuotantoa) ovat USA:ssa. Heillä on T&K-keskus Italiassa (Ferrara), jossa myös valmistetaan prototyyppejä. Ruotsiin ollaan ohjelmoimassa tuotantokeskusta.

30.1.2013:
Vaikka vaikuttaa hiljaiselta, Rossi kertoo, että E-Cat-voimaloiden rakentaminen on kiivaampaa kuin koskaan ja että E-Cat iskee pian markkinoille. Riippumatta puolueettomien mittausten tuloksista ne julkaistaan. Rossi ehdottaa palstallaan hyväntekeväisyysjamien järjestämistä maaliskuussa ja lupaa tulla soittamaan jos kyseessä on jazz.

20.1.2013:
[Päivitetty, lisätty linkit] Vaihteeksi aiheen ulkopuolelta: Turkkilainen Muammer Yildiz on kehitellyt 33 vuotta magneettimoottoria joka pyörii itsestään ja antaa hevosvoimakaupalla tehoja ulos. Jokainen vähänkin fysiikan perusteita opiskellut 'tietää', että energiaa ei voi syntyä tyhjästä, mutta silti tämä moottori on nyt menossa yliopiston testeihin validoitavaksi koska se näyttää kaikesta huolimatta toimivan. Kannattaa ehkä seurata asiaa: PESWiki, Facebook, Twitter, YouTube.

18.1.2013:

[päivitetty 2] Francesco Piantelli on saanut 16.1.2013 eurooppalaisen patentin (EP2368252B1 / European Patent Office) kehittämälleen prosessille, jossa saadaan energiaa nikkelin ja vedyn välisistä ydinreaktioista. Tämä antaa huomattavaa lisäpotkua kylmäfuusion uskottavuudelle. Patenttihakemus on jätetty jo 24.11.2009. Piantelli työskenteli tuohon aikaan Sergio Focardin kanssa menetelmää kehittäessään. Muistetaan varmaan, että Focardi oli Rossin apuna kun ensimmäinen E-Cat oli työn alla. - Silti Rossi sanoo, että tähän mennessä mikään julki tulleista patenteista ei selitä sitä miten E-Cat toimii. Hän sanoo myös aiemmin testanneensa noita menetelmiä, mutta todenneensa ne sellaisenaan käyttökelvottomiksi.

Puolueettomat Hot Cat -testajat palasivat tällä viikolla Miamiin tekemään vielä tarkistusmittauksia joten raportin julkistus saattaa viipyä. Rossi kertoo lisäksi, että E-Cat ja Hot Cat -reaktoreja (á 10 kW) on tehty jo noin tuhat kappaletta ja voimaloita on rakenteilla. Aivan pian päästään myös testaamaan sähkön generointia (Carnot cycle + höyryturbiini).

Defkalion on ilmoittanut yhteistyöstä italiailasen yrityksen (MOSE s.r.l.) kanssa eivätkä he usko saavansa tuotettaan markkinoille kovin pian.


15.1.2013:

[Päivitetty] Rossi kertoi lisää puolueettomista Hot Cat -testeistä. Ne tehtiin tieteellisistä tarkoitusperistä eikä niistä maksettu kenellekään. Testausryhmä tuli Euroopasta ja heillä on lupa julkaista tulokset missä ja milloin haluavat tuloksista riippumatta. Mittausten aikana reaktori oli puhtaassa tilassa kokonaan heidän käytettävissään ilman aikarajoitusta ja sähkölaitteet täysin heidän hallinnassaan.

Keskustelupalstoilla on havaittavissa väsymystä kylmäfuusion seuraamiseen kun isompia uutisia ei kuulu. Odotellaan vain kylmäfuusion läpimurtoa joka voisi olla vaikka markkinoille ilmestyvä tuote tai puolueettomat testitulokset luotettavista tunnetuista lähteistä. Kohta kaksi ja puoli vuotta on kulunut Rossin keksinnön ensiesittelystä Bolognassa. Defkalion on myöskin ollut pitkään hiljaa.

14.1.2013:
Rossin tavoite on tällä hetkellä saada Hot Cat sähköntuotantoon teholla 500-1000 kW perinteisellä turbiinitekniikalla niin pian kuin mahdollista. Lisäksi monia muita tekniikoita tutkitaan. On mm. tullut tarjous Green Turbine -firmalta heidän pienestä 1.5 kW generaattoristaan, joka tuottaa hukkalämmöstä sähköä. - Joulukuussa 2012 suoritetuista puolueettomista Hot Cat -testeistä ei ole kuulunut vielä mitään eikä Rossillakaan ole tietoa milloin ja missä ne julkaistaan, mutta innokkaana hänkin niitä kuulemma odottelee samalla kun työskentelee 16 tuntia päivässä päästäkseen tavoitteisiinsa.

3.1.2013:
Andrea Rossi kehittelee nyt sähkön generointia reaktorissaan ilman, että ensin pitäisi synnyttää lämpöä. Liikkuvia varattuja hiukkasia voidaan reaktorissa suoraan muuntaa sähkövirraksi. - Lisäksi Rossi kertoo, että hänen 1 MW konttivoimalansa Bolognassa (Ruotsin TV:ssä juuri nähty) on yhä se sama, joka esiteltiin syksyllä 2011 ja militääriasiakkaalle toimitetut voimalat olivat eri yksilöitä. Sitä on käytetty tutkimus- ja kehitystyöhön koko ajan. Siihen on vieläkin tekeillä muutoksia ja se on menossa asiakkaalle maaliskuussa 2013.

30.12.2012:
[Päivitetty] Nikkeli-vety-kylmäfuusioon liittyvä maailmanlaajuinen patenttihakemus (WIPO) on tullut julkiseksi. Patenttia hakee henkilö nimeltä Han H. NEE
(Target Technology International LLC, Irvine California, USA). Firman toimiala on magneettiset/optiset tallentimet. Keksijän nimi on tuntematon kylmäfuusioon liittyvissä asioissa. Hakemus kuvaa nikkelijauheen valmistamista vetyä vastaanottavaan muotoon ja on nimeltään: Nickel Alloys for Hydrogen Storage and the Generation of Energy Therefrom. Patenttihakemuksen mukaan lämpöenergiaa saadaan syntymään nikkelin kiderakenteen värähtelyn avulla (phonon).

27.12.2012:
Steven Krivit iskee jälleen. Hän kertoo nettisivuillaan, että Ruotsin TV on saatu huijatuksi esittämään ohjelma Andrea Rossin kylmäfuusiosta ja ohjelmassa haastatellut ruotsalaiset tiedemiehet Hanno Essén ja Sven Kullander on harhautettu uskomaan Rossin mittautuloksia. Krivit suorastaan syyttää heitä epätieteellisyydestä.

21.12.2012:
Rossi ei saanutkaan lupaa julkaista jouluksi kuvia Hot Cat -testeistä. Ne saataneen vasta puolueettomien testitulosten (viimeinkin?) yhteydessä helmikuun alussa.

20.12.2012:
Eläkkeellä oleva Bolognan yliopiston professori Christos Stremmenos kertoo, että hän jo vuonna 1990 tutki toisen professorin Sergio Focardin kanssa kylmäfuusiota. He totesivat tuolloin ilmiön olemassaolon. Vuonna 2009 Focardi kertoi hänelle saavuttaneensa hyviä tuloksia Andrea Rossin kanssa katalysaattoriaineen avulla nikkeli-vety-kylmäfuusiossa. Stremmenos oli toiminut tuolloin luennoitsijana myös Ateenan yliopistossa ja yritti järjestää yhteistyökumppania Rossille Kreikkaan maan hallituksen tukemana. Homma kariutui lyhyen yhteistyöjakson jälkeen, mutta johti Defkalionin perustamiseen. Nyt Stremmenos sanoo olevansa varma, että sinnikkäiden kokeilijoiden ansiosta muutaman vuoden päästä öljyä käytetään etupäässä enää muovien yms. raaka-aineena.

17.12.2012:
Ruotsin TV (svt2) on tänään kertonut kylmäfuusiosta nettisivullaan ja ohjelmassa Vetenskapens värld (ohjelman kylmäfuusio-osuus tässä). Vattenfall näyttää olleen mukana [korjaus:] Zürichin-kokouksessa 8.-9.9.2012 selvittämässä olisiko Hot Cat vaihtoehto nykyiselle ydinvoimalle. He tuntuvat ottavan asian vakavasti.

15.12.2012:
Ensi viikoksi on luvassa kuvia Hot Cat -testeistä, jotka suoritettiin lämpökaapissa. Varsinaiset tulokset saataneen tieteelliseen julkaisuun helmikuun alussa. Lisäksi on selvinnyt, että Leonardo Corporation on myynyt yhteistyökumppanilleen keksintönsä eli kaiken Hot Cat -tietämyksen. [Päivitys 20.12.2012:] Rossin asema on nykyisin johtava tutkija (Chief Scientist).

14.12.2012: [Päivitetty]
Tilannekatsaus: 'Viralliset' Hot Cat -testit ovat valmistumassa ja tulokset raportoidaan ja julkaistaan vertaisarvioinnin jälkeen, arviolta tammikuun lopulla tai helmikuun alussa. - Aivan lähipäivinä on odotettavissa tuloksia Celanin kylmäfuusiolaitteen kopion onnistuneista mittauksista (STMicrolectronics / MFMP). - Rossi vahvistaa, että hänen USA:laisella yhteistyökumppanillaan on käytettävissään tieto hänen patenttihakemuksistaan (he myös avustavat siinä), tutkimustuloksistaan ja katalysaattorista(!).

13.12.2012:
MFMP (Martin Fleischmann Memorial Project) näyttäisi olevan onnistumassa toistamaan Celanin kylmäfuusiokokeen. Etelä-Ranskassa oleva laite antaa mittaustuloksia suoraan nettiin (kts. Cell #2). Sisään menee 48 W ja ulos tulee 48 W + n. 5 W.

12.12.2012: [Päivitetty: Linkki ohjelmaan.]
Ruotsin TV (svt2) esittää maanantaina 17.12. ohjelman Vetenskapens värld, jossa kerrotaan kylmäfuusiosta ja haastatellaan Andrea Rossia. Haastattelu on luultavasti tehty Pordenonen konferenssissa 12.10.2012.

11.12.2012:
Hieman aiheen ulkopuolelta: Tälläkin sivulla on kerrottu jonkin verran plasmamoottorista, jota on luvattu demota joulukuun 11.-13. Power-Gen -messuilla Floridassa. Messutilaa on varatu reippaasti (Inteligentry/PTP Licensing) vaikka ei ole viitteitä siitä, että moottori oikeasti toimisi. Jos se toimii, on energiavallankumous sitä kautta edessä. Saa nähdä millä verukkeella käynnissä olevan moottorin esittely jätetään pois kuvioista.

9.12.2012:

Suuri firma nimeltä STMicroelectronics on pystynyt toistamaan Francesco Celanin kylmäfuusioreaktorin toiminnan ja toteamaan että ylimääräistä energiaa syntyy. Mittaustulokset on tarkoitus julkistaa joulukuun puolivälissä. Kyse on huomattavasti pienemmistä tehomääristä kuin Rossin reaktorissa, mutta kylmäfuusioilmiön varmentaminen on jo sinänsä mielenkiintoinen asia.

Toyotan tutkimuskeskuksen fyysikko Yasuhiro Iwamura on puolestaan pystynyt toistamaan Mitsubishin aiemman kylmäfuusiokokeen, jossa alkuaine muuttuu toiseksi ilman suurienergisen ydinfysiikan käyttöä. Nykytieteelle tällainen tapahtuma on käsittämätön. Kaksi yliopistoa on pystynyt samaan (Osaka ja Iwate).

8.12.2012:
Aikaisemmin Rossi on pyrkinyt tekemään yhteistyötä Bolognan ja Upsalan yliopistojen kanssa, mutta nyt hän keroo, että meneillään on tutkimusyhteistyötä sekä euroopalaisten että USA:laisten yliopistojen kanssa. - Lisäksi hän on vihjannut, että jouluksi saadaan jotain uutta tietoa siitä miten Hot Cat edistyy.
 

30.11.2012:
[Päivitetty 2.12.] Rossi kertoi aiemmin (21.11.) että puolueettomat testit olisi jo tehty. Nyt hän kuitenkin ilmoitti, että testien loppuun saattamisessa oli yllättäviä isoja ongelmia. Ongelmat olivat luonteeltaan teknisiä (luottamuksellisia) ja ne olivat ilmenneet testin aikana, mutta nyt ne on ratkaistu. Vasta kahden viikon kuluttua testit saadaan vietyä loppuun ja raportin valmistelu voi alkaa. Tulosten julkaiseminen kuitenkin riippuu täysin testaajasta. Saattaa hyvinkin siis olla, joulunajankin takia, että tulokset saadaan julkistettua vasta ensi vuoden puolella, jos ne ylipäänsä julkaistaan.

22.11.2012:
[Päivitetty 26.11.] Riippumattomat Hot Cat -testit ovat Rossin mukaan antaneet parempia tuloksia kuin ne joista epävirallisemmin kerrottiin lokakuussa Pordenonessa. Tulokset julkaistaan kunhan ne saadaan vahvistettua (peer reviewed). - Rossin Leonardo Corporation on tällä hetkellä kasaamassa kolmea 1 megawatin voimalaa: E-Cat, Hot Cat ja kaasulla käynnistettävä Hot Cat. Näiden perusteella heidän asiakkaansa päättää, mitä tekniikkaa tullaan jatkossa laajemmalti käyttämään. On mahdollista, että jo kesällä tekniikka on varsinaisessa tuotantokäytössä ja uuden energian buumi käynnistyy syksyllä 2013.
 
18.11.2012:
Rossi-kuulumisia jälleen: Hot Cat -reaktorin lataus 6 kuukauden välein on kuulemma konservatiivinen arvio ja tavoitteena on pitempi latausväli kunhan kokemuksia kertyy. Rossi vahvisti, että koti-E-Cat ei tule markkinoille toistaiseksi. Kuten on jo aiemminkin kerrottu, tarvitaan ensin tarpeeksi kokemuksia teollisuusversioista. Alla mainittu kaasuversio on tulossa kuulemma sille nimeämättömälle globaalille isolle firmalle, jonka kanssa Rossin Leonardo Corporation teki jättisopimuksen äskettäin.

15.11.2012:
Rossin mukaan hänen laboratoriossaan on kovalla tohinalla valmisteilla tällainenkin prototyppi: kaasulla käynnistettävä 1 megawatin Hot Cat joka on kooltaan 1 m x 1 m x 2 m ja painaa noin 1000 kg.

13.11.2012:
MFMP:n ensimmäinen testi ei onnistunut. Siinä ei todennäköisesti päästy riittävän korkeaan lämpötilaan, jotta reaktio olisi lähtenyt käyntiin. Saavutettiin vain 265 astetta. Celanin mukaan reaktio käynnistyy välillä 250-350 astetta. Laitteen kvartsilasinen sylinterikuori päästänee liian paljon lämpöä (IR) ulos. Celani itse käytti borosilikaattilasia. Ylimääräistä energiaa mitattiin vain 2-3 W minkä voi vielä laskea mittausepätarkkuuden piikkiin. Sen sijaan nikkelilankaan ilmeisesti onnistuttiin lataamaan vetyä, sillä sen vastus laski latauksen aikana.

8.11.2012:
Bolognalainen Daniele Passerini, joka on jo pitkään pitänyt E-Cat -aiheista blogia, kertoo että puoluettomat testit on tehty ja myöhässä olevaa raporttia ollaan kasaamassa sellaiseen muotoon, että se soveltuu julkaistavaksi tieteellisessä julkaisussa. Sen pitäisi olla huolellinen ja vedenpitävä selvitys Hot Cat -mittauksista, joissa on käytetty National Instrumentsin laadukkaita mittalaitteita. Kenties tässä kuussa siis saadaan nähdä viralliset mittaustulokset. - Toinen mielenkiintoinen seurattava tällä hetkellä on Martin Fleischmann Memorial Project (MFMP). He ovat saaneet valmiiksi laitteistonsa ja kalibroineet sen. Seuraavaksi he tekevät todellisen testin Celanin nikkelilangalla, joka on ladattu vedyllä. Siis 'virallinen' ja kaikille avoin kylmäfuusion toistaminen (replication) on luvassa pikapuolin.

2.11.2012:
Kylmäfuusion kanssa kilpailevaa tekniikkaa kehittävällä BlackLight Power -nimisellä firmalla on useita patenttihakemuksia, joista yksi tuli juuri julkiseksi. Kuten jo aiemmin on kerrottu, kyseessä on sähköparisto, jossa vesihöyrystä erotettu vety muutetaan matalampienergiseen hydrino-tilaan, jolloin se luovuttaa suuria määriä energiaa hyötysuhteella 5... 10. Toistaiseksi ongelmana on hinta ja vain kymmenien milliwattien teho, mutta etuna on että laite tuottaa suoraan sähköä, eikä vain lämpöä. Tavoitteena on 100 W vielä tänä vuonna eli noin sadasosa Hot Cat -tehosta ja ensi vuonna 1,5 kW eli kymmenesosa Rossin lukemista.

30.10.2012:

Italialainen firma Prometeon SRL on juuri avannut nettisivunsa. Heillä on tällä hetkellä myynnissä 1 MW E-Cat (120 °C) ja 1 MW Gas Cat, tulossa seuraavaksi Hot Cat (600 °C) ja myöhemmin itsenäisesti sähköä tuottava E-Cat sekä lämpöä+sähköä tuottava malli. Kaikki on tarkoitettu teollisuuskäyttöön.

Rossin viimeviikkoinen vihjailu Leonardo Corporationin suuresta edistysaskeleesta on selvinnyt: Äskeisten hyvien mittaustulosten ansiosta he ovat tehneet sopimuksen Hot Cat -reaktoreiden asentamisesta suureen voimalaan. Valmistus tapahtuu USA:ssa. Kyseessä on siviilisovellus, joka olisi käytössä jo helmikuussa 2013. Lisää tietoa on luvassa vasta kun voimala on toiminut jonkin aikaa, ettei kukaan pääse lyömään kapuloita rattaisiin. Valikoidut henkilöt pääsevät tutustumaan siihen.

On jokseenkin outoa, etteivät mediat ole juurikaan raportoineet näistä asioista. Ilmeisesti 'maryyugo' ja Steven B Krivit ovat onnistuneet leimaamaan kylmäfuusion humpuukiksi kaikilla mahdollisilla palstoilla joissa keskustelua käydään (esimerkiksi Scientific American, Network World ja Popular Science). Toivottavasti he kantavat vastuun jarrutuksensa vaikutuksista mm. ilmastoon. Perinteisten voimaloiden pystyttäminen jatkuu kun paremmastakaan ei ole tietoa.

26.10.2012:
Rossi kertoo, että höyryturbiiniin perustuva Hot Cat -sähkövoimala edistyy hyvin ja arvioi, että 1 MW voimala tulee sisältämään 72 Hot Cat -reaktoria noin 1 m x 1 m tilassa.

23.10.2012:
[Päivitetty] Kuuluisa ja perinteikäs tiedelehti Popular Science julkaisi pitkän tarinan Andrea Rossista pari päivää sitten. Nyt se on myös luettavissa netissä. Ihan viimeiset tapahtumat eivät ole ehtineet mukaan. Juttu on suhteellisen positiivinen ja lienee aika totuudenmukainenkin. Sen sijaan lukijoiden kommenteissa kylmäfuusion ja varsinkin Rossin pahimmat teilaajat ('maryyugo' ja Steven B Krivit) kehuvat toisiaan ja tyrmäävät koko lehtiartikkelin. - Rossi on luvannut lähiaikoina suuria uutisia ja kertoo, että hänen yhtiönsä Leonardo Corp. ei ole enää entisensä ensi viikon jälkeen ja että uusimpien testien ansiosta pitäisi myös laitteiden markkinoille tulon nopeutua.

21.10.2012:
Nettijulkaisu Forbes kirjoittaa, että Defkalion on äskettäin julkaissut raportin testeistään (yhteenveto), jossa oli mukanaulkopuolinen asiantuntija Michael A. Nelson, joka on työskennellyt NASA:lla 30 vuotta. Hän ei kuitenkaan edustanut NASA:a vaan järjestöä The Free Energy Foundation. Hänen mukaansa tulokset olivat lupaavia mutta tarkempia jatkotutukimuksia tarvitaan. Testeissä energian tuotto kävi ilmi ja sitä voitiin ohjata tarpeen mukaan. Hyötysuhde oli yli 3.

17.10.2012:
Tilanne: 1) Odotetaan Rossin lupaamia tuloksia puolueettomista testeistä. Nämä vahvistaisivat Rossin Pordenonessa esittämät lukemat virallisemminkin. 2) Defkalion: hiljaista 3) Martin Fleischmann Memorial Project: Celanin laitteen rakentaminen edistyy.


12.10.2012
:
Rossi
                    and Hot Cat
Tässä se nyt sitten on: Hot Cat. Pordenone, Italia.

Perjantai-iltana klo 15-18 CET pidettiin Italiassa Pordenonessa konferenssi,
jossa saatiin Rossilta uutta tietoa Hot Cat -testeistä. Hänen raporttinsa julkistettiin jo klo 14 EET jälkeen:

Hot Cat -testi kesti 328 h. Siitä 118 h laite toimi 'omin voimin' (ssm) ja lopun aikaa syötettiin sähkötehoa maksimissan 5 kW teholla. Syötetty teho oli keskimäärän 2.4 kW. Energiaa kului kokonaisuudessan 278 kWh mutta Hot Cat antoi ulos kaikkiaan 3 268 kWh. Hyötysuhde oli siis melkein 12 eli noin tuplasti aiempiin arvioihin nähden (ssm:n ansioista). Tehotiheys (latauksen painosta 20 g laskettuna): 163.4 MW/kg, eli parempi kuin uraanilla! Tässä Rossin omassa raportissa oli aluksi kirjoitusvirhe ja ensimmäisen korjauksen jälkeen tuli vielä toinen. Oltiin vielä lukemissa COP = noin 12. Virallisempia riippumattomia tuloksia Rossi lupaili lähiaikoina.

Pordenonen loppukeskusteluun valitut tohtorit Ricardo Sabbatini (SISSA Trieste) ja Salvatore Majorana (IIT) peruivat osallistumisensa. Ilmeisesti he pelkäsivät uransa puolesta eivätkä sen vuoksi halunneet ryvettyä ja leimautua kylmäfuusion kannattajiksi keskustelemalla julkisesti aiheesta.


6.10.2012:


Andrea Rossi vaikuuttaa kiireiseltä, sillä hän ei ole kolmeen päivään vastaillut kysymyksiin foorumillaan mikä ei ole hänen tapaistaan. Ihan äsken kuitenkin pariin kysymykseen lyhyesti. Ehkä Hot Cat -testit vievät kaiken ajan, sillä ensi perjantaina Italiassa järjestettävään kokoukseen olisi hyvä olla materiaalia. Paikalle on kutsuttu italialaisia vaikuttajia ja nimekkäitä tutkijoita, jotka pitäisi saada vakuuttuneeksi uudesta mullistavasta tekniikasta.

E
lokuussa kuolleen kylmäfuusiopioneerin muistolle äskettäin perustettu Martin Fleischmann Memorial Project (MFMP) pyrkii kiistattomästi osoittamaan, että kylmäfuusio ('New Fire') toimii ja on hyödyllinen - aluksi toistamalla muiden onnistuneita kokeita (Celanin laite), myöhemmin tekemällä jotain järeämpää yleisen mielenkiinnon herättämiseksi. Heillä on nyt nettisivut ja blogi.

3.10.2012:
E-Cat aiheinen konferenssi järjestetään Pohjois-Italiassa (Pordenone) 12 lokakuuta 2012 (ohjelma).Rossi esittää siellä kolmansien osapuolten Hot Cat -mittaustuloksia jos vielä kesken olevat testit tuloksineen saadaan valmiiksi siihen mennessä.

30.9.2012:


Defkalion on nyt muuttanut Vancouveriin ja luvannut paikallisen yläasteen fysiikankurssilaisille tutustumiskäynnin laboratorioonsa heidän sitä kysyttyä. Kyseinen luokka on kokoamassa italialaisen Ugo Abundon julkistamaa Athanor-kylmäfuusiolaitetta ja senkin vuoksi kiinnostunut aiheesta.

Rossi päivittelee, että ne jotka tähän asti ovat väittäneet, että E-Cat on huijausta eikä toimi, ovat nyt vaihtaneet äänilajia ja siirtyneet moittimaan, että E-Cat ja Hot Cat säteilevät vaarallisesti, mikä Rossin mittausten mukaan ei pidä paikkaansa. Tämä käytännössä merkitsee sitä, että he nyt tunnustavatkin ydinreaktion tapahtuvaksi.

25.9.2012:

Defkalion kertoo foorumillaan, että tunnetut kansainväliset laboratoriot ovat suorittaneet Kreikassa heidän Hyperion-reaktorinsa (versio R5) testaamista maaliskuusta syyskuuhun. Defkalion kertoo lähiviikkoina, mistä julkaisuista tulokset ovat luettavissa. Seuraavat testit tehdäänkin sitten jo Vancouverissa Kanadassa jonne firma on muuttamassa.
 
Rossi-uutisia: Hot Cat -kehitystyö Miamissa sujuu loistavasti ja kolmansien osapuolten mittaustuloksia on taas luvassa. Hot Cat ei ole enää avoin keskeltä (kuten kuvassa alempana tällä sivulla) vaan umpinainen lieriö joka luovuttaa lämpöä ulkopinnalta. Sähkön tuottaminenkin kuulemma pitäisi näillä eväillä onnistua, mikä olisikin suuri uutinen.

24.9.2012:
Tilanteen kertausta: 1 MW:n E-Cat on ollut myynnissä jo jonkin aikaa. Yksi on toimitettu ja toinen toimitetaan lähiaikoina Pohjois-Italiaan. Lokakuun aikana pitäisi tulla tuloksia E-Cat ja Hot Cat -testauksesta kolmansilta osapuolilta. Hot Cat -kehitystyö on meneillään, parannuksia siihen on saatu aikaan ja sähkön generointia ilmeisesti testataan. Kotikäyttöön tarkoitettu E-Cat tullee markkinoille 2013 puoliväissä kuten aiemmin on kerrottu.

20.9.2012:
Defkalionista ei ole kuulunut mitään järisyttävää viime aikoina. Rossi sen sijaan on tekemässä huomenna Hot Cat -koetta, jossa on kyse sähkön tuottamisesta. Jos kaikki menee yhtä hyvin kuin tähän asti, on hänen mukaansa suuri edistysaskel saavutettu. - Tänään julkistetaan elokuva The Believers, joka kertoo kylmäfuusiosta (Trailer 1, Trailer 2). Ensi-ilta on 16. lokakuuta klo 8:00 (Chicago International Film Festival).

19.9.2012:
Zürichin konferenssissa 8.-9.9.2012 puhuessaan Rossi kertoi, että aiemmin heidän kokeillessaan suuria hyötysuhteita (COP = 200) he havaitsivat jossain vaiheessa neutronisäteilyä. Tämä on kaikkein vaarallisinta säteilyä ja sitä tulee välttää kaikin keinoin. Ilmeisesti tästä syystä nyt hyötysuhde pidetään turvallisessa arvossa 6. 

14.9.2012:
Rossin 1 megawatin voimalalle (ei siis Hot Cat vaan aikasempi vettä höyrystävä E-Cat) on myönnetty virallinen eurooppolainen turvahyväkyntä teollisuuskäyttöön. Testit on tehnyt SGS Italiassa. Tässä SGS:n myöntämä todistus. Kyseessä siis lienee suurella todennäköisyydellä todellinen toimiva laite.

11.9.2012:
Nyt mayojen kalenterin viimeisenä vuotena ja syyskuun yhdentenätoista päivänä voisi alkaa vaikuttaa siltä että 3.8.2012 (alla) esitetyistä vaihtoehdoista ensimmäinen on todennäköisempi samalla kun ruotsalaisetkin ovat luopumassa leikistä. Tämä on kyllä aikamoinen sekasotku konferensseineen (raportti) päivineen. Eiköhän palata asiaan vasta kun pöly on kunnolla laskeutunut ja on jotain todella konkreettista kerrottavaa. Rossi tuntuu nyt ottavan auliisti vastaan asiantuntijoiden ohjeita mittausasioissa. Ehkä julkisuus ja käytettyjen mittausmenetelmien kritiikki ovat lopulta hyväksi ja saadaan asiat varmistettua suuntaan tai toiseen.

10.9.2012:
Alkoiko Rossin alamäki? Hydro Fusion Ltd., E-Cat-tuotteiden englantilais-ruotsalainen markkinoija, ilmoittaa tiedotteessaan, että he ovat osallistuneet riippumattomaan Hot Cat -testiin Bolognassa 6. syyskuuta. He kertovat, että vielä kesken olevien testien perusteella he voivat jo sanoa, että heinä- ja elokuussa Rossin esittämiä Hot Cat -mittaustuloksia ei ole voitu toistaa. Näin ollen he eivät voi vahvistaa laitteen toimivuutta eivätkä osallistuneet Zürichin konferenssiin. Ongelmana on ollut, että Hot Catin sisään menevä sähköteho on nyt mitattu paremmin (True RMS -arvo) kuin aiemmissa Rossin tekemissä testeissä ja saatukin sisäänmenoteholle 2-3 kertaa suurempia arvoja, jolloin ylimääräistä lämpötehoa ei syntyisi ollenkaan. Onko kaikessa ollutkin vain kyse siitä, että Rossi ei ole osannut mitata oikein sähkötehoa? - Konferenssi ei siis näyttäisi olleen energiavallankumouksen alkusoitto. Rossin luotettavuus on pohjalukemissa.

9.9.2012:
Rossin eilisessä esityksessä (video 1,5 tuntia) Zürichissä ei ollut positiivisia yllätyksiä. Hyötysuhde (COP) näytti mittauksissa olleen vain reilut 2 vaikka Rossi on kertonut että se on 6. Hänen mukaansa tarvitaan vielä paljon tukimus- ja kehitystyötä ennen kuin kaupallinen tuote on valmis.

7.9.2012:

E-Cat Deutschland aikoo streamata videona Rossin järjestämän konferenssin Zürichissä lauantaina ja sunnuntaina (8.-9.9.2012). Tästä ja tästä voi katsoa. Ohjelmatiedot ovat tässä (CET eli Keski-Euroopan aikaa).

5.9.2012:
Perätön viesti netissä kertoi E-Cat:in saaneen jo hyväksynnän Euroopassa. Rossi arveli, että joku on kyhännyt artikkelin vahingoittamistarkoituksessa ja että kaikki hyväksynnät ovat vielä kesken. Iso osa hyväksyntätesteistä lienee kuitenkin jo suoritettu hyvin tuloksin.

29.8.2012:
[PÄIVITETTY 3.9.2012:] Rossin tarinat sen kuin paranevat: Nyt hän kertoo tekeillä olevan yhden megawatin (1 MW) Hot Cat reaktori, joka on sylinterin muotoinen, pituus 0.4 m ja halkaisija 1.2 m! Tämä reaktori (tai 'voimala') sisältää 100 kpl pienempiä sylinterin muotoisia Hot Cat reaktoreita, joissa jokaisessa on kuumaa pinta-alaa noin 1200 cm^2. Tätä ratkaisua on tarkoitus käyttää ensisijaisesti sähkön tuottamisessa. Rossin laskelmien mukaan tällaisen 1 MW "hunajakennoreaktorin" voisi teoriassa pienentää jopa kokoon 0.4 m x 0.8 m (pituus x halkaisija). Siis kuljetuskonttia ei kohta enää välttämättä tarvita.

26.8.2012:

[PÄIVITETTY 5.9.2012:] Tällä hetkellä tilanne on seuraava: 1) 10 kW E-Cat ja Hot Cat menevät yliopiston (ei luultavastikuitenkaan Bolognan) testattaviksi perinpohjaisesti ja tulokset julkistetaan lokakuun aikana. 2) Lisäksi teollisuusversion hyväksyntään liittyvät turvallisuustestit on saatu valmiiksi.Kyseessä on aikaisempi matalamman läpötilan E-Cat versio. Hot Cat hyväksyntätestit ovat vielä kesken. Syyskuun 9. Zürichissä saadaan kuulla näistä hyväksyntätesteistä, jotka tehtiin 16.7. ja 6.8.. Vaikka testejä on tehty, yhtään lopullista ja virallista hyväksyntää ei ilmeisesti ole saatu. Zürichissä paikalla olevat tiedetoimittajat saavat halutessaan raportoida tahollaan testien tuloksista. Rossi laittaa ne jakeluun omille JONP-sivuilleen. Hyväksyntätesteissä oli mukana 6 professoria kahdesta yliopistosta.3) Näiden testien jälkeen on luvassa vielä 'pikapuolin' kolmannen osapuolen tekemä validointitesti, josta tehdään video jaeltavaksi.

24.8.2012:
Kylmäfuusioalan veteraani tohtori Edmund Storms on kehittänyt teoriaa siitä miten reaktio tapahtuu vedyn isotoopeille aineen (nikkeli) halkeamissa eikä niinkään aineen kiderakenteen sisällä. Teoria on ainakin toistaiseksi yhteensopiva havaintojen kanssa eikä se ole ristiriidassa nykyisten fysiikanlakien kanssa. Ruby Caratin selkeässä videohaastattelussa Storms selvittää asiaa perinpohjin. Lisämittauksia kuitenkin vielä tarvitaan ja jotkin teorian ennustamat ilmiöt ovat vielä toteamatta ja osa on vielä selvittämättäkin.

23.8.2012:

Rossi valittelee, että voimaloiden rakentaminen juuri sellaisiksi kuin heidän asiaakkaansa haluavat ei ole helppo juttu.

19.8.2012:
Rossin firma on päättänyt, että he rajoittuvat toistaiseksi 1 megawatin voimaloihin ja siirtyvät pienempitehoisiin laitteisiin vasta kun patentit on saatu varmistettua koska näyttää siltä, että kopioita olisi tulossa markkinoille välittömästi halpojen E-Catien ollessa saatavilla. Rossin mielestä kaikki muut näyttäisivät olevan 'valovuosia' jäljessä E-Catia, kunhan vain eivät pääse kopioimaan sitä.

15.8.2012:
Sarjassamme Rossi sanoo: 1) 8. (tai 10.) syyskuuta Hot Cat -mittaustulokset julkistetaan ja ne ovat lisäksi luettavissa tiedejulkaisuista (scientific magazines). 2) Seuraava suuri askel tehdään Ruotsin Siemensin T&K-yksikön kanssa. 3) Hot Cat -reaktori on sovellettavissa kaikentyyppisiin olemassaoleviin voimaloihin.

14.8.2012:
Parhaillaan menossa olevassa kylmäfuusioalan konferenssissa ICCF-17:ssä Koreassa on aika vähän uusia kasvoja, kuten lehdistöäkään, paikalla. Defkalion ei raportoinut keväisiä mittauksia ja heidän esitelmästään on voinut päätellä että he saattavat olla jopa vuoden myöhässä Rossia, sikäli kun Rossin kertomukset pitävät paikkansa. Celanin 20 W demo sen sijaan toimii paikan päällä kuten jo viikko sitten NI Week 2012-tapahtumassakin USA:ssa. - Miten toimii Rossin 10 000 W? Se saattaa osin selvitä syyskuun 8. Zürichissä..

11.8.2012:
Tässä kuvassa on Rossin Hot Cat. Ominaisuudet testissä: lämpötila
noin 1000 °C, tehontarve 3.56 kW (50% ajasta?), teho ulos 13.39 kW. Rossi ainakin on myöntänyt kuvan aitouden. Tarkempaa tietoa täällä

10.8.2012:

Nyt Rossi sanoo onnistuneensa siinä mistä 1.8.2012 häneltä JONP-keskustelupalstalla kyselin: reaktroria voidaan käyttää sähkön sijasta lämpöenergialla, jonka saa joko toisesta E-Catista tai vaikka nestekaasuliekistä. Toivottavasti tämä ei ole vain 'Rossi sanoo'.

Mielenkiintoinen syksy on tulossa puhtaan energian alalla sillä toimivaa plasmamoottoria eli jalokaasumoottoria on luvattu esitellä messuilla loppuvuonna, mutta se onkin jo vähän toinen juttu vaikkakin samatapaisista fysikaalisista ilmiöistä saattaa olla kyse kuin kylmäfuusiossa...

9.8.2012:

Rossi on siirtynyt kehittämään sähkön tuottamista E-Catilla yhteistyössä Ruotsin Siemensin T&K-yksikön kanssa ja lupaa tuloksia 'pian'.

[PÄIVITETTY:] Tänään oli NIWeek2012-tapahtumassa (Austin, Texas) Defkalionin esitys, jossa kerrottiin, että tuotekehitysvaihe on takana ja Hyperion-tuotteita on tarkoitus alkaa valmistaa monissa yrityksissä yhteensä 79 maassa. Lisäksi kerrottiin yksityiskohtaisessti kuinka reaktio on saatu aikaan ja toivottiin lisää yhteistyötä tutkimuslaitosten kanssa, jotta myös teoria saataisiin joskus selville. Reaktorin teho on 5-8 kW hyötysuhteella 8-22 ja energian hinnaksi on laskettu alle puoli senttiä per kWh. Tekniikka on hieman erilaista kuin Rossilla, mm. sytytystulppia tarvitaan atomaarisen vedyn synnyttämiseen (10 kipinää per minuutti).

Defkalion on siirtämässä toimintojaan Vancouveriin Kanadaan,Zürichiin Sveitsiin (T&K) ja Melbourneen Australiaan. Vuoden loppuun mennessä pitäisi toiminta olla siinä kunnossa, että tuotteita (proto?) on saatavilla. Sadasta maailman suurimmasta yrityksestä puolet on ollut keskusteluissa Defkalionin kanssa siitä miten he voisivat hyödyntää Hyperionia. - Defkalionin keskustelufoorumi avataan uudestaan 20. elokuuta.

8.8.2012:

E-Cat-laitteiden hyväksyntätilanne vaikuttaa nyt hienolta, kotikäyttöä lukuunottamatta. Hot Cat hyväksyttiin jo 16. heinäkuuta. Eilen 1200 asteen E-Cat testattiin serifiointia varten ja tulokset olivat samat kuin edellisessä testissä (16. heinäkuuta). Kaikkien versioiden teho pidetään 10 kilowatissa todennäköisesti turvallisuussyistä. Riippumaton testiraportti luvattiin julkaista 'pian'.

Tällä viikolla National Instruments (NI) järjesti NIWeek-näyttelyssään (Austin, Texas) demon, jossa italialainen Francesco Celani esitteli nikkeli-vety-kylmäfuusiota, joka tuottaa 10...22 W lämpötehoa ja jossa on lisäksi pystytty havaitsemaan säteilyä röntgen- ja gammasäteiden alueella mitattavia määriä lämpötilan nousun hetkellä (todiste ydinreaktiosta!). Myös raportti julkaistiin.

7.8.2012:
Rossi on antanut ymmärtää, että luvan saaminen kotikäyttöön edellyttää, että E-Cat on riittävän laajasti teollisuuskäytössä niin että kokemusta sen toiminnasta on tarpeeksi. Tämä viivästyttäisi markkinoilletuloa vähintään vuoden 2013 puoliväliin. Teollisuuskäyttöön lupa-asiat sen sijaan näyttäisivät jo olevan kunnossa ja Rossin seuraava tavoite on 1200 astetta! Nikkelijauhe sulaa reilussa 1400 asteessa, joten aletaan olla maksimilämpötilassa.

6.8.2012:
Toinen kylmäfuusioilmiön ensimmäisistä löytäjistä ja julkituojista, Martin Fleischmann kuoli kolme päivää sitten 85 vuoden ikäisenä. Valtamedioissa ei ole asiaa juurikaan noteerattu. Yhdessä Stanley Ponsin kanssa vuonna 1989 hän esitteli mittaustuloksiaan (yhä) selittämättömästä ilmiöstä, joka tiedepiireissä pian leimattiin roskaksi. Hieman myöhemmin, näiden havaintojen innoittamina,  vastaavanlaisia tuloksia onnistuivat saamaan aikaan muutkin, aluksi satunnaisesti, mutta asiasta vaiettiin pitkään.

3.8.2012:
Aika pitkään tuntuu kestävän ennen kuin selvyys kylmäfuusiosta saadaan (jo 23 vuotta mennyt). Luulisi, että pian aletaan olla loppusuoralla ja viimeistään lokakuussa Rossia viedään joko kahleissa tai sitten laakeriseppele päässä kunniasaatossa Nobel-palkintoa vastaanottamaan.

31.7.2012:

[PÄIVITETTY 1.8.2012:] Nyt vaihteeksi vähän isompi uutinen: E-Cat -tekniikkaa ja sen mahdollisuuksia esitellään laajasti 8.-9. syyskuuta Zürichissä Sveitsissä järjestettävässä konferensissa nimeltä “Energy Change with E-Cat Technology”. Konferenssin järjestäjiin tosin kuuluu TransAltec Inc, joka on aiemmin hairahtunut tarjoamaan magnetismiin perustuvia generaattoreita, ikiliikkujia joita ei koskaan saatu toimimaan. Huonoa mainosta E-Catille!

Vanhastaan muistetaan, että lokakuussa on E-Cat -jälleenmyyjien ja lisenssinhaltijoiden julkistus ja heidän yhteinen kokous. Eiköhän kylmäfuusion markkinointi ja tietämyksen leviäminen sen jälkeen jo vähitellen ala jos on alkaakseen.

30.7.2012:
Rossi on antanut ymmärtää, että E-Catin voisi myös pystyä saamaan toimimaan paikassa, jossa ei ole ollenkaan sähköä saatavilla. Ehkä käynnistämiseen voisi käyttää muutakin lämpöä kuin reaktorin sisällä olevalla sähkövastuksella tuotettua. Tarkempaa tietoa ei vielä ole saatavilla.

28.7.2012:
Taas on hetki, jolloin kylmäfuusiorintamalla on vain vähän tapahtumia. Kaikki tuntuvat odottelevan ICCF-17-konferenssia, joka pidetään Koreassa 12.-17.8.2012 ja jota on mainostettu käännekohdaksi kylmäfuusion uudessa tulemisessa. Defkalion pitää siellä näillä näkymin kaksi esitelmää. - Huhujen mukaan Defkalion on muuttamassa Vancouveriin Kanadaan johtuen Kreikan huonosta taloudellisesta tilanteesta.

23.7.2012:
Rossi on vahvistanut muutamia asioita lyhyessä haastattelussa: 1) Hyvin tärkeä Hot Cat -testiraportti julkistetaan syyskuun loppuun mennessä ja siitä mm. selviää, että jopa yli 1000 asteen lämpötiloja voidaan ylläpitää hallitusti. 2) Seuraava yhden megawatin voimala tomitetaan ei-sotilaalliselle asiakkaalle ja asia julkistetaan tämän vuoden aikana. 3) Rossi ei ole ehtinyt vielä testata sähkön tuottamista käytännössä E-Catilla, mutta höyryturbiinin lisäksi on kaavailtu sähkön suoraa generointia lämmöstä (puolijohdetekniikka).   


21.7.2012:

[PÄIVITETTY 23.7.2012:] Rossi ilmeisesti puuhailee parhaillaan kovasti E-Catin kehittämiseksi, sillä tällä viikolla hän sanoo saavuttaneensa hyvin merkittäviä tuloksia (vuoden 2011 lokakuun 1 MW -demoon verrattavia), joista tosin saadaan kuulla tarkemmin vasta syyskuussa.

18.7.2012:


Defkalion
valittelee, että Kreikan huonon taloudellisen tilanteen takia sijoittajien kiinnostus heidän toimintansa rahoittamiseen on heikkoa samoin valtion. He jopa väläyttävät toiminnan siirtämistä johonkin toiseen maahan. Hyviä tarjouksia on tullut Australiasta, Sveitsistä ja Kanadasta.

Rossi kertoi jo jokin aika sitten, että
sertifiointisyistä ainakin aluksi E-Catin kotiversion Ni/H-kasetin vaihto on annettava koulutetulle huoltomiehelle, mikä nostaa käyttökustannuksia (yksi käynti per 6 kk). - Eli pari takaiskua on ilmaantunut.
 

13.7.2012:
Andrea Rossi kertoo, että itsenäisiä tuotantolinjoja, jotka pystyvät valmistamaan kaikkia E-Cat-tuotteita (koti-E-Cat ja teollisuus-E-Cat; kuten Rossi sanoo: E-Cat ja 'Hot Cat') tulee Yhdysvaltoihin sekä Euroopassa Italiaan (Ferraraan 33 km Bolognasta pohjoiseen) ja Ruotsiin. Koti-E-Catien myynti Yhdysvalloissa on tarkoitus hoitaa Home Depot -ketjun kautta.

10.7.2012:

Kaksi asiaa, joita odotellaan on Defkalionin esitys/tilannekatsaus
12.-17. elokuuta pidettävässä ICCF-17-konferenssissa sekä Rossin lupaama mittausraportti hänen uudesta korkean lämpötilan 'solid state' E-Cat-reaktoristaan, jonka julkaisun Rossi on tarkentanut tapahtuvan syyskuun loppuun mennessä.

5.7.2012:

Kylmäfuusion veteraani, Bolognan yliopistosta eläkkeellä oleva professori C. Stremmenos kertoo Rossin keksinnön alkuvaiheista ja siitä kuinka Defkalion petti heidän ja Rossin välisen soimuksen jättämällä sovitut maksut maksamatta. Stremmenos on vakuuttunut Rossin E-Catin toimivuudesta ja on ollut todistamassa sille tehtyjä kalorimetrimittauksia. Sen sijaan Defkalionin tekniikasta hän on sitä mieltä että sen ominaisuuksia on liioiteltu julkisuuteen annetuissa tiedoitteissa.

4.7.2012:


Kymmenen päivän lomatauon aikana on tapahtunut asioita kuten:

Rossilla on tällä hetkellä (25.6.2012) apunaan seitsemän tutkijaa/tiedemiestä E-Catin kehittämisessä eli hän ei ole enää ainakaan 'yhden miehen orkesteri'. Samaan aikaan Rossi kertoi myös, että USA:laiset TV-yhtiöt ovat jo olleet häneen yhteydessä kysellen haastattelua tai katsausta E-Catiin.

Rossi aikoo joidenkin viikkojen päästä julkaista raportin uuden 600°C E-Catin mittaustuloksista.

Defkalion kertoo, että he ovat viimeistelemässä teollista prototyyppiä, joka on tarkoitus vielä tänä vuonna esitellä kaupallisena tuotteena markkinoille. Heidän tekniikkansa tilannetta esitellään elokuussa ICCF-17-konferenssissa Koreassa.

Huhutaan (
1.7.2012), että Rossi on kehittämässä "solid state"-versiota E-Catista (keittolevytyyppinen, ilman vesijäähdytystä), jossa entistä korkeampi lämpötila (1000°C) voitaisiin ylläpitää ilman jäähdytysnestettä. Tämä tarkoittaa samalla myös sitä, että reaktorin ohjaus on täysin hallinnassa ja uudenlaisia sovelluksia tulee heti näköpiiriin kuten sähkögeneraattori ilman liikkuvia osia, tehokas stirling-moottori ja vaikkapa paistolevy! Tämä on ehkä suurin edistysaskel vuoteen!

National Instrumments (NI) kertoi tekevänsä paljon yhteistyötä kylmäfuusion alalla monien tahojen kanssa ja informoineensa EU:takin jo aiheesta. NI myös sponsoroi kylmäfuusiotutkimusta Bolognan yliopistossa.

Sveitsiläinen start-up-yritys LENR Cars on jo suunnittelemassa kylmäfuusiosähköautoa (LENR + Tesla Model S), joka perustuu E-Catiin tai Hyperion-reaktoriin sekä termosähköiseen generaattoriin.


20.6.2012:

Italialainen tunnettu kansanedustaja Domenico Scilipoti järjestää 2. heinäkuuta kylmäfuusioaiheisen seminaarin Palazzo Marinissa Roomassa. Scilipoti haluaa hälventää epäilyja ja vihamielisyyttä, jota Italian politiikkojen lausunnoista on kuvastunut viime aikoina kun kylmäfuusiotutkimusen rahoitusta on käsitelty. Kokous keskittynee Rossin menetelmään ja on tarkoitettu poliitikoille, energia-alan ammattilaisille, lehdistölle ja muille asiasta kiinnostuneille.

16.6.2012:
Gary Wright näyttää perustaneen sivuston, jonka tarkoituksena on estää Andrea Rossin toiminta. Mikähän tässäkin lienee taustalla? Monet Rossiin kohdistuvat syytökset näyttävät tarkoitushakuisilta ja tuntuvat perustuvan Rossin tapaan esittää asioita omalla erkoisella tyylillään ja usein epäloogisesti. Rossihan on kokeilija ja insinööri eikä tiedemies.

14.6.2012:

Francesco Piantelli, jonka tutkimustyön pohjalta Andera Rossi alunperin kehitteli E-Cat-reaktorinsa Sergio Focardin kanssa, on perustamassa yhtiölleen nimeltä Nichenergy tytäryhtiötä, Metalenergy, jonka tarkoituksena on rahoittaa riskisijoittajien varoilla tutkimusta kylmäfuusiolla toimivan generaattorin (101 W - 7 kW) aikaansaamiseksi. Mitään tuotetta ei vielä ole olemassa. Vasta tutkimustyö on menossa sen aikaansaamiseksi.

12.6.2012:

Kuten tällä sivulla on jo jokin aikaa ollut esillä,12.-17. elokuuta pidetään Koreassa
ICCF-17-konferenssi (The 17th International Conference on Cold Fusion), jossa mm. Defkalion pitää esityksiä. Tilaisuuden tervetuloviestissä (welcome message) kerrotaan nyt, että tämä tapahtuma on käännekohta, jolloin tulee selväksi, että kylmäfuusiosta voi tulla turvallinen ja edullinen ydinvoiman lähde vastaamaan maailman kasvaviin energiatarpeisiin.

11.6.2012:


Nettisivusto Oilprice.com on julkaissut tri Chris Rodesin (Sussex Univ., UK) asiallisen artikkelin, jossa selvitellään kuumafuusion ja kylmäfuusion tämänhetkistä tilannetta. Kylmäfuusion osalta asia on tuttua kylmafuusio.fi-sivuston seuraajille mutta kuumafuusiosta voi aina oppia uutta.

Edmund Storms esittää uudenlaista teoriaa kylmäfuusioilmiölle. Sen mukaan reaktio ei synny kiderakenteen sisällä vaan aineen halkeamissa resonanssi-ilmiöön perustuen.

5.6.2012:

E-Cat-tekniikka on kehittynyt vuoden aikana huimasti. Vuosi sitten onnistuttiin saamaan hallitusti 100
°C lämpötiloja vain tuntien ajan. Nyt uusin ja entistä pienikokoisempi E-Cat voi ylläpitää 600 °C lämpötilaa tasaisesti kuukausien ajan ja antaa tehoa 10 kW. Jopa 20 kW saattaa olla mahdollinen. Polttoaineeksi tarvittavan nikkelin määräkin on laskenut 1.5 grammaan. Vetykaasua varten ei tarvita enää säiliötä vaan vety on sitoutettu kiiteään aineeseen josta se lämmittämällä saadaan ulos ja johon se saadan aina tarvittaessa takaisin. Kokonaishyötysuhteeksi on vakiintunut 6. Puolet ajasta reaktori ei tarvitse ohjaustehoa ollenkaan. Reaktion ohjauksessa käytetään ainakin lämmitysvastusta ja radiotaajuutta. Nikkelin ja vedyn lisäksi reaktorissa tarvitaan katalysaattoriaineita molekulaarisen vedyn muuntamisessa atomaariseksi. Pieni osa nikkelistä muuttuu Rossin mukaan stabiilikisi kupariksi.

2.6.2012:

E-Catin keksijä Andrea Rossi intoutui vuodattamaan tunteitaan keskustelupalstalla kuultuaan, että joku oli moittinut häntä kauppiaaksi eikä tiedemieheksi. Rossin mielestä pelkkä ajattelutyö ilman tarvetta ja kykyä saada aikaan jotain hyödyllistä ja toimivaa on ajan tuhlausta ja jos siihen lisäksi käytetään veronmaksajien rahoja kyseessä on jo huijaus. Hänen mielestään Widom/Larsen-teoriat ja vastaavat ovat naurettavia ("niissä virtuaalihiukkasten oletetaan käyttäytyvän fermionien tapaan ja unohdetaan leptonien säilyvyyssääntö"). Rossi itse sanoo odottavansa rahallista tuottoa vasta toimivista tuotteista. - Rossi kertoo oman teoriansa transmutaation roolista kehittyneen ja muuttunen perusteellisesti kahden viime vuoden aikana kokemuksen ja testien pohjalta (pitää rikastaa nikkelin 62- ja 64-isotooppeja jotka ovat reaktion perusta).

1.6.2012:

Professori David J. Nagel (George Washington University, Washington, D.C.) on julkaissut artikkelin kylmäfuusion mahdollisuuksista maailman energiataloudessa. Siinä annetaan hyvin positiivinen kuva kylmäfuusiosta ja korostetaan, että edullisten ja yksinkertaisten laitteiden ansiosta tämä energianlähde voi yleistyä hyvin nopeasti, mutta ilmaistaan myös, että viimeinen vahvistus tehokkaista tuotteista puuttuu yhä.

28.5.2012:
Defkalion ilmoittaa sähköpostissaan, että heidän teollisesti valmistetut Hyperion-tuotteensa ovat toimitusvalmiita vuoden 2013 alkupuolella -
ensimmäiseksi kreikkalaisille asiakkaille. Vielä vuoden 2012 aikana Hyperionia demotaan heidän nettisivuillaan ja myöskin suoraan uutismedioille. - Olisikohan laitteessa stabiilisuusongelmia, sillä aikataulu näyttäisi hieman viivästyneen aiemmasta.

24.5.2012:
NASA on yhä enemmän kiinnostunut kylmäfuusiosta ja on julkistanut uuden videon, jossa he ilmoittavat alkavansa tutkia sen mahdollisuuksia.

22.5.2012:

Kylmäfuusio onsaamassa kilpailijan. Yritys nimeltä BlackLight Power USA:ssa on parinkymmenen vuoden ajan kehittänyt menetelmää, jossa vetyatomin ainoa elektroni saadaan katalysaattorin avulla siirtymään hydrino-tilaan (elektroni siirtyy tavallista lähemmäs ydintä alempaan energiatilaan) ja luovuttamaan samalla energiaa lämpönä, valona ja plasman muodostuksena. Näin voidaan tutkitusti (MIT ja CIT vahvistavat) ns. CIHT-kennolla muodostaa vesihöyrystä suoraan sähköä, happea ja uutta stabiilimmassa tilassa olevaa vetyä eli hydrinoa. Tehotasot ovat ydinreaktion ja kemiallisesn reaktion väliltä. Hyötysuhde on 10. Nyt on päästy 10 watin tehoon ja vuonna 2013 on toiveissa saada irti 1.5 kW koelaitteesta. Ihan ei siis vielä liikuta samoissa tehoissa E-Catin kanssa eikä tuote ole myyntikunnossa, mutta mielenkiintoinen ilmiö on kuitenkin kyseessä ja mahdollinen uusi kestävä vaihtoehto fossiilisille polttoaineille.

21.5.2012:

Hank Mills on kirjoittanuthyvän yhteenvedon (engl.) siitä, miten Rossin E-Cat kehittyi reilun vuoden aikana laitteeksi joka voi vähitellen korvata kaiken energiantuotannon planeetallamme.

18.5.2012:

Defkalionin kanssa työskentelevä ryhmittymä haluaa, että keväällä suoritettujen kolmansien osapuolten testien tulosten julkistusta lykätään elokuuhun. Tuolloin pidetään iso konferenssi (ehkä tämä), jossa kyseinen taho pitää esityksen. Huhutaan, että vaikka testit antoivat todella hyviä tulokosia tehon tuottamisesta, epästabiilisuutta olisi havaittu ja testikertojen välillä olisi ollut epäjohdonmukaisuuksia, mikä saattaisi viitata siihen, että tuote ei olisi vielä täysin valmis sarjatuotantoon.

15.5.2012:

Italian parlamentin nuivan suhtautumisen (13.5.2012 alla) takia ja varsinkin ministeriön virkamiehen, taloustieteen professori Claudio De Vincentin negatiivisen E-Cat-lausunnon jälkeen Rossin Leonardo Corporation on kokouksessaan päättänyt perua E-Cat-tehtaan perustamien Italiaan ja jatkaa toimintaa nyt vain USA:ssa ja mahdollisesti Ruotsissa.

14.5.2012:

Vuoden 1973 Nobel-palkittu fyysikko Brian Josephson on aivan äsken tavannut Andrea Rossin Miamissa ja jutellut hänen kanssaan lounaalla E-Cat-tilanteesta. Rossi oli kertonut, että teollisuus-E-Catilla päästään nyt stabiilisti 600 celsius-asteen lämpötilaan. Josephson oli keskustelujen perusteella myös vakuuttunut, että Rossi ei ole huijari ja että hänen välillä omituiset kannanottonsa johtuvat hänen erikoisesta persoonallisuudestaan. Hän varjelee E-Catin tekniikkaa mustasukkaisesti. Rossi ei myöskään luota siihen, että demonstraatiot vakuuttaisivat ihmiset laitteen toiminnasta vaan vasta toimiva markkinoilla oleva tuote. Tähän on toisaalta hyvät syyt sillä hänen demonstraatioitaan on aina kovasti arvosteltu. Pääsyyllinen tähän lienee aina päällekäypä Steven Krivit.

13.5.2012:


E. Zamparuttin tekemä kysysmys
Italian parlamentille (5.3.2012 alla) kylmäfuusiotutkimuksesta ja sen tukemisesta Italiassa on nyt saanut vastauksen. Siinä myönnetään, että kylmäfuusiotestejä on jo paremmin onnistuttu toistamaan laboratorioissa, mutta valitetaan, että saavutetut tehotasot ovat pieniä. Tehokkaammasta Rossin E-Catista haluttaisiin tarkempia tietoja ennen kuin siihen voidaan ottaa kantaa ja sen markkinoille hyväksymistä epäillään säteilyn takia.

Tänään Rossi kertoi, että hänen USA:n armeijalle toimittamansa 1 megawatin E-Cat-voimala on valmistettu USA:ssa ja että hän toimittaa yhden vastaavan voimalan eurooppalaiselle asiakkaalle heinäkuussa 2012. Siinä on mukana juuri kehitetyt parannukset (stabiili korkeampi lämpötila). Sekä koti-E-Cateja että 1 MW voimaloita tullaan valmistamaan kahdessa paikassa: Yhdysvalloissa ja Italiassa. Suurimpia tulevia E-Cat-uutisia Rossin mukaan on ei-sotilaalliselle asiakkaalle toimitettavan 1 MW voimalan julkistus sekä sen jälkeen uusi suurempia lämpötiloja hyödyntävä E-Cat-toteutus. 


10.5.2012:
Isohkoja uutisia taas pitkästä aikaa Defkalionin suunnalta: avoimet työpaikat on päivitetty ja tehdas näyttää vähitellen valmistuvan Pohjois-Kreikkaan (tänne).


6.5.2012:

Nyt Rossi kertoo uudesta "vallankumouksellisesta parannuksesta vallankumouksellisessa teknologiassaan": Teollisuutta varten kehiteltävässä reaktorissaan hän on onnistunut yhden asiakkaansa, eli Yhdysvaltojen armeijan, asiantuntijoiden kanssa saamaan viikko sitten stabiilisti tuotettua huomattavasti suurempia lämpötiloja. Stabiilisuustesti käynnistettiin viikko sitten ja se jatkuu yhtämittaisesti kuukauden ajan. Rossin mukaan armeijan osaajia on kiittäminen siitä että nyt ymmärretään laitteen toiminta niin perusteellisesti, että tähän on päästy. Korkea lämpötila mahdollistaa
paremman hyötysuhteen sekä tavallisten höyryturbiinien tehokkaan käytön sähkön tuottamiseen. Kotikäyttöön tarkoitetun pian tuotantoon menevän E-Catin lämpötiloihin tällä ei ole vaikutusta.

4.5.2012:

Kansainvälisessä The Atom Unexplored -konferenssissa Torinossa tänään prof. Peter L. Hagelstein (MIT/USA) kertoi, että heillä oli MIT:ssä (Massachusetts Institute of Technology) käynnistymässä tutkimus, jossa oli tarkoitus toistaa prof. Piantellin koejärjestely ja saada sen avulla lisää perustietoa kylmäfuusioreaktiosta. Raihoitus saatiin järjestymään isolta firmalta joka aiemmin on tehnyt alan tutkimusta (SRI luultavasti). Kaikki oli kunnossa, mutta ennen kuin homma käynnistyi, MIT:n johtotasolla havahduttiin ja päätettiin, että tällaista tutkimusta ei tehdä. Nyt asianomaiset ovat huolissaan työpaikoistaan ja maineestaan. Yhdysvalloissahan päätettiin vuonna 1989, ettei kylmäfuusiota ole olemassa eikä siihen liittyviä patenttejakaan myönnetä. Lukuisat tutkimustulokset
kylmäfuusioilmiöstä ympäri maailman osoittavat nykyään ihan muuta.

27.4.2012:

Defkalion hakee uusiksi työntekijöikseen insinöörejä ja muita osaajia. Yhteensä 21 paikkaa on auki. Heillä on tarkoituksena saada heinäkuussa esittelyyn Hyperionin prototyyppi, joka menee tuotantoon ja myyntiin. - Luvattu kolmansien osapuolten testitulosten julkistus näyttää yhä viipyvän vaikka oli esitetty arvioita, että se tapahtuisi tämän kuun lopulla. Jo 13.4. Defkalion ilmoitti, että julkistus tehdään 'pian', mutta nyt he ovat kertoneet Sterling Allanille, että uutisarvoista tietoa on luvassa hänen nettisivulleen kuukauden tai parin päästä :(

Rossi puolestaan on tänään antanut haastattelun kanadalaiselle radiokanavalle ja kertonut E-Catin tekniikasta aika lailla. Tästä tein referaatin viereisen palstan loppuun, englanniksi kylläkin. Siitä selviää nopeasti millaiseen tekniikkaan laite perustuu. 


26.4.2012:

Italialainen insinööri Ugo Abundo, joka toimii opettajana Leopoldo Pirellin lukiossa Roomassa, on patentoinut ja julkaissut kylmäfuusiolaitteen toteutuksen. Laite on nimeltään Athanor-kenno ja se onhieman samatyyppinen kuin Fleischmannin ja Ponsin laite vuodelta 1989, joka tyrmättiin tiedemaailmassa huijauksena. Abondon tarkoituksena on lähinnä vain julkistaa laite, jotta mahdollisimman moni voisi todeta sen ja samalla kylmäfuusion yleensäkin toimivaksi. Hyötysuhde on 4 (400%), mutta tehot eivät ole läheskään sitä luokkaa kuin Rossin E-Catissa ja Defkalionin Hyperionissa. Kyse on siis vain tietämyksen lisäämisestä ja toimintaperiaatteen testausmahdollisuudesta tämän koejärjestelyn avulla.

22.4.2012:
Tyyntä myrskyn edellä? Toivoa sopii. Tai sitten Defkalionin puolueettomista testeistä ei kuulla mitään pitkään aikaan....

19.4.2012:
Eurooppaan tulevaa E-Cat-tehdasta perustaessaan Rossi aikoo toimia sekä Italiassa että Ruotsissa! Pohjolassahan tarvitaan lämmitystä ja eikä kylmäfuusiokiuastakaan tarvitsisi lähteä kaukaa hankkimaan. 

15.4.2012:

Andrea Rossin suunnitelmat tuntuvat muuttuvan aika ajoin. Nyt hän kertoo, että USA:n E-Cat-tehtaan lisäksi hän on väsäämassä samanaikaisesti toista tuotantolaitosta Eurooppaan! Tämä yllättävä käänne ei oikein herätä luottamusta Rossin toimintaan, mutta jos se on totta niin hyötyähän siitä saattaisi olla...

13.4.2012:
Defkalion vihjaa alla mainitussa sähköpostiviestissään, että heiltä on tulossa virallisempikin tiedote pian. Mikäli tämä tapahtuu yhdessä kolmansien osapuolten kanssa, ylittyy varmasti jo yleisten medioittenkin uutiskynnys ja saamme seurata jatkon mm. TV:stä, Hesarista ja Kalevasta. - Tähän mennessä kaikki on ollut hieman ilmassa roikkumassa eikä todenperäisyydestä ole ollut vakuuttavaa näyttöä.

12.4.2012:

Defkalionin liiketoiminta- ja markkinointijohtaja Symeon Tsalikoglou on tiettävästi lähettänyt äskettäin yhteyshenkilölistansa mukaisesti sähköpostiviestin, jonka mukaan kolmansien osapuolten suorittamat testit heidän tekniikkalleen on suoritettu. Testaajat tulevat kansainvälisesti tunnustetuista maineikkaista yksityisistä ja julkisista organisaatioista Euroopasta ja Yhdysvalloista. Defkalioinin mukaan nyt on saatu vakuuttava yksiselitteinen näyttö uudesta teknologiasta, joka vie uuden puhtaan, halvan ja rajattoman uusiutuvan energian aikakaudelle. - Seuraavaksi on odoteltava virallisempaa vahvistusta, varsinkin testaajien puolelta.

10.4.2012:

Italiassa on alkamassa kylmäfuusioaihenen konferenssi  10th International Workshop on Anomalies in Hydrogen  Loaded Metals (10.-14.4.2012), jossa on mm. nikkeli/vety-reaktion isä prof. Francesco Piantelli mukana kertomassa miten viime aikoina on alalla edistytty. Piantellilla on Europassa useita kylmäfuusioon liittyviä patentteja ja uusia on vireillä. Voi jopa olla, että Rossin E-Cat loukkaa jotain niistä. Viime kesänä esitettiin arvioita, että Piantelli pystyisi saamaan aikaan 200-kertaisen hyötysuhteen pikapuolin.
Piantelli työskenteli aikasemmin yhdessä Sergio Focardin kanssa, joka puolestaan oli Rossin apuna E-Catia kehittämässä. Mielenkiitoisia uutisia konferenssista saattaa viimeistään lauantaina siis kuulua.

8.4.2012:
Hiljaista... Ehkä kulissien takana silti tapahtuu paljonkin kuten
Daniele Passerini, italialainen kirjailija ja blogisti antaa ymmärtää: “… Mikäli tietäisitte kuinka paljon liikettä verhojen takana tapahtuu (yrityksissä, yliopistoissa, poliittisissa puolueissa..) hymyilisitte kanssani!”. Passerinillaon yhteyksiä Bolognan yliopistoon ja hän otti osaa Italiassa E-Cat-demonstraatioon viime lokakuussa. Nythän valittelee, että ei voi kertoa enempää ja pitää vain odotella.

4.4.2012:
Yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa tehdyissä kylmäfuusiokokeissa käytetään 'polttoaineena' usein nanopartikkeleita (esim. nikkelistä). Niiden valmistaminen ei ole helppoa ja vaatii energiaa. Niinpä Rossilta kysyttiin äskettäin, onko tämä ongelmana myöskin E-Catissa. Vastauksessaan Rossi kertoo, että siinä käytetään ihan tavallista nikkeliä, jolle tehdään kuitenkin sarja kasittelyjä ennen käyttöä. Käsittely on merkityksetön tuotettavan energian hinnan kannalta.

3.4.2012:
Aika vähän tapahtuu kylmäfuusiorintamalla. Nyt laskeskellaan miten paljon lämmityskustannukset laskevat ja miten se vaikuttaa pieni- ja keskituloisten rahojen riittävyyteen. Siinä suhteessa vaikuttaa lupaavalta.

30.3.2012:
Rossin 1 megawatin kylmäfuusiovoimala, sellainen laivakontti jonka hyllyt ovat täynnä E-Cateja, kuuluu olevan hyvin pian valmis avattavaksi yleisölle USA:ssa! - Defkalionin testitulosten julkaisua lupaillaan nyt huhtikuun lopulle kunhan vielä Kreikan hallituksenkin suorittamat testit saadaan vietyä loppuun. Testaavia tahoja lienee seitsemän kaikenkaikkiaan. Tuloksia ennakoidan erinomaisiksi. Saa nähdä.

29.3.2012:
Brillouin Energy Corporation, Delaware, USA, on kehittämässä omaa kylmäfuusiotekniikkaansa ja on päässyt hyötysuhteeseen 2 ja seuraava tavoite on 3 eli hyvin kaukana ovat vielä Rossin ja Defkalionin lukemista 6 ja yli 20. Ongelmana on rahoitus ja se, että USA:ssa ei saa kylmäfuusioaiheisia patentteja koska tiede ei tunne sellaista ilmiötä.

28.3.2012:
Eräs belgialainen sijoittajille suunnatun uutiskirjeen toimittaja oli aikeissa tehdä jutun tulevasta energia-alan mullistuksesta mutta törmäsi Steven Krivitin nettisivuihin ja perui suunnitelmansa. Krivitin nettisivuilla hän listaa asioita jotka veivät hänen luottamuksensa Rossiin: epämääräiset testit, olematon tehdas, rahastus, nettisivuissa ei ole ainesta taustalla, E-Catin alhainen hinta yms.

27.3.2012:

Rossilta kysyttiin, onko hänellä ollut ongelmia polttoaineen valmistamisessa, sillä jotkut kylmäfuusioyritelmät ovat kaatuneet siihen, että pienenpieniä polttoainehiukkasia (palloja) on ollut hidasta ja kallista massavalmistaa. Rossin mukaan E-Catin polttoainekomponenttien saamisessa ei ole ongelmia. Tarvittavat määrätkin ovat niin pieniä, että edes miljardiin laitteeseen tarvittava polttoaine ei tuota minkäänlaisia hankaluuksia. Sitäpaitsi nikkelin voi kierrättää polttoaineessa uudestaan.

24.3.2012:

Chris Martenson, tohtori ja tiedemies, ylläpitää sivustoa, jossa nimimerkki Woomera kertoo mielenkiintoisia asioita Defkalionin edustajien tapaamisesta. Heidän Hyperion-laitteensa tulee jo heinäkuussa 2012 myyntiin. Se käynnistyy ja sammuu napin painalluksesta ja antaa 250 asteen lämpöä. Sillä pääsee helposti 350 asteeseenkin mutta silloin tarvitaan erilaista nestettä siirtämään lämpöä reaktorista ulos. Heidän mukaansa Rossilla on ollut ongelmia saada reaktio haluttaessa sammumaan. Defkalionilla itsellään on 27 tiedemiestä asian kimpussa kun taas Rossi on "yhden miehen orkesteri".

Useat ryhmät ovat vierailleet Defkalionilla viime aikoina, mm. NASA. Menossa on kaupallisen tuotteen viimeistely, jossa on 5 kpl 5 kW reaktoria. Heillä on kansainvälinen verkosto valmiina ja aikomuksena on ensimmäisen vuoden aikana valmistaa 300 000 laitetta. Laitteen käyttökustannukset ovat todella edulliset: 30 € / vuosi!

Kaikki eurooppalaiset luvat ovat kunnossa ja ne hyväksytään ympäri maailman paitsi USA:ssa (jossa Rossi häärää). Defkalionilla on testattu mitä tapahtuu, jos reaktorin annetaan kuumua holtittomasti: Lämpötila nousee 1500 asteeseen jolloin reaktoriydin loistaa pari sekuntia auringon lailla ja sammuu. Hyperionissa on järjestelmä joka estää tällaisen tapahtuman.

Woomeran mukaan tämä keksintö tulee mullistamaan maailman lähiaikoina.

23.3.2012:

Rossi tarkentaa lupa-asioiden tilannetta [päivitetty]:
- E-Cateja valmistavan robotisoidun tuotantolinjan rakentaminen on käynnissä; kapasiteetti on 1 miljoona laitetta vuodessa
- Robottien ohjelmistoa vielä joudutaan säätämään kunhan laitteiden sertifikaattien vaatimukset saadaan
- Tähän mennessä viranomaisten kanssa ei ole ollut ongelmia tuotannon pystyttämisessä ja vihreää valoa on heiltä jo näytetty joten se puoli on kunnossa
- Tehtaan pitäisi olla täydessä tuotannossa viimeistään 16 kk päästä

Norjassa aletaan nyt hermostua kun öljylle on tulossa ylivertainen kilpailija. Artikkelissa ihmetellään pitäisikö jo alkaa menettää yöunia, mutta lopulta tullaan tulokseen, että jos jokin on liian hyvää ollakseen totta niin sitä se varmasti myös onkin.


22.3.2012:
Tänään pidetyssä CERN:in esitelmätilaisuudessa professorit Yogendra Srivastava ja Francesco Celani, kylmäfuusion pioneereja Italiasta molemmat, pitivät esitelmät (materiaali tässä). Srivastavan esitelmä oli hyvin teoreettinen ja siinä esitettiin mahdollisia reaktiokaavioita, jotka voisivat selittää kylmäfuusioilmiön. Loppupäätelmä oli, että useampi ilmiö on mukana reaktiossa mutta lopullista teoriaa ei ole. Celani taas kertoi maallikollekin paremmin ymmärrettävää tarinaa siitä miten vuonna 1989 tiedemaailman lopulta tyrmäämä kylmäfuusiokoe on voitu myöhemmin toistaa moneen kertaan ja jopa hyvin pian Fleischmannin ja Ponsin jälkeen NASA:ssa. Sen tulokset kuitenkin salattiin koska oli päätetty että ilmiötä ei ole olemassa. Saavutettavat tehot ovat lisääntyneet vuosi vuodelta mutta Rossin ja Defkalionin teholuokkiin ei tiedemaailmassa ole vielä läheskään päästy. Kovasti odotellaan kolmansien osapuolten testituloksia sielläkin päin. Mielenkiintoista oli se, että Japanissa laitetaan kovasti rahaa kylmäfuusiotutukimukseen. Mitsubishi ja Toyota ovat saaneet kylmäfuusion toimimaan ja toistaneet saman testijärjestelyn kumpikin. Tehot ovat tosin vielä vaatimattomia. - Tämä pienimuotoinen tilaisuus tuskin saa huomoita viestimissä sillä mitään kovin mullistavaa siellä ei kuitenkaan esitetty.

21.3.2012:

Rossi on vastannut sivustollaan kysymykseen E-Cat-tehtaan olemassaolosta USA:ssa. Sen mukaan tehdas on jo olemassa, mutta se käyttää turvallisuussyistä toista nimeä. Sijaintia hän ei tietenkään kertonut, mutta aiemmista kommenteista päätellen se on todennäköisesti Miamin alueella.

19.3.2012:

Italian TV RAI 2 on esitellyt Voyager-ohjelmassaan kylmäfuusiota ja Andrea Rossin E-Cat-keksintöä.

Nyt odotellaan mitä CERN:issä tapahtuu 22. tätä kuuta. Toinen tapahtuma on avaruusaiheinen konferenssi Teksasissa 23.3.2012, jossa Illinoisin yliopistosta saapuva tohtori George Miley kertoo mullistavasta uudesta kylmäfuusioon perustuvasta voimanlähteestä. Mahtaako viestimien uutiskynnys ylittyä?

Rossi kertoi aiemmin että ei ole ainakaan alkuvaiheessa halukas avaamaan luomustaan muitten kehittämille sovelluksille, mutta myöhemmin luultavasti kyllä, mikä tietysti aluksi hidastaa tähän uuteen tekniikkaan perustuvien sovellusten syntymistä.

Kolmaskin firma, joka tekee kylmäfuusiotekniikkaa on ilmaantunut: Global Energy Systems. Ei ole varmuutta onko kyseessä oikeat toimivat tuotteet vai huijaus.

15.3.2012:
Ensikäden tietojen mukaan Defkalionin Hyperion-reaktoreiden testit jatkuvat Kreikassa ja valtavia tehokertoimia (= OU, energy produced over unity) on mitattu. Tuloksia näistä puolueettomista testeistä on luvassa julkisuuteen huhtikuun lopulla [PÄIVITETTY 30.3., oli: huhtikuun puolivälissä].

12.3.2012:
Cold Fusion Now on juuri haastatellut Adrea Rossia Floridassa. 30 minuutin videossa Rossi kertoo E-Catin periaatteista ja sen nykyvaiheesta, mm. sen että tuotantolinjaa robotteineen ollaan jo rakentamassa Yhdysvaltoihin, mutta tehtaan paikkaa hän ei paljasta. Valmistuksen aloittamisajankohta riippuu paitsi tehtaan valmistumisesta, myös luvan saamisesta laitteen myyntiin kuluttajille. Tavoitteena on saada tuotteita kuluttajille ensi talveksi. Luvan saaminen saattaa vielä edellyttää muutoksia E-Catiin.

11.3.2012:


Yksityishenkilön ilmoitettua viranomaisille, että Andrea Rossi on aikeissa ruveta valmistamaan ydinreaktoreilla varustettuja laitteita Yhdysvalloissa, viranomaiset suorittivat kotikäynnin Rossin asunnossa Miami Beachissä. Viranomaisten dokumentit ovat Floridassa julkisia ja niiden mukaan Rossi kertoi, että laitteessa ei tapahdu ydinreaktiota, siitä ei lähde säteilyä eikä siinä käytetä radioaktiivisia aineita. Lisäksi Rossi oli kertonut, että ei ole valmistamassa E-Cateja Yhdysvalloissa tällä hetkellä vaan muualla (overseas) ja että hän hakee lähiaikoina laitteilleen tarvittavan luvan USA:ssa tapahtuvaa valmistusta varten. Tämä on ristiriidassa aiempien Rossin antamien tietojen kanssa joiden mukaan E-Catin reaktori tarvtsee lyijysuojauksen sen lähettämän vähäisen gammasäteilyn pysäyttämiseksi, jolloin jonkinlaisen ydinreaktionkin pitäisi siis tapahtua. Joidenkin mielestä Rossi siis joko höynäytti viranomaisia tai on sitten antanut aiemmin väärää tietoa julkisuuteen laitteestaan.

Rossi on kommentoinut asiaa ja kertoo viranomaisten myönteisessä hengessä suorittamasta käynnistä. He olivat Rossin mukaan tyytyväisiä siihen että Floridaan on tulossa työpaikkoja ja että laitteessa ei käytetä eikä siinä synny radioaktiivisia aineita, jolloin sitä ei pidetä virallisesti reaktorina. Lupa laitteen käytölle on tarkoitus hakea asianmukaiselta viranomaiselta kun se aika tulee.

Defkalionin suunnalla on ollut hiljaista. Heillä pitäisi olla meneillään tämän kuun aikana ulkopuolisten tahojen suorittamat reaktoreitten suorituskykytestit. Defkalionin mukaan säteilyä syntyy mitattavia määriä ja siksi suojausta tarvitaan.

7.3.2012:

Rossin aikaansaannosten tunnettu epäilijä Steven Krivit on kirjoittanut laajan artikkelin Rossin toilailuista vuosien ajalta ennen ja jälkeen E-Cat -julkistusta. Siinä kuvataan Rossin aikaisempia epäonnistuneita energia-alan hankkeita, hankaluuksia verottajan kanssa, hämäriä yritys- ja rahoitusjärjestelyitä sekä suurimmaksi osaksi epäonnistunutta patenttien hakemista eri maista. Patentti E-Catille on saatu vain Italiaan. Tämän luettuaan  on vaikea olla vakuuttunut
E-Catin toimivuudesta ennen kuin itse pääsee näkemään asian käytännössä. Toisaalta Krivitillä saattaa olla oma lehmä ojassa sillä hän markkinoi omaa kirjaansa kylmäfuusiosta tekemällä nimeään tunnetuksi.

Tässä kuitenkin Rossin oma virallinen maaliskuun yhteenveto tämänhetkisestä tilanteesta. Massatuotantoon menossa olevaa laitetta on yhä paranneltu ja uusia patentteja laitettu vireille.

5.3.2012:

Italiassa radikaalipuolueen jäsen Elisabetta Zamparutti on tehnyt parlamentille kysymyksen mitä se aikoo tehdä kylmäfuusiotutkimuksen hyväksi kansallisen energiapolitiikan näkökulmasta.

4.3.2012:
Andrea Rossi on seuraavaksi kehittamässä sähköntuotantoon sopivaa versiota E-Cat-lämmittimestään. Suunnitteilla on laite, joka ei tarvitse ollenkaan sähkönsyöttöä (hyötysuhde siis ääretön), vaan prosessin käynnistämiseen ja ohjaamiseen tarvittava sähkö kehitetään samalla laittella. Kehitteillä on 15 megawatin tällainen voimala. Tarkoitus on käyttää Siemensin sähkögeneraattoreita, joiden käyttövoimaksi tarvittavan höyryn lämpötila vastaa E-Catin ominaisuuksia eli ei se vaadi korkeita lämpötiloja. 


1.3.2012:

Ruotsalaisen Ny Teknik -lehden mukaan viime perjantaina Kreikassa testattiin Defkalionin Hyperion-reaktorin lämmöntuottoa Kreikan viranomaisten läsnäollessa (yksi testi = 12 + 12 tuntia) hyvin tuloksin. Suorituskykyä on jo mitannut kaksi kansainvälistä ulkopuolista tahoa yhteensä seitsemästä, joista ainakin kahdessa tapauksessa testaajat tulevat USA:sta. Viimeinen testi ajoittuu maaliskuun lopulle. Mittaustulosten tarkemmasta julkaisuajankohdasta ei ole vielä ilmoitettu.

Lehdelle on esitelty myös kuluttajille
suoraan tarkoitettu Rossin 10 kW E-Cat. Siinä on 6 kk:n välein vaihdettava muutaman kympin maksava polttoainekasetti (sis. Ni, H). Laite on hieman läppäriä isompi ja siinä menee kylmän veden putki sisään ja kuuman ulos. Niitä aletaan valmistaa miljoonan kappaleen vuosivauhtia ja myynnin pitäisi alkaa 12-18 kk sisällä. E-Catiin on tehty vielä viime aikoina paljon parannuksia ja uusia patentteja on vireillä. Tämän takia tuotantoon menevästä laitteesta ei anneta tarkempia tietoja eikä siitä julkaista kuvia ennen syksyä.


Tätä aiemmin on tapahtunut:

Kuten tiedetään, Italissa kutsutaan tohtoriksi jos omistaa vähän paremman päällystakin. Virallinenkaan tohtorin arvonimi ei vastaa muissa maissa vallitsevia käytäntöjä. Andrea Rossia puhutellaan usein tohtoriksi. Hän on suorittanut Milanossa vuonna 1975 siihen riittävän tutkinnon filosofian alalta, tosin tekniikkaan liittyvästä aiheesta.

Andrea Rossi on aina ollut kiinnostunut energiasta ja hänellä on ollut siihen liittyviä epäonnisia hankkeita, joissa hän pyrki hyödyntämään mm. hukkalämpöä ja jätteitä (Petroldragon 1980-luvulla). Rossin kehittelemä menetelmä jätteiden muuttamiseksi öljymäiseksi polttoaineeksi on nykyisin jopa käytössä mutta siihen aikaan se oli ihmetys. Kerättyään suuria määriä jätteitä käsittelylaitokseensa hän joutui 1990-luvulla kahnauksiin viranomaisten kanssa niiden hävittämisestä ja vietti osan ajastaan vankilassa kuulusteltavana, kuten myös vielä vuonna 2000 palattuaan USA:sta käymään kotimaassaan. Hän vapautui useimmista syytöksistä ja toisaalta hänellä oli vankilassa lojuessaan hyvä tilaisuus perehtyä rauhassa kylmäfuusioilmiötä koskeviin artikkeleihin ja kirjallisuuteen.

Vapauduttuaan Rossi suoritti Bolognan yliopiston professoreiden Sergio Focardin ja Giuseppe Levin kanssa kokeiluja nikkelin ja vedyn välisistä kylmäfuusioreaktioista. USA:ssa tohtorit Fleischmann ja Pons olivat havainneet ilmiön palladiumissa, mutta Rossi oli vakuuttunut Francesco Piantellin tekemistä nikkeli-vety-kokeiluista, joissa Focardi oli ollut mukana. Rossi alkoi sitkeästi kehittää omaa reaktoriaan kokeilemalla. Lokakuussa vuonna 2011 hän oli edistynyt niin pitkälle, että järjesti demonstraation, johon kutsuttiin väkeä mm. Upsalan yliopistosta. Demo ei mennyt kaikkien mielestä ihan nappiin vaikka energiaa tuotettinkin ja epäilijät saivat hyviä syitä todeta, ettei tämä menetelmä toimi eikä voikaan toimia koska sen toiminta olisi vastoin fysiikanlakeja. Tämä perustelu tosin ontuu sillä siinä oletetaan, että tällä hetkellä tiedämme fysiikasta kaiken. Esimerkiksi tulta käytettiin ennen kuin sen takana olevat reaktiot olivat selvillä.

Ennen demonstraatiota Rossi oli ollut myös yhteistyössä kreikkalaisen Defkalion-yrityksen kanssa. Yhteistyö kariutui, mutta Defkalion väitti saaneensa selville Rossin 'salaisen kastikkeen', joten hekin voisivat aloittaa kylmäfuusioreaktoreiden valmistamisen.




Sivu on päivitetty viimeksi 2.11.2020

 Counter off kävijää 23.2.2012 jälkeen

tiptyper 2017 (gkos ät gkos com)



E-Cat SKL
Andrea Rossi & E-Cat SKL - 2020

Rossi 2017
Andrea Rossi & E-Cat QX - 2017

Hot Cat
Andrea Rossi & Hot Cat - 2012


Ilmoitus

1)  Nyt ComboKey-näppis kaikissa sovelluksissasi:

ComboKey-näppäimistö

Google Playssa (ComboKey Plus)  >>

Demo-video >>

Suomi-100
  ComboKey Plus on Spotify      
Tällä osut varmasti oikeisiin kirjaimiin!
Samalla kädellä pitelet puhelinta ja kirjoitat.
Suomalainen keksintö ja toteutus ilmaiseksi.

ComboKey
                                Plus and standard keyboard compared

Haluat kirjoittaa viestin isolla peukalollasi
yhdellä kädellä. Kumman näppiksen valitset?
Vakionäppäimistö vaiko ComboKey Plus?

Want to type a message single handed
with your big thumb? Pick your choice!
Standard keyboard or ComboKey Plus?


Ilmoitus


Lähes ilmaista energiaa


[Tämän luvun teksti on päivitetty pääosin viimeksi v. 2014] Kylmäfuusio, toiselta nimeltään LENR, on ilmiö, jossa syntyy ylimääräistä lämpöä ja jolla siten voitaisiin saada saasteettomasti suuria määriä energiaa. Teoria on selvittämättä, mutta lukuisat luotettavat tutkimukset näyttävät paljastavan, että tällainen ilmiö todella tapahtuu. Käytännön tarpeisiin (lämmitys, kulkuneuvot yms.) riittävän suuria tehoja sen sijaan väitetään saadun aikaan vain parissa paikassa: Andrea Rossi Italiassa, kreikkalainen yritys nimeltä Defkalion (muutti Kanadaan syksyllä 2012), ja Brillouin Energy USA:ssa.

Andrea Rossi innostui kylmäfuusiosta kuultuaan Fleischmannin ja Ponsin vety-palladium-tutkimuksista ja alkoi itsekin suorittaa kokeiluja. Hän päätyi kuitenkin nikkeli-vety-ratkaisuun ja eli omaan E-Cat-reaktoriinsa noin vuonna 2006. Lukuisten kokeilujen jälkeen se oli esittelykunnossa vuonna 2011. Kaikenkaikkiaan Rossi on kertonut kehitelleensä E-Cat:ia jo 18 vuotta (11/2015).

Kylmäfuusioreaktorin teollisuusversiota Rossi sanoi myyneensä jonnekin jo vuonna 2012. Kotikäyttöön veden lämmittämiseen tarkoitetun version oli tarkoitus tulla myyntiin aikaisintaan vuoden 2013 aikana. Sitä ei kuitenkaan ole saatu markkinoille puuttuvan sertifioinnin takia ja jo senkin vuoksi, että patentti (vaikea saada kylmäfuusiolaitteelle) on saatava ennen kuin laite annetaan kenenkään ulkopuolisen tutkittavaksi. Sertifiointia varten pitää saada enemmän kokemusta teollisuusveriosta. Vuonna 2015 alettiin testata uutta kehittyneempää mallia kotikäyttöön tarkoitetusta versiosta: E-Cat X. On viitteitä, että se pystyisi tuottamaan lämmön ohella suoraan sähköä (DC) ja jopa valoa.

Viime aikoina (2014 - 2015) on uudestaan aktivoitunut myös Brillouin-niminen kalifornialainen firma, joka väittää kehittäneensä menetelmän kokonaan itse ja selvittäneensä myös siihen liittyvän teorian. He esittelivät tuotettaan Suomessakin marraskuussa 2014 (mm. Pekka Haavistolle) ja marraskuussa 2015 USA:n kongressille.

Rossin laitteella omakotitalon lämmitystarpeisiin riittäisi puoleksi vuodeksi pari grammaa nikkelijauhetta (Ni) ja saman verran vetyä (H). Itse polttoaine ei siis maksa juuri mitään ja sitä on planeetallamme runsaasti. Vuonna 2015 ilmeni, että myös litiumia (Li) tarvitaan.

Ei säteilyä, ei ongelmajätettä, ei päästöjä. Polttoainetta (Ni, H) riittää maapallolla tuhansiksi vuosiksi, ellei miljooniksi. A-pariston kokoinen kylmäfuusioreaktori voi antaa tällä hetkellä noin kymmenen kilowattia tehoa. Yhdellä latauksella ('Ni/H-patruuna') saadaan tehoa 6 kk ajan ja saman nikkelin voi kierrättää yhä uudestaan ja uudestaan (käsittelyn jälkeen?). Kuluttajille suunnatun laitteen sertifioinnin (UL/USA) periaatteiden takia patruunan/kasetin vaihdon voisi suorittaa vain valtuutettu teknikko vaikka se onkin yksinkertainen operaatio.

Suurin ongelma (kylmäfuusion käytännön sovellusten uskottavuuden lisäksi) kehitystyössä lienee reaktion ohjaaminen hallitusti. Korkeimmat lämpötilat ja niissä saadut suurimmat hyötysuhteet ovat olleet tässä suhteessa hankalimpia. Mikäli reaktorin lämpötila pääsee nousemaan liikaa, nikkelijauhe sulaa ja reaktio pysähtyy (onneksi!). Heinäkuun 2012 alussa Rossi näyttäisi ratkaisseen nämä ongelmat täysin ja selviävän jopa ilman jäähdytysnestettä. Hyötysuhdetavoitteeksi laitteelle on vakiintunut reilut 6, koska se on vielä täysin ohjattavissa. Suuremmat hyötysuhteet (n. 200) ovat mahdollisia mutta hankalia säätää ilman että lämpötila jossain vaiheessa karkaa käsistä.

Italialainen keksijä (filosofian tohtori, Italian normien mukaan) Andrea Rossi valmisteli alunperin kotikäyttöön ja teollisuuteen tarkoitettujen E-Cat-laitteiden tuotantolaitoksia USA:han ja kahta Eurooppaan (Ferrara/Italia ja Ruotsi).
Firmaa pidettiin pitkään 'yhden miehen orkesterina' kunnes Rossi kertoi hänellä olevan 7 apulaista kehitystyössä. Elokuussa 2012 Rossi täydensti tietoja firman työntekijämäärästä: 63 henkeä ja kasvussa, vuosi sitten 13, kaksi vuotta sitten 6 ja kolme vuotta sitten 3. Rossilla on ollut yhteistyötä Ruotsin Siemensin T&K:n kanssa (ilmeisesti turbiinien osalta). Tilanne lokakuun 28 päivänä 2012: 27 insinööriä ja teknistä manageria tutkimuksessa ja tuotannossa, joista 70% USA:ssa. Vuoden 2013 lopulla hän siirsi kaiken tietämyksen oikeuksineen amerikkalaiselle yhtiölle nimelta Industrial Heat LLC, jonka palvelukseen hän itsekin meni.

E-Cat-kehitystyön painopiste on muuttunut kotilämmittimestä (siis se sertifiointiongelma ja patenttikysymys) teollisuusvoimaloihin. Loppusyksysyllä 2013 meneillään oli yhä tutkimus- ja tuotekehitysvaihe USA:laisen kumppanin kanssa teollisen tuotteen aikaansaamiseksi. Tähän sisältyy ulkopuolisten professorien tekemä pitkäkestoinen testi joka päättyi vuoden 2014 puolella. Lokakuun 8. pv 2014 saatiin näistä testeistä raportti, joka näytti vahvistavan reaktorin toiminnan.

Kreikassa yritys nimeltä Defkalion (27 tiedemiestä alkuvaiheessa) testautti uusia Hyperion-reaktoreitaan ulkopuolisilla tutkimuslaitoksilla 24.2. - 11.4.2012 ja lupasi näiden puolueettomien mittaustulosten virallista julkistusta (ei ole näkynyt vieläkään v.2014). Ensimmäisissä suorituskykytesteissä oli Kreikan viranomaisia mukana. Sähköpostitse testien kerrottiin pian sujuneen onnistuneesti. Syyskuussa 2012 yhä odoteltiin virallisia tuloksia, joilla voisi olla yleisempääkin uutisarvoa maailman medioissa. Julkistuksen peruuntuminen saattoi johtua siitä, että testitulosten toistettavuudessa olisi ollut ongelmia. Kesällä 2012 Defkalion alkoi harkita muuttamista pois Kreikasta maan huonon taloudellisen tilanteen takia ja syyskuussa 2012 heidän piti jo toimia Vancouverissa Kanadassa. Kreikan ja muun Balkanin osalta Hyperion-valmistus jäi kuitenkin Kreikkaan. ICCF-17-konferenssissa (elokuu 2012) selvisi, että he ovat aika lailla liioitelleet saavutuksiaan ja ovatkin huomattavasti jäljessä Rossin tekniikkaa. Defkalion suunnitteli listautumista pörssiin lokakuussa 2013 mutta listatuminen ei ole toteutunut (2014). Heillä lienee rahoitusongelmia ja lisäksi on epäselvää onko heillä edes tekniikka ja tietämys hallussa.


What we have learned about the 'Rossi Effect' (beginning of 2014):

According to Andrea Rossi, no new physics is required for explaining the reaction. The Standard Model is enough. Based on the pieces of information obtained from Rossi along the few recent years, we can roughly  speculate how the E-Cat might work: All that is needed is nickel powder, catalysers (several, not including palladium) and the micro tablets containing high amounts of hydrogen. When the E-Cat is turned on, the reaction will stabilize in 1 hour and the operation in full starts. In the charge phase of the reactor, the temperature is increased by electricity (AC and resistor, specific spots need to be heated). This causes the hydrogen to be released from the tablets as gas. Next begins working with pressure so that the reaction starts and there will be low energy gamma ray emission (inside the reactor).

It takes about 2 hours to bring an E-Cat (in off state) to full power. SSM (Self-Sustaining Mode) can last up to about 2 hours. A total shut off takes about 4 hours. When the process is turned off, hydrogen is recaptured by the sponges/tablets. Only those atoms of hydrogen that have turned into something else are lost.

- Deuterium is not required in E-Cat. The process is completely different from electrolysis (what Fleischmann & Pons had).
- Rossi prefers using common hydrogen (protium incl. small amounts of deuterium etc.).
- For the charge, nickel is enriched with the 62 and 64 isotopes.***
- Rossi has said that the reactor itself produces the necessary isotopes
- The main effect is the thermalization of low-energy Gamma (50-120 keV). The photons are turned into heat.
- Ni charge (= nickel) in => Used Ni charge (= nickel) out but different isotopic composition (still hard to measure)***.
- 62Ni and 64Ni are both essential, some transmute into Cu as a side effect (only 63 and 65 Cu found)***.
- No excess Helium observed yet.
- No elevated levels of deuterium have been detected.
- The catalysts are chemical products, but the action they make is confidential.
- COP 200 is extremely dangerous, there has been some escape of neutrons in some situation.
- COP 6 is safe because gamma rays do not exit the reactor.
- Cat and Mouse: the temperature of the Cat goes up when the Mouse is turned off, lowers when the Mouse is turned on
- during start-up and stop of the reactor, a radio frequency generator may be needed (secret waveform)

After a long period of continuous operation (6 months or greater) of the E-Cat, some elements that were not there before the start of the operation have been observed, consistent with Rossi's theory. - Enriching Ni so that the amount of 62Ni is higher in the powder increases the efficiency of Rossi Effect.

***On the other hand, the 2014 test report shows that the concentration of 58Ni, 60Ni, 61Ni and 64Ni has gone down and the concentration of Ni62 has dramatically increased during reactor run. Also, Li7 percentage went down and there was an increase of Li6 abundance. There was no copper (Cu) detected. Here is a quick view of Table 1 of the Lugano report for fuel and ash details.

US Patent office rejected (March 2014) Rossi's patent application which seems to claim that "nickel will spontaneously ionize hydrogen gas and thereafter “absorb” the resulting proton".

It was first speculated that the secret catalyst is, or includes, lithium, though this was not stated by Rossi, but Hideotsugu Ikegami, professor emeritus at Osaka University, in his report (p.1-9). Several other studies point to this direction, including Piantelli's recently published patent application. - The 2014 E-Cat test report seems to confirm lithium component of the fuel composition. - In 2015, Rossi confirmed that nickel is the catalyst and lithium is part of the fuel. Still there may be other elements involved in addition to boost the reaction.

Rossi says his theory has nothing to do with Dr. Randall Mills theory of Hydrinos.

Regarding the Widom-Larsen cold fusion theory, Rossi thinks "that the WL theory is wrong, because, for example, [it] does not respect the leptons conservation law and considers virtual particles, which are very shortlived resonances between actual particles during a decay process, as if they were elementary particles with consistent lifetime."


Learning more in 2015:

Rossi has published together with Norman Cook (Kansai University, Osaka) a discussion paper on the theory behind E-Cat (reverse Mössbauer effect etc.). He has also made some funny hints about a proton breaking the Coulomb barrier by approaching 7Li to produce energy.

USPTO patent (25 August 2015) for E-Cat explains: “Variations in the ratio of reactants and catalyst tend to govern reaction rate, and are not critical. However, it has been found that a suitable mixture would include a starting mixture of 50% nickel, 20% lithium, and 30% LAH [lithium aluminum hydride]. Within this mixture, nickel acts as a catalyst for the reaction, and is not itself a reagent. While nickel is particularly useful because of its relative abundance, its function can also be carried out by other elements in column 10 of the periodic table, such as platinum or palladium.”

A.R. 6 Oct 2015:

“My theory is that a proton from a hydrogen atom enters, by the quantum tunneling effect, into a nucleus of Li-7 (i.e., a lithium nucleus of atomic weight 7), forming a nucleus of Be-8 (i.e., a beryllium nucleus of atomic weight 8), which then decays in a few seconds into two alpha particles (helium nuclei), accompanied with the release of significant nuclear energy.” Afterwards Rossi has clarified that the proposed theory is not necessarily final and needs more study.

19 Oct 2015 Anrdea Rossi confirms that the "secret catalyst" is nickel and the main reactant is LAH. The secret sauce's no secret any more! It is hydrogen +  lithium + LAH + nickel.


2016:
Finally, this is possibly how the E-Cat works.

2019:

Or this...


Other notes:

See the sketch of the above (updated after the 2014 report)   -   Another E-Cat technology sum_up
- Bob Greenyer's reaction paths - A good guess how E-Cat works based on the Aug 2015 patent.
 



Tuli vuonna 2012 myyntiin

On kolme eri mallia, joista ainoastaan teollisuus-E-Cat (ns. Low temperature E-Cat, 1 MW) on myynnissä (tilanne 30.5.2013).

Jokamiehen versio E-Cat-laitteesta maksaisi Rossin mukaan 500... 1000 € eikä olisi paljon läppäriä suurempi (33 x 33 x 6 cm, paino 10 kg).  Tämä ensimmäisen sukupolven sarjatuotantoon joskus tuleva
E-Cat -vedenlämmitin kuluttaisi sähköverkosta keskimäärin 1.2 kW antaessaan ulos 10 kW lämmitystehon (n. 250 °C). Näinkin pieni laite vastaisi siis todella tehokasta lämpöpumppua ja on suunnattu kuluttajille. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että kuluttajalaitetta ei saada kovin pian markkinoille koska teollisuudesta on saatava käyttökokemuksia riittävästi turvallisuusasioista kuten säteily yms., ennen kuin viranomaisten lupa kotikäyttöön heltiää.

Teollisuuskäyttöön on kehitetty myös ns. Hot Cat, jolla saavutetaan melko stabiilisti 600
°C (jopa 1200 °C) lämpötiloja, jolloin sillä voitaisiin pyörittää höyryturbiinia ja tuottaa siten generaattorilla sähköä. Tätä ollaan soveltamassa voimalakäyttöön ja kaikenlaisia muitakin sovelluskohteita tutkitaan.

Rossin aikaisempi  1 megawatin voimala (E.Cat, 120...200
°C) on ollut myynnissä jo vuodesta 2012 ja se sisältää kymmeniä matalamman lämpötilan teollisuus-E-Cateja. Lokakuun 2012 lopulla kerrottiin, että asiakkaalle toimitettavassa voimalassa on jo ehditty tekemään yksi polttoaineen vaihtokin, joka taphatuu 6 kk välein.

Rossin firma Leonardo Corporation tekee Bolognan lähella Ferrarassa tutkimustyötä ja valmistaa prototyyppejä. USA:ssa harrastetaan tuotteiden valmistusta ja tutkimusta. Loppusyksystä 2012 Rossi sopi Hot Cat -tietämyksen (myös salaisen katalysaatorin tietojen) ja oikeuksien siirtämisestä "suurelle globaalille yhteistykumppanilleen" USA:ssa.

30.1.2013 Rossi kertoi, että heidän tehtaansa (E-Cat ja Hot Cat) ovat USA:ssa, heillä on T&K-keskus Italiassa, jossa myös valmistetaan prototyyppejä, ja Ruotsiin ollaan ohjelmoimassa tuotantokeskusta (Viitteitä on siitä, että valmistettaisiin pieniä paikallisia voimaloita, ns. Centralized plants).

10.2.2013 -tilanne: Hot Cat -yksiköiden (joita 1 MW voimalassa olisi kymmeniä) valmistus on organisoitu ja ulkoistettu niin, että niitä voidaan tarvittaessa valmistaa Rossin mukaan tuhansia(!?) päivässä. Yhden 10 kW yksikön valmistus vie automatisoinnin käyttöönoton jälkeen tunnin. Ilmän tätä järjestelyä siihen kuluu 5 henkilötyötuntia.

Rossin yhteityökumppanin nimeä ei pitkään tiedetty julkisesti. Arvailtiin, että se voisi olla ABB, Siemens, E-On, General Electric (GE), DEKA, Babcock & Wilcox Company tai Westinghouse. E-CatWorld.com -sivusto kuitenkin selvittu vuoden 2014 alussa että partneri on todennäköisesti Industrial Heat LLC, jolta tulikin pian (24.1.2014) lehdistötiedote, jossa asia virallistettiin. Rossi vaikuttaa tyytyväiseltä nykyiseen kumppaniinsa ja osallistuu aktiivisesti E-Cat-kehitystyöhön ja sen soveltamiskokeisiin eri tarkoituksiin.

Lokakuussa 2014 saatiin seitsemän professorin tekemän puolueettoman pitkäaikaisen E-Cat-testin tuloksia, joista Rossi etukäteen korosti että ne voivat olla postiviisia mutta saattavat olla myös negatiivisia. Tulokset olivat hyvin positiivisia, COP oli kolmen luokkaa. Testiin sisältyi myös polttoaineen isotooppitesti ennen ja jälkeen testijakson. Kävi ilmi, että selkeitä isotooppimuutoksia tapahatui. - Industrial Heat näyttäisi olevan viemässä E-Cat -tekniikkaansa myös Kiinaan.

Arviolta helmikuussa 2015 alkoi 1MW E-Cat reaktorin koekäyttö todellisessa teollisessa prosessissa asiakkaan tiloissa. Koejakson on tarkoitus kestää 400 päivää, joista 350 päivän ajan reaktorin pitää olla täysin toiminnassa. Koekäytössä laitetta on pystytty pitämään SSM-moodissa (Self-Sustained Mode) pitkiä jaksoja, mikä voisi nostaa hyötysuhteen (COP) arviolta yli 20:n, ehkä jopa 80:een. Testin pitäisi päättyä helmikuun 2016 lopulla. - Lokakuussa 2015 1 MW voimala oli yhä hyvässä toimintakunnossa. Korjauksia ja parannuksia siihen on silti pitänyt tehdä koejakson aikana useita. Ongelmat eivät ole olleet itse reaktoreissa (4 x 250 kW) vaan niihin liittyvässä ohjauselektroniikassa ja ilmeisesti myös ohjausohjelmistoa on jouduttu virittelemään.

25 elokuuta 2015 Rossi sai hyväksytyksi ensimmäisen E-Cat-patenttinsa USA;ssa ja sen myötä kävi ilmi myös mikä on se paljon puhuttu Rossin salainen italialainen kastike. Salaiseksi katalysaattoriksi paljastui itse nikkeli ja varsinainen tehoaine onkin litium.





Defkalion

Toisen firman, Defkalionin, tuotteen Hyperionin, kerrottiin alkuvaiheessa (v. 2011-2012) olevan isompi, tehokkaampi, kalliimpi ja väitteiden mukaan hyötysuhteeltaan parempi eli yli 20 (vrt. E-Catin hyötysuhde = 6 siihen aikaan 'turvallisuussyistä'). Hyperion pystyisi tuottamaan suurempia tehoja (45 kW) ja melko korkeita lämpötiloja (luokkaa 650°C). Siinä olisi useampia reaktoreita samassa laitteessa ja sen sanottiin olevan lähinnä vain teollisuuskäyttöön tarkoitettu. Hyperion perustui todennäköisesti pitkälti E-Catin tekniikkaan sillä Rossilla ja Defkalionilla oli vielä vuoden 2011 puolivälissä yhteistyötä joka sitten kariutui, mutta tietämystä tekniikasta lienee ehtinyt siirtyä (ehkä Bolognan yliopiston testien kautta).

Myöhemmin alkoi vaikuttaa siltä, että Hyperionin kehittäminen olisi kuitenkin paljon jäljessä E-Catia. Firma joutui syksyllä 2012 muuttamaan pääkonttorinsa Vancouveriin Kanadaan laman runtelemasta Kreikasta. Elokuussa 2013 oli luvassa NI-Week-tapahtumassa tarkempaa tietoa heidän tilanteestaan (
eräänlainen demo uuden energian alalta).

Heinäkuussa 2013 suorana netin kautta videoitu monen tunnin Defkalion-demoesitys onnistui päällisin puolin suhteellisen hyvin ja tehoa näytti syntyvän parhaimmillaan yli kaksinkertainen määrä sisääntuloon verrattuna (1.9 kW in / 5.3 kW out).

Keväällä 2014 alkoi selvitä, että Defkalionilla on taloudellisia vaikeuksia eikä rahoittajia enää löytyisi. Toukokuussa 2014 kävi myös ilmi, että heinkuun 2013 demonstraatiossa oli epäilyttäviä piirteitä. Pörssilistautuminen, jonka piti tapahtua syksyllä 2013, peruuntui ja 'Defkalion Europe' lakkautettiin tärkeän rahoittajan vetäydyttä demon hämäryyksien takia. Defkalionin Kanadan-konttorissakin on ollut hiljaista. Professori Stremmenoksen Andrea Rossin ylläpitämällä foorumilla esittämät Defkalion-epäilykset (2012) näyttävät nyt hyvinkin aiheellisilta: Firma ei koskaan täyttänyt taloudellisesti Rossin kanssa aikanaan tehtyä sopimusta ja on sen jälkeen esittänyt säännöllisesti internetissä perusteettomia väittämiä saavutuksistaan.

Kaikesta huolimatta Defkalion näytti jonkin aikaa vielä jatkavan toimintaansa ja suunnitteli laitteidensa hyväksyttämistä Kanadan viranomaisilla. Vuoden 2015 alusta lähtien Defkalion on ollut hiljaa ja kenties jopa lopettanut toimintansa. Osaamista ja sitkeyttä kenties puuttui.


Muita


Yritys nimeltä Brillouin on myös pyrkinyt kehittämään kaupallista tuotetta kylmäfuusioreaktorista. Syksyllä 2013 Brillouin kertoi että noin vuoden päästä heidän tuotteensa pystytään kaupallistamaan myymällä valmistuslisenssejä ja selvitti käyttämäänsä menetelmää (
Controlled Electron Capture Reaction) suurinpiirtein näin:
Sähkömagneettisia pulsseja antavan generaattorin kvanttipulssit (Q Pulse) ja elektronit yhdistyvät vedyn kanssa neutroneiksi. Neutronit yhdistyvät helposti metallihilassa vetyionien (1H = protium, 2H = deuterium ja 3H = tritium) kanssa raskaammiksi vetyioneiksi (2H, 3H ja 4H) ja samalla ylemmille energiatasoille. Loppuvaiheessa 4H hajoaa heliumiksi (4He) ja luovuttaa paljon lämpöenergiaa. Metallina on nikkeli (Ni).
Brillouin väittää pystyvänsä hallitsemaan reaktiota täysin, koska he ymmärtävät taustalla olevan teorian. He puhuvat kvanttifuusiosta, jonka he pystyvät selittämään tarkasti. Kylmäfuusiossa tapahtuu aina hallittu elektronikaappausreaktio (electron capture reaction).

Syksyllä 2013 Brillouinilla oli kaksi tuotetta tekeillä: Hydrogen Hot Tube Device ja Boiler. Boilerissa on näistä kahdesta matalampi lämpötila ja se soveltuu veden kuumentamiseen esim. kotikäyttössä. Hot Tube taas kehittää suremman läpötilan soveltuen mm. höyrutubiinin pyörittämiseen ja siten sähkön tuottamiseen. Systeemissä puhalletaan vetyä nikkelijauheen läpi reaktion aikaansaamisksi. Brillouin kuvaa Hot Tubea syksyllä 2013 tähän tapaan: The hydrogen hot tube device is being tested at the SRI laboratory in California. The hot tube being tested can generate 30 kilowatts of heat or thermal energy. The device requires 300 watts of electricity to generate 30 kilowatts of heat.  Voidaankin arvioida, että yksi Hot Tube vastaa noin 10 kW sähkötehoa turbiinin ja generaattorin avulla tuotettuna.
 


MIT
(Massachusetts Institute of Technology) on puolestaan kehittänyt hyvin pienikokoista NANOR-reaktoria (teho luokkaa 10W), jollaisia ajateltiin laittaa myyntiin lähinnä tutkimustarkoituksia varten jo vuoden 2014 aikana. Ilmeisesti vielä 2015 syksylläkään näitä ei ole ollut kuitenkaan ostettavissa.



Mikäli kuitenkin hyvin kävisi, kylmäfuusiotuotteiden pohjalta voisi pian käytännön sovelluksia kuten kylmäfuusiolla toimivat sähkögeneraattorit (jopa kotikäyttöön lämpö + sähkö), suolanpoistojärjestelmät ja kulkuneuvot yms.


Olemmeko Andrea Rossin avulla siirtymässä nikkeliaikaan? Vai pitäisikö sanoa nikkeli-litiumaikaan? H-hetki lähestyy...


Ingeneria
                  in Bologna University


Kuinka kylmäfuusio saadaan aikaan

Katso myös alempana tällä palstalls oleva Rossin haastattelusta ja JONP-foorumin keskusteluista tehty kooste laitteen toimintaperiaatteista.

Francesco Piantellin
patenttihakemuksen mukaan vedyn ja jonkin siirtymämetallin (sopivasti aktiivinen uloin elektronikehä), kuten Nikkeli, välille saadaan aikaan reaktio järjestämällä jauheisen (siis paljon pinta-alaa omaavan) metallin pintaan hyvin ohut kiderakenne, jonka kiteiden väliin vetyionit saadaan ujutettua lämmittämällä rakennetta tiettyyn pisteeseen tietyssä paineessa.

Kiderakenteen sisällä vetyionit ovat hyvin läheisessä kosketuksessa metallin kanssa. Sopivalla impulsiivisella toimenpiteellä (lämmitys, magneetikenttä, paine tms.) kiderakenteen väleihin jääneet ionit, tai pieni osa niistä, saadaan vielä lähemmin tekemisiin metalliatomien kanssa (tai sitten keskenään) jolloin käynnistyy jonkinasteinen lämpöä tuottava ydinreaktio. Koko prosessia voidaan parantaa esim. jollain katalysaattorilla eli aineella joka ei varsinaisesti osallistu itse reaktioon, vaan myötävaikuttaa ratkaisevasti sen tapahtumiseen.

Tässä on toisaalta pienoinen ristiriita vallallaolevan tieteen käsityksen kanssa, jonka mukaan ydireaktiota estää ns. Coulombin este (hylkivä voima), jonka voittamiseen tarvitaan valtava määrä energiaa. Joitain lämpöä tuottavia reaktiomalleja on kuitenkin esitetty, jotka on johdettu nykytieteen mukaisesti ja jotka voisivat selittää ilmiön.

Piantellin periaatteen pohjalta Andrea Rossin sanotaan vuosien ajan sitkeästi tehneen kokeiluja prof. Sergio Focardin (joka oli työskennellyt aiemmin Piantellin kanssa) opastuksella ja tuhansien vaihtoehtojen jälkeen viimein löytäneen oikeat olosuhteet ja sopivan katalysaattoriaineen ('Rossi's secret Italian sauce'), joiden avulla kylmäfuusioreaktio onnistuu riittävän säännöllisesti ja tehokkaasti. Tästä syntyi lopulta Rossin E-Cat kuten myöskin Defkalionin Hyperion Rossin ja Defkalionin yhteistyöajanjakson (v. 2011) tiedonvaihdon ansiosta.

Nyt on itse Piantellikin perustanut yrityksen kylmäfuusiotuotteen markkinointiin (nichenergy.com). Hän on jo jokin aika sitten onnistunut nikkeli-vety-tekniikalla saamaan 70 W tehoja 20 watin ohjauksella ja saattaa olla nyt saanut jo parempia tuloksia.

Tässä on puolestaan Brillouin Energy Corporationin esitys siitä, mitä kylmäfuusiossa heidän mielestään 'oikeasti' tapahtuu. Teoria on edellisestä poikkeava ja sen avulla he väittävät saaneensa reaktion poikkeuksetta onnistumaan. Tehot ovat kuitenkin luultavasti yhä pieniä sillä niitä ei vieläkään mainosteta (hyötysude vain 2). Teorian mukaan pienellä energiamäärällä saadaan vety-ytimistä luotua neutroneja nikkelikiteiden väleissä. Nämä neutronit yhdistyvät sitten vetyioneihin ja hajoavat lopuksi heliumiksi luovuttaen suuren määrän energiaa lämpönä (H- => 2H => 3h => 4H => He, eli vety => deuterium => tritium => kvadrium => helium+lämpö). Reaktio ei kuluta nikkeliä lainkaan vaan se toimii pelkästään katalysaattorina. (Toisaalta Rossin mukaan heliumia ei hänen reaktiossaan synny tai ole ainakaan saatu mitatuksi)

Sitten on vielä Widom-Larsen -teoria, jota Rossin 'arkkivihollinen' Steven Krivit kannattaa.

Palazzo_Paleotti



Totta vai tarua? Liian hyvää ollakseen totta? Seuraa silti tilannetta allaolevista linkeistä!
(Merkintä ** on mielenkiintoisimmissa linkessä)


Top Links at the moment:

E-CatWorld.com - The leading LENR Site
Vortex discussion - Technical discussions of LENR people
RossiLiveCat.com - Andrea Rossi direct
Sifferkoll.se - Analysis of the developments around LENR
MFMP Facebook - The open source project
ColdFusionNow.org - Upcoming events
AnImpossibleInvention.com - Mats Lewan's E-Cat blog
ECat-TheNewFire.com - Vessela Nikolova's blog on E-Cat


More Links:


Rossi's E-Cat:

E-CatWorld.com (*** good, up to date, discussions)
- backups: ecwconnect.ning.com, facebook.com/frank.acland.9
EneryCatalyzer3.com
ColdFusion3.com LENR & Cold Fusion News
http://www.lenr-info.com/ (good collection of info)
ecat.com Twitter
ecat.lenr Facebook
E-CatNews (few updates, 'negative' discussions)
 -  Closing, discussions moving to ecatnews-diaspora
ECat-news.com (fresh updates but...)
Nickelpower.org
ChavaScience.com (good reading)
ECat.com (Rossi's official site)
RossiReactor.com
ECatinfo (blog)
ECatReport (fewer updates)
E-CatSite (expert views)
-
E-CatSite's Headlines (Headlines)
E-Cat.com (Headlines)
Free Energy Systems.com
(July 2012...)
LENR-ColdFusion.com (Sept 2012...)


E-Cat in Facebook
E-Cat LENR & Andrea Rossi in Facebook

Mats Lewan's blog
Mats Lewan's Twitter
Mats Lewan's book "An Impossible Invention"

Sifferkoll.se (Note: licensees and areas listed, March 2016)

Defkalion's Hyperion:
(The site has disappeared, 2014)
Defkalion Homepage
Defkalion Press Releases
Defkalion Forum 
(suljettiin 1.3.2012, avattiin uudelleen 20.8.2012)




General:

kylmafuusio.net
ColdFusionNow.org - Video channel (**good, videos)
Pure Energy Systems Wiki (*interesting)
E-CAT = Rossi Cold Fusion

Cold Fusion Times
LENR Forum EU
- LENR News
Ego Out

 Vortex discussion (**expert views)

Cobraf Forum (in Italian)
 

NASA:
LENR (YouTube)
LENR (YouTube May 2012)
LENR, the Realism and the Outlook
LENR at NASA (June 2012)

ICMNS



Google & LENR/CF

Number of 'LENR' searches in Google
Number of 'Cold Fusion' searches in Google
Google Trends: LENR, cold fusion



Rossi's Journal:

Journal of Nuclear Physics (Rossin oma sivusto)

Sivustolla on ainoa foorumi jossa Andrea Rossi vastailee säännöllisesti kysymyksiin ja kertoo tilanteesta.

Tässä Journal of Nuclear Physics -foorumien tuoreimmat viestit valmiiksi koottuna ja helposti katsottavissa:

*** rossilivecat.com - Latest posts of JoNP  ***

Note the abbreviations on JoNP discussions:
F9 = "The results could be either positive or negative." (The 1-year E-Cat test)
F8 = "Remember, the results of the tests and R&D on course might be positive or negative." (QuarkX development)
   




More Links (at LENR-CANR.ORG)


______
Above: Star ranking of the site (one to three):
* ... ***




Best Guess Location of E-Cat 350/400 day test 2015:

J.M. Products Inc. - Carpet & Rug Cleaners, 7861 NW 46th Street Doral FL
- Location of the shipping containers before taking them to the Customer?

Where is the Customer?




CF Open Source & Promote Projects

Ugo Abundo's
http://www.hydrobetatron.org/ **
Build E-Cat
Fusion Catalyst
Open Source LENR project
Athanor


Martin Fleischmann Memorial Project (MFMP)
- Project presentation slides
- MFMP Website: quantumheat.org
- ** MFMP Progress Blog ** <<<<
    - Follow measurements in real time (Cell 1: USA, Cell 2: Europe) - or: 96.126.123.132 or:
http://data.hugnetlab.com
 - Hunt Utilities Group (non profit), Pine River, Minnesota , US
- Preview of the web interface for worldwide audience:
    http://www.hugllc.com/hugnetlab/
- MFMP Project in YouTube






A Library of Cold Fusion Papers
lenr-canr.org
- Tally of CF papers (incl. peer-reviewed papers)



Cold Fusion / LENR Timeline (by E-CatWorld)



Patents:



EP20120778404 - Francesco Piantelli (Patent granted April 15, 2016)

24 July 2015
patent granted: “Method and Apparatus for Generating Energy by Nuclear Reactions of Hydrogen Adsobred by Orbital Capture on a Nanocrystalline Structure of a Metal”, Francesco Piantelli.


International patent application by Industrial Heat LLC 27 Aug 2015 (filed in Feb 2015)

US9115913B1 - USPTO E-Cat patent (zip) granted to Andrea Rossi on 25 Aug 2015 (Filed 14 March 2012) - Links 1, 2, 3, 4

Method and system for high efficiency electricity generation using low energy thermal heat generation and thermionic devices
- Public Nov 2013

Nuclide transmutation device and nuclide transmutation method
- Public Dec 2013; Patent granted
- Mitsubishi Heavy Industries / Yasuhiro Iwamura, Takehiko Itoh, Mitsuru Sakano


Supplying hydrogen to E-Cat (Filed Oct 2012, public Apr 2014)

Andrea Rossi's US patent application that got non-final rejection in 2014


Low Energy Nuclear Thermoelectric System (Filed March 2013)

Francesco Piantelli's European patent (granted 16.1.2013)
- EP2368252B1 - Event history of of the application

Andrea Rossi's European patent application

- EP2259998
- Event history of the application

Andrea Rossi's International patent application

- Status report

Pekka J Soininen (Etiam Oy/Ltd)
- Application filed 27 Nov 2012
- became public 30 May 2013
- Application at Google
- USPTO application

Francesco Piantelli: A, B, and
1, 2

STMicroelectronics
- Application by Ubaldo Mastromatteo & Federico Giovanni Ziglioli
- became public 19 Sep 2013

Celani & Nakamura WO2011016014  (A2) ― 2011-02-10
Tämä patentti kertoo kuinka nikkelin pinta-alaa voidaan lisätä käsittelemällä sitä nikkelioksidilla ja piillä niin, että yhden gramman nikkelimäärään saadaan jopa 50m2 pinta-ala, johon vetyatomit voivat kiinnittyä. Tuloksena on 'vetyvarasto' jota voidaan ladata ja tyhjentää..
Dale Bagsall's Auto Pilot System


Nuclide transmutation device and nuclide transmutation method,
- Published Dec 2013
- Yasuhiro Iwamura, Takehiko Itoh, Mitsuru Sakano







Information, theory and ideas:


Low radiation fusion by bound neutron tunneling, Carl-Oscar Gullström, Oct 2014 
Edmund Storms, Explanation of LENR (pdf, June 2012)
Professor David J. Nagel on LENR  (1.6.2012)

Cold fusion is back! (23.3.2012)
What is cold fusionand why should you care (pdf, 2012)
Blog: The Fusion Revolution
Jed Rothwell -  Cold Fusion (pdf)

LENRwith hydrogenand cobalt instead nickle or palladium?

Edmund Storms about the transition to LENR: http://www.youtube.com/watch?v=nmyl7dV6hg0
Dr. Edmund Storms' CFTheory (video), 24 Aug 2012




Maahantuojia
Resellers and Products


E-Cat Australia Home Page
- E-Cat Australia products

- E-Cat Australia in Facebook - Pages
E-Cat Italy - Prometeon s.r.l. - (EnerGaya)



Cars
LENR Cars (A Swiss company)
- Presentation (2012)
- Presentation video (2013 Dec)
Not yet LENR but Salt water powered with NanoFlowCell:
- QUANT e-Sportlimousine (M$1.7 in 2104)


Other Products
Kresenn - Energy for data centers etc.




How to invest in Cold Fusion?
- Industrial Heat LLC is partly funded by Woodford Patient Capital Trust PLC(!)
- - discussion at WPCT website
Other:
- Investing in LENR / Cold Fusion
- LENR Invest
...follow what is happening on this field.
A bit of outdated info can be also found:
- A way to invest in E-Cat

- Cold Fusion Stock




LENR/Cold Fusion related Companies and Labs:


ABB
- ABB Robotics to be used for the assembly line of E-Cats

Airbus
- France
- Meeting in Milano 2015 on LENR
- Patent application on LENR (Google Translation)

AmpEnergo Inc
- E-Cat USA licensee (also South America?)

Breakthrough Energy Coalition
- Energy research funding
- Zuckerberg, Gates...

Boeing
- Collaborating with NASA regarding the feasibility of LENR-powered aircraft and space planes (Employees of General Electric were also involved
)

Clean Energy Research Lab
- Research devision at Tohuku University, Japan
- Clean Planet Inc. involved

Clean Nuclear Power
- A Swiss start-up company for developing LENR
- Based in Lugano, Switzerland
- power sources based on LENR or LENT (Low Energy Nuclear Transmutations)

Clean Planet inc.
- in Japan
- projects include LENR

ELFORSK
- Swedish company, also studying E-Cat and its applications for energy productions
- Erforsk's LENR report Nov 2013
- Elforsk's plan for 2013 (E-Cat on page 51, in Swedish)

Energetics Technologies
- in Israel

Enerjoy
- Italy

Etiam Oy
- Finland
- LENR info

General Electric, GE
- Gas turbines to produce electric power (Rossi/IH R&D on jet turbines is similar)

Hope Cell Technologies (Robert Vancina)

Hydrofusion
- Magnus Holm, CEO, D.Ph. in Physics
- operates in Sweden
- registered in the UK
- hydrofusion.com

Industrial Heat LLC ('IH')
- 111 East Hargett Street, Suite 300, Raleigh, NC 27601, USA
- Andrea Rossin 'kauan kadoksissa ollut partneri'
- Relations with Cherokee Investment group and Woodford Capital (investors in IH)

- Co-operating with (based in) The Research Triangle Park

IH International Holdings Limited
- Directed by Tom Darden (Industrial Heat connections)
- Registered in the UK
- details
- connections to Brad Pitt's company Briarcliff Trust

JET Energy, Inc
- P.O. Box 81135, Wellesley Hills, MA, USA 02481-0001
- Dr. Mitchell Swartz (Personal site: Cold Fusion Times)
- NANOR production

JM Products Inc.
- Rossi's E-Cat Customer
- 1 MW plant one-year test took place at this company in 2015-2016

LENR Cars (Nicholas Chauvin)

LENR-Cities
- A Swiss group, working to help business and governments for a transition to LENR
- Airbus group has signed a letter of intent to participate in the project

LENR Development / LENR Utveckling AB
- A Swedish company (est. Feb 2015)
- Owned by Sten Bergman (Interviewed at e-catworld.com)
- Bergman has ABB, wind power and smart grid background

Leonardo Corporation
- Property of a US Trust
- CEO: Andrea Rossi
- Owner of the E-Cat intellectual property rights (IPR)
- Grants IPR licenses (e.g. to Industrial Heat)
- Location and info - 1331 Lincoln Rd Apt 601, Miami Beach

 

Lightstone Technologies

Nanortech (Mitchell Swartz)

NASA Langley Research Center
- In 2013, got $150.000 funding for research on the concept project of a LENR Aircraft
- Is said to be in a partnership with a private group in developing a device for this
- LENR report

Nichenergy
- based in Italy
- France
sco Piantelli

Metalenergy
- subsidiary of Nichenergey

Leonardo Corporation
- Andrea Rossi (
C/0 Pascucci, Maddalena Via Ezio, 24 1-00192 Roma)
- US Office: 1331 Lincoln Road, Suite 601, Miami Beach FL, Florida 33139, USA
- R&D unit location in Ferrara (via Del Bajocco)

Prometeon
- E-Cat Italy

Purratio AG
- Cold fusion tech in Germany

SynergetX HP
- The Netherlands

Defkalion Green Technologies (DGT)

- Was based in Greece, moved to Canada in Autumn 2012
- Defkalion Green Technologies, 1140 Homer Street, Vancouver, BC Canada V6B 2X6, phone: 604 683 5555, email: info@defkalion-energy.com, www.defkalion-energy.com
- Defunct since beginning of 2015

Vattenfall
- following E-Cat development (e.g. attended Pordenone conf. 2012)

Kresenn - Energy for data centers etc.
- based in UK
- co-operating with Francesco Celani

LENUCO
- Champaign, Illinois, USA
- Dr. George Miley
- Planning 3 kW and 30 kW units with COP > 7
- Industrial Heat LLC has acuired LENUCO's LENR patents beginning of 2016

Lightstone
- LENR (palladium?)
- going public 2014

Brillouin Energy Corporation (BEC)  -  Blog
- USA
- CEO Robert W. George II ('Bob')
- CTO Robert Godes ('Robert')






University
                of Bologna



Interested in working in the LENR field?

LENRConnect is a worldwide networking site designed to become resource and community of people wanting to get seriously involved in working in the LENR field.




Media:

The Guardian - 31 Aug 2012

New Scientist - 29 Aug 2012
Ny Teknik



Books:

Cold Fusion Power for Everything: HowAndrea Rossi'sE-Cat Could Change the World [Kindle Edition]



Religion:


Rossi's faith is Roman Catholic (praying after release from prison)



T-Shirts:

http://www.zazzle.com.au/andrea_rossi_caricature_on_light_colors_shirt-235626897818949704



Presentations (video):
- Robert Duncan, Univ. of Missouri, April 2012
- Cold Fusion Now Videos


Tietoa ja tapahtumia

 
Events:

0)
Space Propulsion & Energy Sciences International Forum (SPESIF 2012), held February 29 - March 2 at the University of Maryland Riggs Alumni Center in Washington, D.C. - A Journalist’s Notes (includes an overview of LENR by David Nagel)

1) NASA
järjesti Teksasissa
23.3.2012 avaruusaiheisen konferenssin, jossa Illinoisin yliopistosta saapuva tohtori George Miley kertoi mullistavasta uudesta kylmäfuusioon perustuvasta voimanlähteestä, jota voisi soveltaa avaruustutkimuksessa. Ohjelma:

1) Kim Y. E.
- Possibility of cryogenic ignition of deuteron fusion in micro/nano-scale metal particles
2) Yang X. & Miley G.
- A Game-Changing Power Source Based on Low Energy Nuclear Reactions (LENRs) - (Ennakkomateriaalia pdf) - Mileyn esitelmää seuraamassa oli Cold Fusion Now:n toimttaja Ruby Carat ja hän on nyt raportonut esityksestä. Pari päivää ennen esitystä Steven Krivit teilasi Mileyn saavutukset nettisivuillaan.


2) CERN - Zürichissä Sveitsissä pidettiin 22 maaliskuuta konferenssi ('CERN Colloquium') aiheesta "The Overview of Theoretical and Experimental Progress in Low Energy Nuclear Reactions" eli siis kylmäfuusion (LENR) teoriasta ja kokeiden edistymisestä. Kokouksen luentomateriaali on netissä.



3) Toukokuun 4. pidettiin Torinossa kansainvalinen konferenssi "The Atom Unexplored" kylmäfuusiosta ja muista vaihtoehtoisista uusista tekniikoista fossiilisten polttoaineiden ja nykyisten ydinreaktoreiden korvaajana. Osallistujat olivat johtotasoa ja tieteentekijöitä. Esitelmöijät tulivat tutkimuslaitoksista ja teollisuudesta. Suora lähetys oli netissä: Live stream 4 May 2012, starting 10:00 CET (= 11:00 EET/Suomen-aikaa).


4)
July 1-3, 2012, International Low Energy Nuclear Reactions Symposium, ILENRS-12, Williamsburg, Virginia, USA. - Jed Rothwell's comments after the meeting. Comments of Michel Wallace.

5) National Instruments' NI Week 2012, 6-9 August 2012, Austin Convention Center, Austin, Texas. LENR was included but there were a lot of presentations on other subjects as well.

6) The 17th International Conference on Cold Fusion 12 – 17 August 2012, Daejeon, Korea (ICCF-17). - Defkalion had two presentations regarding their Hyperion product and its performance. (Some material selected by S.Krivit)
- Papers: Celani, ...
- All videos about LENR

7) Energy Change with E-Cat Technology - The E-Cat technology was presented at a Conference in Zurich, 8-9 September 2012, at the Technopark Zurich, Technoparkstrasse 1, CH 8005 Zürich, Auditorium. The Conference was hosted by TransAltec Inc., E-Cat Germany and E-Cat Switzerland.
- Q&A Panel Discussion with Andrea Rossi (video)
- More videos taken at the conference

8) International conference sponsored by the Global Breakthrough Energy Movement (GlobalBEM) will be held November 9 to 11 in Hilversum, Holland, highlighting new energy science and technology. The program includes LENR, as well as advanced hybrid energy sources, noble gas and plasma technologies, magnetics, and zero point energy.

9) Power-Gen International, December 11-13, 2012, Orange County Convention Center, Orlando, FL. Plasma engines of Inteligentry will be on display.

10) Conference on E-Cat in Pordenone, Northern Italy, 12 Oct 2012. Location is Polo Tecnologico di Pordenone and the program is available here as an English translation. - Videos (In Italian): 1, 2, 3, 4, 5.

11) EU Workshop. New advancements on the Fleischmann-Pons Effect: paving the way for a potential new clean renewable energy source? European Parliament – Brussels, 3 June 2013

12) ICCF 18 Conference, University of Missouri, Columbia, MO 65211, USA, 21-27 July 2013. Program. - An article about the upcoming conference. - After conference: Defkalion demo videos. - Presentations: Days 1, 2, 3, 4, 5 and 6ALL VIDEOS (Monday videos incl. Edmund Storms). Cold Fusion Now Video Playlists. - The next conference, ICCF-19, will be held in Venice 15 to 21 March 2015.

13) NI Week 2013, 5-8 August 2013

14) MIT Cold Fusion Colloquium, 21-23 March 2014, at MIT in Cambridge, Massachusetts, USA. To be held on the 25th anniversary of the press conference at the University of Utah in which Pons and Fleischmann announced their discovery of cold fusion.  Videos available.

15) The 15th Japan Cold Fusion Research Conference in Sapporo, Japan on Nov. 1-2, 2014

16) ICCF-19 Conference, Padova (Padua), Italy, 13-17 April 2015.
- IEEE presentation by Gary Scott and Energy 2.0 president Tom Wind

17) 23rd September 2015 at 17:30 to 20:15 US Eastern time "On the LENR Phenomena and Potential Applications", Professor Peter Hagelstein and Dr. Louis DeChiaro at Teradyne in Massachusetts

18) Airbus
LENR seminar ISCMNS Workshop held in Toulouse, France, 15-16 October 2015. Presentations are available here.

19) CERN: Seminar
"Anomalous Heat Effect" 24 Oct 2015.

20) Stockholm: New Energy World Symposium
on LENR and E-Cat, June 21, 2016, organized by Mats Lewan. - CANCELLED (Due to late publication of the 1 MW plant test report).

21) ICCF-20 Conference, Sendai, Japan, 3-7 October 2016 - Summary - E-CatWorld

22) Workshop in Siena, Italy, May 2017

23) ICCF-21 Conference, Raleigh, North Carolina, USA, June 2018, organized by Industrial Heat LLC

More events >>




Rossi's R&D lab in Ferrara Saturday 13
                  July 2013
Stopping at Rossi's R&D Lab in Ferrara, 13 July 2013



A bit of E-Cat background history


Italian professor Francesco Piantelli (
University of Siena, 'father' of Ni/H reaction, patents) got interested in cold fusion, after the Fleischmann/Pons palladium experiments in 1989.

Professor Sergio Focardi (University of Bologna; Born 1932, died 2013) and professor Roberto Habel (University of Cagliari) had difficulties to believe Piantelli when he exposed them his strange results achieved during an experiment with nickel, deuterium and organic materials. The Fleischmann/Pons affair had occurred just a few months before. Focardi joined Piantelli only because Piantelli insisted. Piantelli, Focardi and Habel were considered crazy by their colleagues in Siena (their laboratory was inside a former mental hospital, too). Since 1993 they carried out *) experiments, using finally nickel and hydrogen. On a conference held in Cesena in April 1994, Focardi had a presentation about these tests (videos 1, 2, 3).

Later, inventor Andrea Rossi started studying cold fusion and contacted Focardi. They made a large number of experiments before Rossi succeeded to generate practical amounts of excess heat. The contribution of professor Sergio Focardi in these experiments was mainly in the safety issues: without his help in this matter Rossi couldn’t have made his work. In addition, Focardi taught Rossi a lot of the physics he needed to know.

Focardi also made all the preliminary measurements on the reactors with Rossi during years 2007 to 2010. There were thousands of measurements before Rossi felt confident to make the first presentation of E-Cat in January 2011. In the Brasimone nuclear facility (in the Italian Appennines, between Bologna and Florence) Rossi and Focardi made tests to measure the radiations outside the reactor at full power, in destructive tests. Only Focardi was able to master the situation. In the same Brasimone center, Focardi had made an important experiment regarding the search of gravitons.(source)

________________________
*) Publication of experiments. Extract: "At the end of 1989 one of us (FP), in an experiment of low-temperature calorimetry (about 200 K) on deuterated organic compounds in hydrogen atmosphere, suspected an irregular balance of the heat involved. After several discussions which took place in the following months, we reached the conclusion that the probable responsible for the observed anomaly could have been the nickel support on which the organic sample had been deposited." [highlight added]


Hot Cat

In spring 2012, Rossi started publishing information about Hot Cat, a solid state version of E-Cat which does not need any cooling liquid and has an internal hydrogen source. It, too, needs electricity to turn on the reaction. The start-up phase takes about one hour. When the reaction is on, the heating resistors need electricity only part of time (this is the main way of controlling the reaction). Heat energy output is about six times the required average electrical input energy when the reaction is maintained within well controllable limits (guaranteeing no runaway of temperature). On the other hand, taking the risk of a possible runaway (temperature going over ca. 1200
°C, nickel powder melting, reaction stopping), the coefficient of performance can be much higher than 6, even hundreds. 

Hot Cat

Image: Andrea Rossi's Hot Cat test set up, 17 Aug 2012.
- Click image to enlarge

Dimensions: length 33 cm, outer diameter 9 cm, inner diameter 3 cm.

Two electrical heating resistances in parallel (the 4 visible cables). Value of the resistances in parallel: 6 ohm. AC (50 Hz) input voltage of 147 volts.

Temperatures: inner wall (of the hot hollow space inside) around 1150
°C, outer black wall 850 °C. Power consumption 3.56 kW, heat power irradiated by both inner and outer walls, assumed equal for a total of 13.39 kW, two electrical heating resistances in parallel (the 4 visible cables), current consumption 24.25 A (147 V), power consumption 3.56 kW.



Third party tests on Hot Cat  (2013)

Independent tests on the Hot Cat were published on May 20th, 2013. They were conducted by Swedish and Italian scientists and were showing good results.

Hot Cat under independent tests

Image: Hot Cat under independent tests that were
published on May 20th, 2013. This picture shows
the case when the E-Cat got overheated and was
destroyed by temperature runaway and partly
melted. This was not part of the reported tests.

The report includes a dummy test and, after that,
two tests with complete measurement results.

The E-Cat got to 300°C with 810 W when running
continuously with resistivity heating only during the
dummy run. In a real experiment 300°C was reached
when pumping 810 W one third of the time, and 0 W
the remaining time.

The skeptics tried to spot deficiencies in the the test report and it had to be updated a couple of times to present more details of the measuring setup, especially regarding the way the electrical input energy was measured.

...

From the published 3rd party test report (test 1 of 2):

"Device and experimental set-up

The E-Cat HT-type device in this experiment was a cylinder having a silicon nitride ceramic outer shell, 33 cm in length, and 10 cm in diameter. A second cylinder made of a different ceramic material (corundum) was located within the shell, and housed three delta-connected spiral-wire resistor coils. Resistors were laid out horizontally, parallel to and equidistant from the cylinder axis, and were as long as the cylinder itself. They were fed by a TRIAC power regulator device which interrupted each phase periodically, in order to modulate power input with an industrial trade secret waveform. This procedure, needed to properly activate the E-Cat HT charge, had no bearing whatsoever on the power consumption of the device, which remained constant throughout the test. The most important element of the E-Cat HT was lodged inside the structure. It consisted of an AISI 310 steel cylinder, 3 mm thick and 33 mm in diameter, housing the powder charges. Two AISI 316 steel cone-shaped caps were hot-hammered in the cylinder, sealing it hermetically. Cap adherence was obtained by exploiting the higher thermal expansion coefficient of AISI 316 with respect to AISI 310 steel.

Finally, the outermost shell was coated by a special aeronautical-industry grade black paint capable of withstanding temperatures up to 1200° C.

[ - - - ]

Electrical measurements were performed by a PCE-830 Power and Harmonics Analyzer by PCE Instruments with a nominal accuracy of 1%. This instrument continuously monitors on an LCD display the values of instantaneous electrical power (active, reactive, and apparent) supplied to the resistor coils, as well as energy consumption expressed in kWh.Of these parameters, only the last one was of interest for the purposes of the test, which was designed to evaluate the ratio of thermal energy produced by the E-Cat HT to electrical power consumption for the number of hours subject to evaluation. The instrument was connected directly to the E-Cat HT cables by means of three clamp ammeters, and three probes for voltage measurement."

Probably in the first run they had the PCE-830 between the control unit and the resistor coil but in the second run they had the PCE-830 between the control unit and the mains plug: “As in the previous test, the LCD display of the electrical power meter (PCE-830) was continually filmed by a video camera. The clamp ammeters were connected upstream from the control box to ensure the trustworthiness of the measurements performed, and to produce a non-falsifiable document (the video recording) of the measurements themselves.”

On JONP forum, we have learned also this
(23 May 2013): In the HT2 test, the white wire connected to the device provides feedback to the controller, so that it can adjust the duty cycle (or perhaps the waveform) of the power being delivered to the resistors. - - - The input to the controller is 3-phase but the controller can also accept single-phase power.



About the Defkalion reactor at the demonstration July 2013

All nickel isotopes, except Ni61, react. Hydrogen gas is regular H2. There is a heat gradient in the reactor cell. The reaction starts at the debye temperature of Nickel, i.e. at 450 K. The high-voltage power going to the reactor's two modified spark plugs is reported to be 10 kV at 110 mA (probably 20 % duty cycle because the display showed around 210 watts).

There are huge magnetic fields inside the reactor as a result of the reaction, possibly due to extremely strong currents over very short distances. The field is shielded by double Faraday cages and the metal cover of the reactor box. (Could the magnetic field be used for direct generation of electricity?)




Criticism:

- Forbes Science: Our Gratest Failing (EmDrive and E-Cat) 8 Nov 2015
- Skeptopathy and E-Cat February 8, 2015 by Sarah Vaughter
-
http://cassandralegacy.blogspot.fi/
- Steven Krivit
's article in New Energy Times 7.3.2012
- Steven Krivit's video comment on Rossi ('nothing to do with science or technology')
- Steven Krivit's collection of Rossi events, people involved and a timeline
- Steven Krivit's open letter regarding the 3rd party tests (2013)
- Stephan Pomp's and Göran Ericsson's report regarding the 3rd party tests (2013)
- http://shutdownrossi.com/




The Second Third Party Test (2014)

The report was published on October 8th, 2014. The test run took 32 days. A COP of 3.2 was obtained while the reactor temperature was 1260°C, and 3.6 for 1400°C. The reactor fuel was analyzed before and after the test run. Nickel (Ni) isotopes 58, 60, 61 and 64 had mostly turned into isotope 62. Lithium (Li) consisted mostly of isotope 7 before the test but, after the test, lithium contained mainly isotope 6. The Reactor is much smaller than in the previous test: 452 g, 2 cm in diameter and 20 cm in length, ending on both sides with two cylindrical alumina blocks (4 cm in diameter, 4 cm in length). Still, it produced 1.5 MWh of energy during the 32 days.


The New E-Cat 
The E-Cat is small and consists of a Mouse and a Cat as Rossi puts it.


New E-Cat running
The new E-Cat running. Note that the heating resistor coils are
shading the glow of a higher temperature inside the reactor.


New E-Cat running in the dark
The same as above but from the other side and in the dark.

The test report is also available at Elforsk.

Main Authors:
Levi, Giuseppe
Foschi, Evelyn
Höistad, Bo
Pettersson, Roland
Tegnér, Lars
Essén, Hanno

Unofficial peer reviewers:
Passi, Alessandro
Bonetti, Ennio

External investigators:
Bianchini, David
Bonnetti, Ennio
Bexell, Ulf
Hall, Josefin
Pettersson, Jean


Oct 2015: Rossi has concluded that the 0.2% ash sample of the charge (2 mg out of 1 g) taken by the professors and analyzed after the Lugano tests, was not a good representative for the whole charge, as can also be seen in the Cook-Rossi paper. Major samples were used later for further studies.



The 1 MW Power Plant test run (2015-2016)

Andrea Rossi started a test run of a 1 MW E-Cat power plant at a customer, probably in February 2015. The plant has been installed inside a shipping container and it provides power (heat) to an industrial process of the customer. A second container is used as a control center of the plant and includes e.g. computers. This is where Rossi and his team spend most of their time.

The 1 MW energy source has two sections. One is a spare back-up unit consisting of 52 E-Cats of 15 kW each. Until now, the back-up has only been tested to work at the beginning of the test and then turned off. The other section is the one in operation having four 250 kW E-Cats, or 'Tigers', with dimensions of 2m x 0.3m x 0.7m each. Rossi says the four reactors could fit in 2m x 1m x height 1.5m if necessary.

The test has a schedule of 350/400 days, meaning that at least 350 days of delivering full power (1 MW) is required of the 400 days of the test period. So, after 350 days of proper operation, the test can be considered successful provided 400 days have not been exceeded.

It seems the plant is in SSM, or self-sustained mode, most of the time requiring only 7 to 8 kW of electric power to support the control logic, triacs, transformers and safety systems. This has a major effect to the performance (COP = power out / power in). The exact figures have not been published but it can be estimated that if the plant would be in SSM 80% of time, the COP could be 13 or more. An SSM of 95% would give COP = 41 or more. In these calculations it has been assumed that while not in SSM the input power is one third of the output power, which in fact might not be the case, so the COP might be a bit less or a lot larger. Final figures should become available after the test run when the report is available. The annual electricity bill of the customer will also tell a lot.

There have been some breaks in the operation, especially at the beginning, but it seems everything went well enough, and the test came to an end 17th of February 2016, at 12:00.

Within the container, Rossi started also experimenting with a new, radically improved, version of the Hot Cat reactor, the E-Cat X, intended also for domestic use. The aim of this R&D, among other things, is to improve the COP by extending the SSM and producing electricity directly.

As the 1 MW plant test run period is over now, Rossi started working on a prototype of a 250 kW Hot Cat plant, probably based on E-Cat X.



Comparison: Hot Fusion - Cold Fusion


Kuuman ja kylmän fuusion pikaista vertailua:

Hot fusion produces dangerous products, has dangerous radiation and costs tens of billions of dollars, and has not produced any viable energy technology over six decades of research. No excess energy has yet been produced (COP < 1). Commercial products expected some day in ('far') future.

Cold fusion does not produce radiation the way hot fusion does. It does not use or produce any radioactive materials. Energy has been produced (COP = 3...20 or more). Commercial products are available since 2012 (1 MW E-Cat, 120 °C, COP = 6, as measured in 2012).


video (15 min)

The Progress made inthe Different Fields of Nuclear Fusion (Hot and Cold) - 10 June 2012


Problems with current hot fusion approach:
Time to set a new path for Hot Fusion




People:

People involved in LENR / Cold fusion

Martin Fleischmann (Cold Fusion 1989)
- Died 3 Aug 2012. M. Fleischmann's Historic Impact (obituary)
Stanley Pons (
Cold Fusion 1989)
Steven Jones (
Cold Fusion 1989)
Francesco Piantelli (Retired prof. University of Siena, 'father' of Ni/H reaction, patents 1, 2)
Roberto Habel (University of Cagliari, starting 1993 he worked with Piantelli and Focardi)
Giuseppe Levi (University of Bologna, was helping Rossi)
Sergio Focardi (
Retired Prof., University of Bologna, worked with Piantelli since 1993, and later, 2007-2010 was Rossi's E-Cat development expert scientist and assistant, died 22 June 2013) - Video: Sergio Focardi discussing his Nickel + Hydrogen research with Prof. Francesco Piantelli in 1994
Andrea Rossi (E-Cat inventor etc.), Doctor in Philosophy. Got the Doctorate in the Università Degli Studi di Milano in 1975. Studied Nickel nanopowders since 1995.
Domenico Fiovaranti ('Cures' in Cobraf.com forum; Rossi's military customer's representative, involved in the validation testing of the Hot Cat)
Hideotsugu Ikegami, professor emeritus at Osaka University (lithium based CF studies)
Vittorio Violante, LENR Research Coordinator, ENEA, Professor Tor Vergata University, Rome, Italy
Eugene Mallove, Chief science writer at MIT during the days of Pons and Fleischmann cold fusion controversy (He was killed in 2004) - videos
Mark Prelas  University of Missouri, (LinkedIn)
Francesco Celani
Akito Takahashi
Yasuhiro Iwamura (Mitsubishi Heavy Industries, Patent Dec 2013
)
Yasuko Terada (Japan Synchrotron Radiation Res. Institute)
Tetsuya Ishikawa (Coherent X-Ray Optics Laboratory, SPring-8/RIKEN)
Lewis Larsen
Edmund Storms  (See his presentation, NPA conf. July 2012)
Yogendra Srivastava
Christos Stremmenos (Retired Prof., University of Bologna, Former Ambassador of Greece in Rome)
Hanno Essen
Sven Kullander, Uppsala University, One of those testing the E-Cat (He died 28 Jan 2014 at the age of 78)
Dr Magnus Holm, presently (5/2014) working also with Rossi for the E-Cat
David J. Nagel (Professor in The George Washington University in Washington, D.C.)
Frank Gordon (SPAWAR, ret.)
Peter Hagelstein (MIT)
Michael McKubre, Stanford Research International (SRI), USA
George Miley (Univ. of Illinois)
Dr. Brian Ahern, Boston (replications, appreciated by Rossi) - Interview July 2014
Dr Alexander Parkhomov, Moscow (the most complete and important E-Cat replication)
Francesco Celani (Frascati National Laboratory, Italy)
Domenico Cirillo (LENR experimentalist with Cirillo Labs, Italy)
Robert Duncan (Vice chancellor for research at the University of Missouri)
Nicolas Chauvin, LENR Cars (video)
Tom Darden, Chief Executive Officer of the Raleigh, North Carolina based investment firm Cherokee
Dan Vermeer, Director of Duke's EDGE program: http://www.fuqua.duke.edu/edge
JT Vaughn, Manager at Industrial Heat LLC, founder of Cherokee McDonough Challenge (an accelerator for environmental startups), leader in the startup community in the Research Triangle
MaryYugo, The accidentally-revealed alias of Georgy Lawrence Hody, who used to be the VP of Thermonetics Corp, a tiny company that made calorimetric sensors. A pathological E-Cat denier.


3rd Party Testing (published May 2013) was made by:
Giuseppe Levi, Bologna University, Bologna, Italy
Evelyn Foschi, Bologna, Italy
Torbjörn Hartman, Uppsala University, Uppsala, Sweden
Bo Höistad, Uppsala University, Uppsala, Sweden
Roland Pettersson, Uppsala University, Uppsala, Sweden
Lars Tegnér, Uppsala University, Uppsala, Sweden
Hanno Essén, Royal Institute of Technology, Stockholm, Sweden (his comments)
Rossi has told that he had an E-Cat in Uppsala for testing already a year earlier. The test, however, failed because a welding of the reactor broke up.






Using Heat to Produce Electricity:

...by steam turbines:
http://www.greenturbine.eu/en/product.php
http://www.xpedio.carrier.com/idc/groups/public/documents/marketing/05-810-003-25.pdf
http://www.greensteamengine.com/
http://www.greenturbine.eu/en/product.php

...by heat to electricity conversion:
Stirling engine with anintegrated 50 Hz AC generator
Stirling engine with an integrated 60/50 Hz AC gen.
Space ASC - Advanced Stirling Convertor (for NASA)

...or directly run an engine with heat:
http://www.cyclonepower.com/works.html

...new technologies:
http://www.climeon.com/



Putting E-Cat to directly power a steam car like this?
- 1925 Doble E-20 Steam Car - Jay Leno's Garage




What they think at NASA about LENR
- This is the NASA explanation of the theory behind LENR

The Strong Force Particle physicists have evidently been correct all along. "Cold Fusion" is not possible. However, via collective effects/ condensed matter quantum nuclear physics, LENR is allowable without any "miracles." The theory states that once some energy is added to load surfaces with hydrogen/protons, if the surface morphology enables high localized voltage gradients, then heavy electrons leading to ultra low energy neutrons will form-- neutrons that never leave the surface. The neutrons set up isotope cascades which result in beta decay, heat and transmutations with the heavy electrons converting the beta decay gamma into heat.




Defkalion's LENR method

About Defkalion's technology


Registered trademark 1 (E-Cat The New Fire)
Registered trademark 2 (The figure below)

E-Cat logo



Rossi's E-Cat method in brief  (April 2012)
- This is how Rossi explains it


Many cold fusion experiments are using deuterium. Hydrogen in nature contains much less than 1% of deuterium which is an isotope of hydrogen. Deuterium is not used in E-Cat. The process is completely different from electrolysis (what Fleischmann & Pons had). Rossi has tested the F&P method but is not using it because he could not make it work. In general, no electrolysis is strong enough even if palladium is a good sponge of hydrogen. In addition, the loading of hydrogen into palladium takes about one month before the reaction can start.

Quoting prof. Christos Stremmenos: "Andrea Rossi worked with Ni powders from 1995 and has been the first to make real energy with nickel, in the range of kWh, not of some watts or something alike. And so far nobody has been able to do the same!"

Rossi thinks he has a precise idea of the source of the cold fusion effect in E-Cat. It is not muon catalyzed fusion. Nothing to do with virtual particles. It is something much more solid. It is caused by the high pressure applied on the particles within the small caves of the metal.

Rossi prefers using common hydrogen (protium). There is no injection of hydrogen gas from a canister into the E-Cat reactor any more. A micro tablet has been invented and patented containing a molecule that can attract big amounts of hydrogen in solid form.

When the E-Cat is turned on, the reaction will stabilize in 1 hour and the operation in full starts. In the charge phase of the reactor, the temperature is increased by electricity (AC and resistor). This causes the hydrogen to be released from the tablets as gas. Next begins working with pressure so that the reaction starts and there will be low energy gamma ray emission. When the process is turned off, hydrogen is recaptured by the sponges (tablets). Only those atoms of hydrogen that have turned into something else are lost.

All that is needed is nickel powder, catalysers (several, not including palladium) and the micro tablets containing high amounts of hydrogen. All cannot be published until the patent has been granted. The price of the E-Cat is still estimated to be 600...900 USD by Rossi.


...

About the COP (Coefficient of Performance) of the E-Cat, Rossi has explained that COP = 6 is safe and stable, like a family car. Higher COP (100... 200?) is possible but then you are driving a Ferrari at very high speeds which not that easy.

---

Focardi & Rossi were inteviewed on video by S.Krivit in June 2011:

Focardi told that normally one would expect that, due to the Coulomb barrier, a neutron would enter the [Ni] nucleus in the LENR reaction. Instead, Focardi believes it seems to be a proton that enters the nucleus.

...

More about the theory by Rossi on 2 June 2012:
 "We enrich the Ni with the 62 and 64 isotopes, which are the sole to work really: if they had not worked and therefore if Cu had not been born, an excess of 62 and 64 Ni had to be found: therefore the fact that we did not find a percentage of Ni outside the relatively wide band of the isotopes is normal. Should not Cu have been made, we would have found an excess of 62 and 64 Ni"  -  "Our theory is deeply changed during the last 2 years of experience and tests, and we have understood clearly which is the transmutation role..."
...

pesn.com on 15 June 2012:
"An E-Cat works by specially processed and enriched (in isotopes Ni-62 and Ni-64) nickel powder being placed in a small steel reactor core. In addition to the nickel powder, certain catalysts are placed in the core, along with a smell pellet that releases and absorbs hydrogen gas. An electric resistor heats the reactor core which induces hydrogen to be released from the pellet. A radio frequency generator is then used to apply frequencies to the contents of the core. The result is a number of different, but safe nuclear reactions taking place that release huge amounts of energy in the form of heat. No nuclear waste is produced, no radiation escapes the core, but the heat produced can be harnessed to do work.

New E-Cat Specs

1 (one) reactor core per module.
1 (one) hydrogen pellet per module.
1.5 (one point five) grams of nickel per module.
6 (six) months before re-fueling
50 (fifty) cubic centimeter or less reactor core volume.
10 (ten) kilowatt rated output.
20 (twenty) kilowatt max safe output in torture testing.
600 (six hundred) degree C steam.
Total stability."

... (Note: The above was not text by A.R. but from pesn.com)

10 July 2012 Rossi was asked: "Is it possible for some of the energy generation to be due to H+H -> He? Has Helium generation been noted in any of yor tests?" Answer was: "I do not think so"

...

7 Aug 2012 there were forum duscussions whether copper (Cu) was not a result of the reaction but a catalyst, and whether there was not a resistor for heating but the current was going through the Ni+Cu powder directly. However, this is all speculation.
In the early E-Cat days, natural isotopes of Cu were measured in the reactor after use.

19 Aug 2012:

According to Rossi "A sum of output energy from E-Cat is many times bigger than equivalent of all transmuted materials (in fuel) plus all energy inputs." is closer to the truth than "A sum of output energy from E-Cat is equivalent to the sum of all transmuted materials plus all energy inputs".

The heating resistors of the cylindrical E-Cat can be replaced by tubes of hot oil (or liquid metal) heated by any source. Gas burners can be used as well.

A drive focused in a particular part is needed. Gas can be used instead of electric power. The solution of another E-Cat providing the heat should be the best, but it is not possible. Rossi cannot explain why, because he then should explain exactly how the reactor works. (However, see 21 Aug below!)

"Actually, our Effect has nothing to do with what Fleischmann and Pons made, but they ignited the research in this field with their work. This is their merit. A.R".

21 Aug 2012:
"An E-Cat is driven by the resistance inside it, or, now, also by a gas burner, not “by itself”. The drive must be very focused, this is why the heat from an E-Cat, which is transported by a fluid which has not the necessary energy density, cannot drive another E-Cat...." (A.R.)

31 Aug 2012:
AR: We find only 63 and 65 Cu. (This was the answer to question: "Have you recently conducted any isotopic analyses and have you found a different isotopic distribution in the copper output product?")

____

4 Sep 2012:
Cures (about Celani's comment that Rossi cannot fully control the reactor):
"Celani assumed but does not know. The control works. To form the high temperature, the thermal power generated follows linearly enough the generator."

19 Sep 2012:

In the Zurich conference 8-9 Sept, Rossi explained the reason for COP = 6:

"You have correctly said that when we made the first experiments we had a COP = 200. We were working with powers of some hundreds of watts. We were working at an absolutely experimental situation. Now we are making products that have to be sold to industries at the moment (because the domestic have not been certified for safety)."

"It is right to make a Formula 1 car to race, and to push to the extreme an engine, to learn how to make normal engines, and to make a car that has to be driven by normal people like me. To go to a COP 200 is extremely dangerous, and when I worked at those powers it happened that we had some escape of neutrons, in some situation. For obvious reasons this is very dangerous. This is why we had to reduce to 6, and this is why we have to limit the self-sustain mode . . . we must stay within the absolutely sure safety limits, this is very important."

Note: Neutron radiation is extremely harmful and must be avoided at all costs. Neutron radiation is considered to be the most severe and dangerous radiation available.


20 Sep 2012:

Rossi gave some interesting details of the reaction when asked some questions on his forum.

Questions:
...:
1. Have you tested the residual gas content of an E-Cat?
2. Have you detected Deuterium in elevated levels?
3. Have you detected a measurable increase in the presence of Copper and, if so, what were the isotropic distributions of Nickel and Copper after 6 months?

Rossi's answers:
1- yes [= residual gases have been tested]
2- no [= no elevated levels of deuterium have been detected]
3- the amount of Copper, after more than 2 years now of tests and measurements, analysis, etc, is very low, so we know now it is a side effect. The energy comes from other nuclear effects that we have understood. We have a precise theory now.
The isotopic distribution will also be disclosed with the theory.


Questions:
1. Have you observed excess Helium in your E-Cats after 6 months of operation?
2. If not, is the composition of the walls of the E-Cat porous/diffuse to Helium?

Rossi's answers:
1- no [= no excess Helium observed]
2- no [= helium could not have leaked out either]

From another answer:
"The amounts of Cu are so small that a measure of the quantity is very difficult, considering the range relatively wide of standard isotopes." (by A.R)

Q: "Is the amount of nickel consumed (all isotopes), after 6 months operation, also “so small that a measure of the quantity is very difficult"? "
A: "Yes" (by A.R.)

23 Sep 2012:

"The catalysts we use are chemical products, but the action they make is confidential. I understand you can be confused, I should be the same in your position, but until I cannot disclose the theory and process I must keep this information under cover." (A.R.)

"We still depend on the Einstein equation, from which derives that 1 g of mass is worth 23 thousand MWh. We have anyway to change the charges every 6 months, for many reasons and for safety." (A.R.)

"The high percentage of Cu found 2 years ago was probably due to impurities and to the difficulty to take, at those quantities, samples actually representative of the mass. Let me also return to the issue of the catalysts, because I have been advised ( see the comment of Monti) that it has been misunderstood the difference between a chemical catalyst and a chemical product that in our case acts as a “catalyst”. In the first case we have a chemical reaction, catalyzed from some chemical product. In our case we have a chemical product that acts as a “catalyst” of our process, which is not chemical; as a matter of fact, the definition “catalyst” is anomalous in our case, it is used in its original semantic meaning, not in the meaning that it normally has in chemical reactions." (A.R.)

24 Sep 2012:
In a radio interview by 'Città del Capo Radio Metropolitana' Rossi has explained that 2 years ago Rossi and Focardi believed that energy production was due to transmutation of Nickel into Copper. During these years, all the experiments have made it very difficult to believe that the process was so. The main effect is the thermalization of low-energy Gamma (50-120 keV). The transmutation of Nickel into Copper is a side effect. In fact they have found traces of Copper in the dust, but this does not justify the energy produced, because they should have found more copper.


21 Oct 2012:
Q: "You have been very clear in your sharing of eCat performance and workings. One question (of many more) remains in my mind. What are the predominant output products of the eCat reaction? Copper, Tritium, Lithium, etc?"
A: "Nickel." (A.R.)

22 Oct 2012:
Q: "When you said earlier today, in response to Steve Karels, that the output product of the Ecat was nickel; did you mean to say that it is a heavier isotope of nickel than what you started with? Or is the isotopte composition of the nickel unchanged?"
A:  "We change the isotopical composition in the charge, while the measurement of the isotopical changements after the operation is very difficult, due to the fact that we use picograms and the range of the normal composition of every isotope is relatively wide." (A.R.)

27 Oct 2012:
About using gas instead of electricity to heat the Hot Cat:
"gas is less efficient, this is out of any doubt. But it costs very much less in the USA by the Watthour. The choice has to be related to the price of the gas in the specific location. The efficiency of gas, as you correctly say, is lower in particular in our application, wherein only specific spots need to be heated." (A.R.)

31 Oct 2012:
Q: "Have you seen 59Ni detection in any of your long term (>6 months) spent fuel analyses?"
A: "no, we never detected 59Ni." (A.R.)


4 Nov 2012:


Q1) "Did you initially enrich Ni (to get more 62Ni and 64Ni) because you initially thought/presumed that the energy maybe was coming from the transmutation tot Cu (62Ni + proton -> stable 63Cu; and 64Ni + proton -> stable 65Cu)?" A: "No." (A.R.)

Q2)" But, from the moment you knew that the transmutation to copper (Cu) only was a side-effect, did you try normal (not enriched) Ni back again?" A: "No." (A.R.)

Q3) "And if yes (to question 2), did normal (not enriched) Ni also work and produces the same amount of energy?)" A: "No." (A.R.)

"...the energy consumed to make the charge is irrilevant, due to the fact that we consume electrochemical energy and produce nuclear energy." (A.R)


12 Nov 2012:
Q: "Equipment which generates radio frequencies often need a Federal Communications Commission certification to ensure that Radio Frequency Interference is not an issue. I was under the impression that your Home E-Cat was using ‘frequencies’ to help to control or augment the reaction. It is possible that certain shielding may be necessary to insure that these frequencies do not affect other devices in the vicinity."
A: "Yes, the certifiers told me they have taken in account this issue, but we have a shielding that forbids radio frequency interferences." (A.R.)

13 Nov 2012:
Q: "Do you think it is possible that just one of the isotopes 62 and 64 of Ni are involved, and not both? Or, are both of these isotopes (together) essential? Also; do you have evidence that either (or both) of these heavy isotopes are being consumed (transmuted to something else) in the reaction? If not, then they must be acting as catalysts in some way."
A: "Both work, both essential, some transmutes in copper as a side effect." (A.R.)

15 Nov 2012:
Q: "Perhaps you can confirm that after a long (6 months or greater) period of continuous operation of an eCat, you were able to observe:
(a) A change in the “fuel” isotopic distribution (b) A change in the “ash” level or isotopic distribution. In other words, did you see a measureable change in something as “fuel” was consumed into energy?"
A: "We noted traces, but very difficult to measure due to the tiny amounts, close to the variation range." (A.R.)

2 Feb 2013:
Q: "After a long period of continuous operation, 6 months or greater, do you observe in the eCat operation any elements that were not there before the start of operation?"
A: "- yes" (A.R.)
Q: "If so, are the amount(s) consistent with your theory of how the energy is generated?"
A: "- yes" (A.R.)

5 Feb 2013:
Q: "
I have a specific question that may have interesting implications: does the E-Cat and the HotCat need AC electric power to work, or also DC power can be used? You said that also the gas powered models need an electrical drive: is it also AC in this case?"
A: "
AC or DC are both usable, with specific adaptations." (A.R.)

15 Feb 2013:
Q: "You have said previously, that you don’t believe your invention to be related to Dr. Randall Mills theory of Hydrinos. Do you still consider this to be true?"
A: "I confirm that my theory has nothing to do with the Mills Theory." (A.R.}


1 March 2013:
Q: "...So for a single eCat,
1) What is the minimum sustained output level?
2) How long does it take to go from the minimum sustained output level to the maximum sustained output level? Seconds, minutes?
3) Can the Self Sustaining Mode (SSM) occur while it it outputting the minimum sustained output level?
4) If the eCat is at maximum power, how long does it take to reach the minimum sustained output level?
5) If the eCat is in SSM at maximum output, how long does it take to reach the minimum sustained output level?"
A: "I answer taking in consideration that we are talking of a 1 MW plant, made by circa 100 modules of 10 kW each, since the single modules are not for sale. We will talk of the single modules when they will be a real product.- Answers:
1) 10 kWh/h
2) 2 hours
3) yes
4) 2 hours
5) 4 hours
Warm Regards" (A.R.)"

2 March 2013:
Q: Is this essentially correct?
a. The 10kWh/h output is done by running only one of the 100 eCat units in the 1MW system.
b. The eCat runs either full output or off.
c. It takes 2 hours to bring an off eCat to full power.
d. SSM mode can last up to 2 hours.
e. There is no way to turn off an eCat while it is in SSM.
f. It takes 2 hours to turn off an eCat running at full power.
Answers:
a. correct
b. correct
c. correct, but if you make a total shut off it takes 4 hours
d. correct
e. correct
f. see c.
(A.R.) - [Note: SSM = self-sustained mode]

20 March 2013:
Q: "I have heard marvelous things about the E-Cat in Popular Science. Are there any long term effects, in terms of Gamma Radiation."
A: "The gamma rays do not exit from the reactors, as all the measurements made during hundreds of tests have given evidence for. The photons are turned into heat, therefore there are not long term effects, as well as there are not short term and middle term effects. By the way, the third party indipendent test in course is dealing throughly also with this item." (A.R.)

29 March 2013:
"My opinion is that the WL theory is wrong, because, for example, [it] does not respect the leptons conservation law and considers virtual particles, which are very shortlived resonances between actual particles during a decay process, as if they were elementary particles with consistent lifetime." (A.R.)
"I have a theory about our effect." (A.R.)


6 April 2013:


Q1: In the current or new design (2-stage) Hot-Cat, can the output temperature be set to any value between 120 deg C and 600 degrees C? I apologize if I asked this question before, but it was some time ago.
A1: Yes

Q2: Since Hot-Cats consists of a number of modules, can a 1 MW system be partitioned into two (or more) sections in order to produce ‘x’ kW-thermal out of one subsection of modules and (“1-x”) kW-thermal out of another?
A2: Yes

Q3: Can two subsections of a plant produce heat at different output temperatures? For example, one section may produce process heat and another section may be used for evaporative cooling. In effect, you have two E-Cats purring in the same enclosure.
A3: Yes

Q4: I saw reference to a 10-MW E-Cat configuration. Are there customers requesting such a design and if so, would that require significant modifications for efficiency improvement or cost reduction or is it just a matter of assembling 10 times as many modules as there are in a 1 MW design? (Different enclosure etc.)
A4: No, we simply supply 10 x 1

Q5: If different sections of a plant produce heat at different temperatures, does the higher temperature sector need more time for shut down than the lower temperature sector?
A4: No

(The above questions by Joseph Fine, answered by A.R.)

23 May 2013:
"The ssm and the stability of the reactor do not depend on the control of the temperature of the fluid within the range of the fluid during the operation. I cannot elaborate more, because this involves confidential information. --- A.R."


2 June 2013:

Q: "There have been a number of labels applied to the phenomenon that was originally referred as ‘cold fusion.’ Some are: LENR (Low energy nuclear reaction), LANR (Lattice assisted nuclear reaction), CANR (Chemically assisted nuclear reaction), Anomalous heat effect, Fleischmann Pons effect, Cold fusion — and more. What do you think is the most accurate label that should be applied to your technology — and why?"

A: "Very problematic question, but intriguing.
LENR ( Low Energy Nuclear Reactions) is acceptable, based on my personal experience, because the Third Indipendent Party Report has accertained beyond any reasonable doubt that the energy produced cannot be generated by the quantic status changement of the electrons orbiting around the nuclea ( see the Ragone diagram of the well known Report).

CANR is difficult to define: what does mean “chemical assisted” exactly? Definitions “de omnino et nihil” are basically meaningless.

LANR comes from a nuclear model based on ” lattice structure of nucleons”, but when it turns into models, NUclear = UNclear. It comes from the W-L theory, which is wrong because unsustainable under the theoretical point of view ( conflicts with the leptons conservation law and confers to virtual particles characteristics limited to the real e.p.) and under the experimental point of view ( it has never worked in 10 years of attempts. By the way: I have given to 2 of our US scientists the task to work full time for 1 year to replicate all the existing patents of LENR in the world, to analyze which of them can work. We also analyze the theoretical claims, checking with the instrumentation we can use, very complete, if the supposed radiations, fusions etc really happen. We are making this work both for scientific purpose and for understanding which patents work and which ones do not work).

ANOMALOUS HEAT EFFECT : “anomalous” is generic, this too is a substantive that does not confer a precise meaning. “Anomalous” can be used as an adjective of a phenomenon observed in an experiment or a test, indipendently from a defined process.

FLEISHMANN-PONS EFFECT is valid for electrilytic systems, but has nothing to do, for example, with my Effect, which is based upon a precise mechanism that has nothing to do with electrolysis.

COLD FUSION is limited to the energy produced if and when fusion is effectively reached: my personal experience is that cold fusion is a side effect of the LENR.

This is my opinion, but maybe Others will be able to coin better definitions."

(Asked by Frank Acland, answered by A.R.)

3 June 2013:
Q: "...in what sense is it “low energy” – as compared to other nuclear reactions?"
A:"...Other nuclear reactions need millions Celsius (fusion) and emit radiations in the order of MeVs, we emit 50-100 keVs (inside the reactor)." (A.R.)

21 August 2013:
Q: Does your effect involve electron capture?
A: No, It does not. (A.R.)

4 November 2013:
"...the theory behind our effect I think has reached an acceptable level of experimental confirmation ( should we adopt the sigma evaluation, we are around 5); we are still working very hard, though, on the validation and R&D regarding the LENR we are dealing with. I can’t wait to publish the theory, as you can understand, but I can’t, for obvious IP related industrial issues. When such issues will be resolved we will publish all the results, even if negative. About the legacy of the pioneers: nothing in common, but the dream and the hope it is true." (A.R.)

31 January 2014:
"I am honoured that NASA has taken seriously our work and compete with us: at last, we have a serious Competitor! About their theory, it is wrong: electron capture does not respect the lepton conservation law." (A.R.)

2 Jan 2014:
Q: "You have already indicated that you don’t appreciate theories that involve inverse beta decay or hydrinos for the explanation of the “Rossi effect”. Would you say, without giving a name, that any of the published approaches (whether peer reviewed or not) explains the effect correctly?"
A: "No one, sorry. And I assure I studied all of the published ones." (A.R.)

4 Feb 2014:
Q: "Please forgive me if this has already been answered. But are you able to disclose whether neutron emission has been observed when the device is in operation?"
A: "All I can say is that no neutrons have been detected beyond the background outside the E-Cats." (A.R.)

8 Feb 2014:
A.R: "Make the equations and you will discover that the lepton conservation law is not respected. ” Electron capture” has never been really observed for this reason: it is a sort of an Arab Phoenix. All the theories based on this effect are groundless. This is my opinion. Ready to change it if experimental evidence of electron capture will be produced"
Q: "I suppose that in your opinion there is need a New Physics, based on some new principles missing in the curent theories."
A: "I respect your opinion, but must confirm that since the mathematical equations I am able to make do not allow any electron capture without breaking the lepton conservation law, I maintain my position." (A.R.)

20 Feb 2014:
Q: "A few years ago you stated that no radioactivity escapes the eCat and that the charge, after a reaction, is radioactive for only a short time period (minutes as I recall). Is this statement still true with your current eCat technology. Please clarify."
A: "You recall correctly." (A.R.)

18 Feb 2014:
Q: "I apologize for the cold fusion or LENR researchers who, despite your very clear statements, continue to propose that you utilize radioactive elements in the E-Cat. You have made it clear, a hundred times over, this is not the case...." [Asking reseachers:] "Andrea Rossi has made it clear there are no radioactive substances in the E-Cat. This includes beta emitters and Ni-63 becsuse they are radioactive. Please stop spreading false information that is totally opposite of what we know."
A: "... As you correctly write, I repeatedly wrote, said that we do not use radioactive materials of sort, do not produce radioactive materials of sort, but, nevertheless, you will always find an imbecile saying the contrary. Never mind." (A.R.)

29 Mar 2014:
OS Patent office reported that they had given a non-final rejection to Andrea Rossi's E-Cat patent application. This was mentioned as one reason: “The specification is objected to as inoperable. Specifically there is no evidence in the corpus of nuclear science to substantiate the claim that nickel will spontaneously ionize hydrogen gas and thereafter “absorb” the resulting proton...”

25 July 2014:
Q: "Are you still convinced that the “lattice” theory of Norman Cook is right? Thank you for your answer, W.G."
A: "The answer is yes. It is the foundamental of LENR." (A.R.)

26 July 2014:
Q: "Brian Ahern has expressed the opinion that LENR is not a nuclear phenomenon but instead an electromagnetic one. If that is true it raises the question of what the ultimate source of the observed excess energy might be. It clearly cannot be chemical, if your observations and the “third party test” results are accurate. Ahern said in a recent interview that the source may be some kind of vacuum energy (or the so-called “zero-point” energy of the vacuum). Do you think he might be right? If so; are there any limits to how much usable energy could be extracted from such a strange source?"
A: "Brian Ahern is one of the few scientists in the LENR field that I think is making something that can have success. Said this, I must add that:
 1- I cannot discuss issues that would force me to disclose information that is still confidential.
 2- in principle, I respect the opinion of Dr Ahern, but I disagree, on the base of experiments we made with the E-Cats and the Hot Cats
 3- I wish good luck to this competitor of ours" (A.R.)

3 Aug 2014:
Q: "maybe you have already answered this: have you indications of strong electromagnetic fields during the working of ecat? If yes could a systematic enhancement of this effect allow harvesting of Electricity?"
A: "We got indications and we are working on that issue in our R&D program." (A.R.)

18 Aug 2014:
Q: "Is the so called Rossi effect explainable through the Standard Model?"
A: "Yes." (A.R.)

27 Aug 2014:
Q: "Do you still believe that the Rossi Effect involves low energy nuclear reactions?"
A: "Whatever definition you want to give them, obviously yes." (A.R.)

28 Aug 2014:
[regarding the previous question] Q: "Thank you. I knew it was a very basic question when I asked and one that is much discussed. A few have wondered (ecatworld) if now you understood it to be something unrelated to LENR in theory and something different from Pons and Fleischmann so many years ago. I’m just hoping to clear up the small things. Good luck on the things to come!"
A: "The Rossi Effect is something different from the F.P. effect, as you can easily understand studying both. The F.P. system is an electrolysis based concept, the R.E. is a H-Metal reaction." (A.R.)

27 Aug 2014:
Q: "Do you use different isotopes of Ni in your reactions?"
A: "We think that our process, the so called “Rossi Effect”, is, as a serendipity, also a system to produce 62Ni, because only this fact can explain the formation of atoms of stable Cu, even if in very small amounts; we also noticed that using eventually powders of Ni enriched this way, the efficiency of the E-Cats increases. But we are not sure of this fact, because there may have been errors in the analysis, so we are studying, as a side effect, this phenomenon. Obviously, I cannot add information regarding this issue, pending the patents relative to it." (A.R.) - [Webmaster's comment as a sum-up: Enriching Ni so that the amount of 62Ni is higher increases the efficiency of Rossi Effect]

[30 Jul 2015 - Webmaster: It seems to be the case today that Cu is not involved in the reaction and the catalyst is lithium.]

17 Aug 2015:
(regarding E-Cat X)
Q: "In the past, one of the “safeguards” of eCat technology was that the reaction would cease once the melting point of nickel was reached. This appears to no longer be a limitation. Is the new version of eCat technology therefore less safe? What limits the thermal operation of the new eCat technology?"
A: "The E-Cat is still intrinsecally safe due to the melting point of the charge, even if it is higher than the melting point of nickel." (A.R.)

17 Aug 2015:
(regarding E-Cat X)
Q: "Interesting about the intrinsic safety of the e-cat.
1. Are you saying that it is not possible for your reactors to operate after the melting point of the charge is reached?
"
2. Has the charge changed due to your R&D process?"
A:
 "1. Yes.
  2. confidential" (A.R.)

1 Sep 2015:
Q1: "Was lithium used in your first public experiment in 2011"
A1: "yes" (A.R.)
Q2: "Was lithium used in the test Dr. Levi conducted in 2011 in which a reactor heated water from 15C to 20C and produced an average of 15kW for 18 hours?"
A2: "yes" (A.R.)
Q3: "What was the best COP you ever achieved with only nickel and hydrogen (no other additives)?"
A3: "with only Ni and H I never got any anomalous effect" (A.R.)

19 Oct 2015:
Q: "Congratulations for your US Patent; now your intellectual property is well shielded and protected by the US government. Can you confirm that the famous “secret ” catalyst is nickel, while the real main reactant is lithium-aluminum -hydrogen ?" Link
A: "Yes, as it has been disclosed in the US Patent." (A.R.) Link

27 April 2016:
Q: "Do you think that resonances play a role in your effect?"
A: "I do not think so, because we do not reach energies necessary to produce resonances." (A.R.)

28 April 2016:
Q: "Do you thermalize gamma using lead?"
A: "No." (A.R.)

2 October 2016:
Q: Does the QuarkX generate electromagnetic fields?
A: Yes (A.R.)

23 Nov 2016
Q: "Have you ever detected an alpha particle being emitted from the reactions inside the Quark?"
A: "no" (A.R.)  Link

23 April 2017
Q: "seems that to activate the E-Cat you need heat, does the QuarkX need heat to be activated?"
A: "Not exactly. The mechanism is much more complex and is based on electromagnetic fields". (A.R.)

22 May 2017
Q: "Could you comment on this:
Axil Axil: IMHO, LENR is produced with the aid of monopole magnetic field lines."
A: "Magnetic monopoles do not exist: if you cut from a magnet the N pole or a S pole of it, the two pieces you obtain still will have N and S pole. Easy to experiment. There are around hypotheses about the existence of magnetic monopoles, but never they have been really observed." (A.R.)

22 May 2017
Q: "Do you use the oscilloscope to control the behavior of the QuarkX?"
A: "The oscilloscope with the QuarkX is useless, because it works with direct current." (A.R.)





















More theories

Edmund Storms has studied the options how LENR might work. Dr. Edmund Storms is a former Los Alamos National Lab researcher who began his career in cold fusion just after the announcement by Dr. Fleischmann and Dr- Pons in 1989. His conclusion after studying most measurements done in this field is the following:

"The LENR process is proposed not to take place in a lattice structure. Instead, a novel and rare structure must form in which the process occurs. This structure is common to all LENR reactions regardless of the reactants, nuclear products, or method used. The general structure is called the Nuclear Active Environment (NAE) and is proposed to take the form of a crack or gap that forms by stress relief in conventional structures.

Fusion reactions involving isotopes of hydrogen are proposed to occur in the same NAE. Deuterium is made by p + p + e fusion, tritium by d + p + e fusion, and helium by d + d + e fusion followed by beta emission, with the relative rates being determined by the relative concentrations of the hydrogen isotopes in the NAE. Occasional neutrons can result from the t + d + e fusion reaction when tritium is produced. The number of active sites in a material, the temperature and/or applied energy, and the concentration of hydrogen isotopes determine the rate of each reaction.

Energy is released to the surrounding environment by a resonance process between the hydrogen nuclei and the intervening electrons as many X-ray photons are emitted in a laser-like beam in opposite directions along the axis of the crack. Conditions required to create this resonance are forced on the hydrogen–electron combination by the structure in which they are located. This structure, consisting of cracks or nanotubes, must have a critically small size in the submicron range." [...]

"The model proposed in this paper has an immediate application to understanding the claims made by Rossi. He claims significant energy is made in a device he calls an E-Cat by conversion of nickel to copper. As discussed in the paper, this source of energy is not plausible. On the other hand, the other potential source based on the proposed p + e + p = d reaction would appear not to qualify as a source of useful energy because of energy loss to neutrino emission, as the Standard Model requires. Consequently, a careful study of the energy-producing reaction involving light hydrogen is important not only to understanding LENR but also to understanding the Standard Model."



Edmund Storms about E-Cat at ICCF-18, 2013:

d+e+d > 4H (fast decay) > 4He + e ~24 MeV
d+e+p > 3H (slow decay) > 3He + e ~4.9 MeV    (the tritium case)
p+e+p > 2H (stable) ~1.4 MeV

According to Edmund Storms and his NAE (Nuclear Active Area) theory, tritium (which is radioactive) measurements are absolutely needed for the E-Cat because tritium will accumulate in an increasing speed when energy is produced. The heat energy comes from formation of deuterium, not from transmutation to other materials even if transmutation in small scale can happen. If heavy hydrogen is used, there will be no formation of tritium and there will be higher production of energy. - 1 Oct 2013



Edmund Storms' book on LENR, July 2014


On this video (audio + stills), Edmund Storms is interviewed about his new book.





A typical day in Andrea Rossi's life (JoNP, 18 Aug 2014):


"For whom it may interest: I wake up at 6, run 1 hour ( or bike, or tennis, or swim, I consider mandatory 1 hour exercise per day), two hours per day are dedicated to study Physics, mandatory, either related to the E-Cat or independent from it, or at least not directly related. Twelve hours are dedicated to the work on the E-Cats and Hot Cats, which depends on the specific situation, can be experiments in the laboratory, control of the manufacturing to study better systems, invention every day of new things to make it better together with the great Team with which I share the job in IH. This can happen in the factory of IH or of the Customer of IH or in other locations of IH: inventions, I can’t help to stay without them. Measurements analysis are a daily duty too. Obviously meetings are part of the job, to maintain a clear vision of the precise duties of every component of the Team, that vibrate upon a dynamic field. The remaining hours are dedicated to my personal life, usually, but many times these plans have to change: it happened that I had to stay 36 hours straight on a plant in critical operation to control it, without sleeping, eating, just drinking water. Luckily God gave me strong excess of stamina and I use it, if necessary, to the limit. In September I am afraid this situation will be frequent, but with the help of my great team we can do it. Failure is not an option.
Hobby: I adhore to read books of Physics, I need to learn. Recreation: Play Tennis with my woman ( much stronger than me). I also like to play drums ( Jazz), but I have no more the time to exercise, so I am losing the skill: years ago I was very good, now I stink." (A.R.)






faculta di scienza

Those who say it can’t be done, should not
disturb those who are doing it!



Fusion cannot happen in room temperature?

Many skeptics and reporters make the familiar case that  fusion cannot happen in a low temperature environment because temperatures like that of the sun are needed for fusion to take place. That has simply been proven wrong decades ago. Muon-catalyzed fusion is a room temperature 'cold' fusion, taking place according to all conventional laws of physic. It was predicted in 1954 and proven with a measurement in 1956.

There is therefore no debate regarding that fusion between two Hydrogen atoms can indeed take place at room temperature and no skilled scientist will claim otherwise. See http://en.wikipedia.org/wiki/Muon-catalyzed_fusion - The only problem with Muon catalyzed fusion for practical applications is that we know of no practical way of creating muons economically.







Good to know


Related technologies (not necessarily cold fusion):



EmDrive

Electronic anomalous thrust, EmDrive, was verified by NASA, July 2014. More information: Q&A. The thrust is the result of the reaction between the end plates of the waveguide and the Electromagnetic wave propagated within it. Example: For 1 kilowatt (typical of the power in a microwave oven), a static thrust of 3 tonnes can be obtained, which is enough to support a large car. This is clearly adequate for terrestrial transport applications. - Note however, because the EmDrive obeys the law of conservation of energy, this thrust/power ratio rapidly decreases if the EmDrive is used to accelerate the vehicle along the thrust vector. (See Equation 16 of the theory paper). Whilst the EmDrive can provide lift to counter gravity, (and is therefore not losing kinetic energy), still auxiliary propulsion is required to provide the kinetic energy to accelerate the vehicle.





MAGNETIC ROTATOR:

M. Yildiz' magnetic motor to be tested at a European university January-March 2013
- Links to follow:
  PESWiki, Facebook, Twitter, YouTube.


- Lue ja hämmästy: Geneven keksintömessuille 10.-14.4.2013 tarkoitettu esite on uskomatonta luettavaa! - Brochure of the device is incredible!

- 10.3.2013  - 
Just some thoughts by the kylmafuusio.fi webmaster: It may be so that the high torque of the motor is achieved by the strong magnets but still the energy does not come from the magnets alone. There needs to be an energy source (small rechargeable batteries?) that perhaps moves some of the magnets once per revolution to an other position for a new sequence of magnetic forces to start. As such, this is a good approach because the energy needed for moving the magnets could be very small when the motor is idling and consequently almost no heat is generated. When there is a load, however, moving the magnets needs more energy (from batteries?) but the efficiency might still be good and the torque high. So, the motor could idle for a very long time with little energy but only while not loaded. The COP might be very good compared to common electric motors but surely not over unity. My conclusion: At best an excellent electric motor with a high torque and a very good efficiency!

- 14,.4.2013 - Geneven keksintömessuilla esillä olleet Yildizin magneettimoottorit olivat enimmäkseen pysähdyksissä. Paras saavutus oli ensimmäisen päivän aikana 4œ tuntia käynnissä pysymistä yhtämittaisesti. => Ei vaikuta vakuuttavalta. (The demo at Geneva fair did not convince anybody. Most of the time the motors were not running.)





Global Energy Corporation


BlackLight Power


This does not seem very promising any more:

Plasma / Noble gas engine - Inteligentry

(A demo is coming 2012)
- Don't tell me you didn't know about this if it comes! Inteligentry
has announced 10 Aug 2012 that they have purchased booth space to launch their noble gas engine publicly, with volumes of product ready to purchase from manufacturers and distributors from around the world on December 11, 2012 at the PowerGen conference in Orlando.  More at pesn.com.

=> However, the Inteligentry's engine seems to be possible without anything to do with the gases or plasmas! The answer is induction between the piston and the coil as explained at this page of pesn.com. So, the noble gas engine might as well be a scam. But if you read the last posts on that page, you are no more sure what to think.

=> 2 Oct 2012 Update: That kind of popper seems to work even without the coils so it could be either plasma or quick warming up & expansion of the gas that makes it move. Still we have not seen the energy out/in ratio to deduce whether it is nuclear (plasma) or even over-unity.

=> Ei todennäköisesti tuota lisäenergiaa, vaan toimii sähkökipinän muodossa tuodulla energialla ja perustuu kaasun nopeaan lämpölaajenemiseen plasman myötävaikutuksella.  - Not necessarily a real source of additional energy.




Oil, Electricity...
- History video
- Electric car? (video too)



Possible free energy sources?

Sterling Allan's Top Five free energy candidates









E-Cat bigger logo






Cold Fusion Music videos!

F9 - results could be positive or negative... (Tom & Doug, March 2016)
A Reason to Smile (Frank Acland, April 2014)
I believe in the E-Cat (Tom & Doug, 2011)
This is a Revolution (2012)
Free Energy



Video: The Daily Show with Jon Stewart:
 - An Energy-Independent Future!



Cold Fusion Film

'The Believers', Trailer 1, Trailer 2











Bologna University area

University of Bologna, June 2012. On the footsteps of Luigi Galvani, Sergio Focardi, ...





Prison in Milano
Prison in Milano, Nov 2015.  Carcere di San Vittore, where
Rossi studied cold fusion while spending some time inside
in the 1990's and year 2000.





Santa Maria delle Grazie
Santa Maria delle Grazie in Milano, Nov 2015